Siirry pääsisältöön

lohikäärmeitä ja aarteita

Tarinat joita kerromme toisillemme heijastelevat jollain tavalla inhimillistä kokemusmaailmaa. Siksi tarinoissa on aarteita, joita sankarit tavoittelevat. On lohikäärmeitä tai muita hirviöitä aarteita vartioimassa. On apuvälineitä ja taitoja, jotka sankaria auttavat eteenpäin. Ja on toisia hahmoja, jotka neuvoillaan tukevat sankaria matkallaan.

Ja niinhän se on usein ihmisen elämässä - kuten meidän pappien kuuluu sanoa.

Meillä on päämääriä, jotka siintävät jossain. Niitä kohti pyritään.
Ennen niihin pääsemistä matkalla tulee vastaan haasteita. Tuntematon tie pelottaa.

Meillä on tietoa ja taitoa, joka karttuu koko ajan sitä mukaa kuin matka etenee.
Meillä on kanssakulkijoita, joilta saamme tukea.

Sankarin tavoin myös me kukistamme lohikäärmeet ja voitamme vaikeudet. Saamme aarteita, aika ajoin. Ja joka tapauksessa olemme taas aina yhden matkan verran viisaampia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?