Siirry pääsisältöön

lohikäärmeitä ja aarteita

Tarinat joita kerromme toisillemme heijastelevat jollain tavalla inhimillistä kokemusmaailmaa. Siksi tarinoissa on aarteita, joita sankarit tavoittelevat. On lohikäärmeitä tai muita hirviöitä aarteita vartioimassa. On apuvälineitä ja taitoja, jotka sankaria auttavat eteenpäin. Ja on toisia hahmoja, jotka neuvoillaan tukevat sankaria matkallaan.

Ja niinhän se on usein ihmisen elämässä - kuten meidän pappien kuuluu sanoa.

Meillä on päämääriä, jotka siintävät jossain. Niitä kohti pyritään.
Ennen niihin pääsemistä matkalla tulee vastaan haasteita. Tuntematon tie pelottaa.

Meillä on tietoa ja taitoa, joka karttuu koko ajan sitä mukaa kuin matka etenee.
Meillä on kanssakulkijoita, joilta saamme tukea.

Sankarin tavoin myös me kukistamme lohikäärmeet ja voitamme vaikeudet. Saamme aarteita, aika ajoin. Ja joka tapauksessa olemme taas aina yhden matkan verran viisaampia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhteen

Loppukesä on kauneimmillaan. On lämmintä, vielä vihertää. Mutta alkaa olla jo pimeää, yöllä tähdet kiipeävät esiin. Arkeen on siis palattavat, vähitellen ja itse kunkin. Ja vaikka onkin haikea luopua leppoisasta lomailusta, on paluussa arkeen puolensa: Tavataan taas vanhojen tuttujen kanssa ja vaihdetaan kuulumisia. Toivotetaan uusi väki tervetulleeksi taloon. Aloitetaan uurastus yhdessä kohti seuraavia etappeja.

Paaston aikaan

 Elämme kristinuskon eri kirkkokunnissa par'aikaa pääsiäistä edeltävää paastoaikaa. Luterilaisilla sen mahdollinen noudattaminen on jätetty yksilön omaksi valinnaksi, samoin ne tavat, jolla itse kukin paastoa noudattaa. Olennaista ei kuitenkaan ole se, mitä paaston aikana jätetään pois, vaan mitä tulee tilalle. Luopuminen jostakin paaston ajaksi on vain mekaanista, mutta se antaa tilaa jollekin. Ruokavalion karsiminen tai makeasta luopuminen auttavat keskittymään makuihin niiden syötävien asioiden kohdalla, joita paaston aikana vielä syödään. Somen käytön rajoittaminen antaa aikaa jollekin harrastukselle tai ihmisille. Oman käytöksen ja oman puheen tarkkailu auttaa löytämään rakentavempia tapoja olla läsnä. Eikä vielä tämäkään ole paaston ytimessä.  Paaston sisältö kun ei ole minussa, vaan Jumalassa ja uskossa, ja siinä, miten minä paremmin pystyn kohtaamaan Jumalan taas kaikessa arkeen kuuluvassa. Siinä mitä syön, mitä teen, miten puhun, miten kohtelen toista. Siinä miten hil...

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?