Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2010.

Octidi Fructidor CCXVIII

Toimistolla kiersi lista, jossa ihmiset pystyivät tilaamaan kalentereita työkäyttöön ensivuodelle. Ja jostain flunssaisten aivojen takakulmasta mieleen nousi ajatus kysellä, josko olisi mahdollista tämän tyypillisen länsimaisen kalenterin sijaan ottaa käyttöön Ranskan vallankumouksen lanseeraamaa ajanlaskua seuraava almanakka. Syyspäivän tasauksen aikaan starttaavassa vuodessa oli kaksitoista kuukautta, päiviä viikossa kymmenen. Aurinkovuoden jäljellejäävät viisi kuusi päivää sijoitettiin ylimääräisinä vuoden loppuun. Neljän vuoden välein pidettiin myös yksi karkauspäivä. Vuosien numerointi nollattiin alkamaan vallankumouksesta. Tänään olisi siis menossa Fructidorin 8. päivä vuonna 218. Ongelmia tosin tulisi kun muu maailma eläisi yhä gregoriaanista kiertoaan ja minä omaa ajanlaskuani. Niin, ja kuten työkaverini heti oivalsi, minullahan olisi sitten varmaan kaksi päivää vapaata kymmenpäiväisestä viikosta. Huono kauppa! Kalenteri - kelloajat, päivät, viikot, kuukaudet, vuodet - jäsentää

Mulle kaikki heti nyt

Sitä haluaa kaikenlaista ja kuvittelee tulevansa onnelliseksi jos sen saa. Ja sitten saatuaan huomaa, että lyhyen innostuksen jälkeen sitä haluaa taas jotain muuta ja enemmän ja uudempaa ja on taas tyytymätön. Tätä sisäänrakennettua halua täyttää elämän tyhjiöitä haluamalla enemmän kuvaa varsin hyvin William Blaken For the Sexes: the Gates of Paradise -runoelman kuvituksien eräs ruutu, jonka mukaelman olen tähän omakätisesti sutannut. (Pidän Blakesta liikaa jotta leikkaisin/liimaisin alkuperäisen tähän ilman lupaa.) Entä jos ymmärtäisin sen, ettei onnellisuuteni olekaan kiinni siinä, että saan sen mitä luulen minulta puuttuvan. Ehkä minulla on jo nyt paljon, mistä iloita, en vain kaikelta kaipuultani näe sitä. Ehkä. En kuitenkaan iloitsisi uudesta autosta kuin hetken ennen uuden autokuumeen puhkeamista.

Alku/Kaikki virtaa

Yksi tapa ottaa ympärillämme vellova ja alati muuttuva kaaoksinen maailma haltuun on luoda mieleemme malleja siitä. Malleja, jotka kertovat meille sen, millaisen ajattelemme maailman olevan. Valitettavasti kuitenkin usein otamme mallimme liian todesta, ja kun maailma ei vastaakaan ajatustamme siitä, millainen sen pitäisi olla (näin käy aika ajoin), pahoitamme mielemme. Elämä on muutosta. Kesän jälkeen tulee syksy, loman jälkeen tulee työt tai opinnot, opiskelupaikan perässä tulee muutettua toiselle paikkakunnalle ja tutustuttua uusiin ihmisiin. Pysyvä on turvallista ja helppoa, uusi ja tuntematon vähän jännittää ja haastaa. Niin kuuluukin olla, siten olemme skarppina ottaessamme vastaan uutta. Uutta kohdatessa on hyvä tiedostaa omat ennakoivat odotuksemme ja ajatuksemme, sekä pyrkiä avoimuuteen kaikkea sitä kohtaan, mitä emme edes odottaneet kohtaavamme. Kun uusi askel askeleelta muuttuu tutuksi, muuttuvat myös ajatuksemme vastaamaan paremmin totuutta. Uudesta tulee tuttua ja tur

Pako

Olin kesäni/lomani poissa netistä ja modernien viestimien äärestä. En ollut tavoitettavissa. Minun ei tarvinnut tsekata facebookista viimeisimpiä päivityksiä ystävien sen hetken olotiloista. Jos halusin tietää, mitä heille kuului tapasin heitä kasvokkain. Minun ei tarvinnut keskeyttää kirjaa tai päiväunta kännykän ääneen. Minun ei tarvinnut surffata tyhjänpäiväiseltä nettisivulta toiselle ilman parempaa suunnitelmaa. Jos halusin vain ajelehtia, menin hetkeksi järveen kellumaan. Mikä ihana vapaus! Ja toisin kuin netissä päivittäin kulutettu joutokäynti oli tämä informaatiopako jotain aidosti omaa aikaa, jotain aidosti akkuja lataavaa. Jotain sellaista kun löytäisi pienen siivun jokaiseen päivään!