Aten ajatuksia

 Tänään huomaan pysähtyväni Raamatun ensimmäisen luvun luomiskertomuksiin ja siihen tapaan, jolla ne kuvaavat Jumalan suhdetta maailmaan. Minulle nimittäin nuo tekstit elävät rinnakkain tieteellisen maailmankuvan kanssa, ja noiden tekstien myyttinen kieli puhuu siitä, miten Jumala katsoo meitä. Ja siitä, mikä meidän roolimme on luomakunnassa. Se, mikä tekstistä minulle tänään nousee esiin, on se, että Jumala luo, koska haluaa luoda. Jumala luo, ja jokaisen päivän lopussa pysähtyy katsomaan luomaansa - oli kyse mantereista, kasveista, eläimistä, ihmisistä tai kokonaisuudesta - ja näkee hyvää luomassaan . Se laittaa minut pohtimaan sitä, miten minä osaisin nähdä hyvää ympärilläni olevassa maailmassa, toisissa ihmisissä ja luomakunnassa? Sillä jos näkisin hyvää, haluaisin paremmin varmaan myös suojella sitä minkä näen hyvänä. Se laittaa minut pohtimaan sitä, miten osaisin nähdän hyvää jokaisessa päivässä ja siinä, mitä saan päivän loppuun mennessä aikaiseksi? Se riittää, se on hyvää -...

 Koska tämän tekstini julkistus osuu kansainväliselle uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikolle, pysähdyin tarkastelemaan sitä, mitä eri perinteet sanovat luonnosta ja suhteestamme siihen. Niin sanotuissa kirjojen uskonnoissa, kristinuskossa, juutalaisuudessa ja islamissa Jumala nähdään Luojana, kaiken tämän alkuperänä. Ja siksi luomakuntakin on arvokasta itsessään. Se on jotain, minkä Luoja halusi luoda. Buddhalaisille ja hinduille kaikki on osa samaa elämän kiertoa, ja kaikki kuuluu sitä kautta yhteen. Monille suomalaisille katsomuksista riippumatta metsä on yhä "kirkko", ja kesämökki edustaa paluuta lähelle luontoa. Kaikki perinteet puhuvat siitä, ihminen ei ole erillään luomakunnasta, vaan osa sitä. Osa kokonaisuutta. Ei sen hallitsija. Kristinuskossa ja juutalaisuudessa jopa pyhän kirjan alkumyyteissä ihmiselle annetaan käsky viljellä ja varjella. Käsky, jossa ihmisikunnan historian silmin käskyn ensimmäinen puoli tuntuu painottuneen ja jälkimmäinen hieman unohtun...

 Välillä yllättävät ajatukset nousevat paikoissa tai asiayhteyksissä, joissa niiden ei uskoisi nousevan. Pelaan par'aikaa Mafia -pelisarjan kolmatta osaa (uudestaan läpi.) Kaikki pelisarjan osat ovat olleet tunnelmallisesti aikuiseen makuun kirjoitettuja tarinoita. Kolmannes ehkä jossain määrin painokkaimminkin, kun siinä sivutaan 60-luvun ilmiöitä kansalaisoikeustaistelusta Vietnamin sotaan. Pelihahmo on Vietnamin sodasta kotiutunut nuori mies, joka ajautuu ensin rikollisille poluille ja sitten kostoretkelle. Se on sinänsä pelien käsikirjoitusten peruskauraa. Tarina etenee pelaajan 60-luvulla liikutteleman pelihahmon ja fiktiivisen, tapahtumia kuvaavan dokumenttielokuvan vuorotteluna. Se, mikä minusta (pappina) on mielenkiintoista, on kertomukseen valitut sivuhahmot. Yksi tarinan pääkertojista on pelihahmon isähahmo, katolinen pappi, joka samalla edustaa moraalia valinnoissa, omantunnon ääntä. Sen vastapainona toimii toinen merkittävä sivuhahmo, CIA-agentti, joka puolestaan vaikut...

Tarinat joita kerromme toisillemme heijastelevat jollain tavalla inhimillistä kokemusmaailmaa. Siksi tarinoissa on aarteita, joita sankarit tavoittelevat. On lohikäärmeitä tai muita hirviöitä aarteita vartioimassa. On apuvälineitä ja taitoja, jotka sankaria auttavat eteenpäin. Ja on toisia hahmoja, jotka neuvoillaan tukevat sankaria matkallaan. Ja niinhän se on usein ihmisen elämässä - kuten meidän pappien kuuluu sanoa. Meillä on päämääriä, jotka siintävät jossain. Niitä kohti pyritään. Ennen niihin pääsemistä matkalla tulee vastaan haasteita. Tuntematon tie pelottaa. Meillä on tietoa ja taitoa, joka karttuu koko ajan sitä mukaa kuin matka etenee. Meillä on kanssakulkijoita, joilta saamme tukea. Sankarin tavoin myös me kukistamme lohikäärmeet ja voitamme vaikeudet. Saamme aarteita, aika ajoin. Ja joka tapauksessa olemme taas aina yhden matkan verran viisaampia.

Vanha japanilainen tarina (löytyy kirjasta 101 Zen-tarinaa) kertoo munkista, joka keräsi vuosia rahaa kasaan saadakseen pyhät tekstit viimein painettua kirjaksi. Juuri kun sopiva summa oli kasassa, tuli tulva ja nälänhätä. Munkki käytti säästönsä ihmisten auttamiseen. Sitten hän aloitti kärsivällisesti keräämään rahat uudestaan. Kun summa oli kasassa, pyyhkäisi kulkutauti maan yli. Munkki käytti taas rahat ihmisten auttamiseen. Sitten hän aloitti rahan keruun kolmatta kertaa. Kun summa oli kasassa ja kaikki oli hyvin, hän painatti kirjat. Hän painatti kirjat kaksi kertaa ihmisten sydämiin ja kerran kirjoiksi. Joulukin rakennetaan ensisijassa sydämiin.

Jatkan edellisen tekstini teemasta, tarinoista. Monissa tv-sarjoissa ja konsoli-/tietokonepeleissä, kirjoissakin on juonenkaari, joka ulottuu jaksosta toiseen. Se on se, mikä nivoo jaksot yhteen. Mutta juonenkaarta eteenpäin kuljettavissa jaksoissa voi tapahtua pitkän kaaren kannalta myös hieman tai ei ollenkaan merkityksellisiä asioita. Ne ovat niitä "viikon hirviö" -jaksoja, joiden läpi kahlataan jotta päästäisiin taas itse jännittävään pääjuoneen kiinni. Elämän tarinassakin on pitkä juonikaari ja on niitä "viikon hirviöitä". Välillä itse kukin pysähtyy pohtimaan sitä, minne juonikaari kulkee minun tarinassani. Mutta se mikä tekee elämästä jännää on se, että joskus ne välijaksot palvelevat myös pitkää juonikaarta tavalla jota ei olisi voinut edeltä tietää. Siksi ei kannatta koettaa kirjoittaa omaa elämäänsä liian tiukasti jonkin ennalta tiedetyn kaaren mukaan. Elämä eletään joka hetki, ei vain päätarinassa, ja joskus sivupolku tuottaa sellaista mitä tietoi...

Tein työohjauskoulutuksen lopputyöni ns. yleisen myytin kaarta noudattavien tarinoiden kaaresta. Tai sitä liipaten. Useimmat tarinat menevät nimittäin säännönmukaisesti saman kaavan mukaan: sankarin arki murtuu, hän joutuu muutoksen keskelle, "autiomaahan", "toiseuteen", missä arjen säännöt eivät pelaa. Hän kohtaa matkallaan auttajan, jolta saa neuvoja ja välineitä eteen tuleviin haasteisiin. Hän joutuu kulkemaan tulikokeen läpi, jossa "kuolee" ja nousee kuolleista - symbolisesti siis hylkää vanhan minän ja kasvaa uudeksi minäksi, joka kantaa mukanaan matkan tuomia hedelmiä. Sitä aarretta lohikäärmeen luolassa, prinsessa ja puolta valtakuntaa. Tuo kaari löytyy (tosi-tv:tä myöten) aikamme kerrotuista tarinoista. Ja hyvä niin. Viesti nimittäin on aina sama: Elämä tuo eteen haasteita, mutta niistä selviää. Ja niiden kautta kasvaa, ja se mitä jää jäljelle on yleensä matkan arvoinen.

Raamatun alkumyyttien joukosta löytyy myös kertomus Babylonin (vanhassa käännöksessä Baabelin) tornista. (1. Moos 11:1-9). Tarina kertoo monestakin asiasta. Päällimmäisenä on toki varoitus  hybriksestä , ihmisen liiasta uskosta omiin voimiin. Mutta siinä voi lukea muutakin. Tarinassa ihmiset saavat paljon aikaan, koska puhuvat samaa kieltä, ymmärtävät toisiaan. Siksi heidät hajoitetaan maailmaan ja laitetaan puhumaan eri kieliä. Eri kieliä puhutaan paljon. Suomea, ruotsia, saamea, englantia. Mutta erilaisia kieliä puhutaan myös välillä silloinkin, kun luullaan puhuvamme täysin samaa. Moni erimielisyys voi johtua vain siitä, ettemme täysin ymmärrä mitä toinen tarkoittaa. Siksi tärkeää on kuuntelu. Tärkeää on koettaa ymmärtää, mitä toinen sanoo. Jos ei ymmärrä, niin pyytää tarkentamaan. Ja tärkeää on yrittää kiukkuamisen ja oman äänen voimakkuuden nostamisen sijaan koettaa sanoittaa asiansa niin, että toinen saa kiinni siitä mitä tarkoitan.

"Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on. Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään. Tämä on kertomus siitä, kuinka taivas ja maa saivat alkunsa silloin kun ne luotiin." Tein pihahommia. Purin pois vanhaa aitaa ja pergolaa ja rakensin uutta yhdessä naapurien kanssa. Monta päivää putkeen. Jossain vaiheessa koitti se hetki, kun kaikki vanha ja ränsistynyt oli poissa ja uusi ja ehyt tilalla, ja katsoin kaikkea mitä oltiin saatu aikaseksi, tyytyväisenä. Ja mieleen hiipi kertomus Raamatun alkulehdiltä, jossa Jumala luo päivä kerrallaan, ja katsoo luotua ja on luomaansa tyytyväinen. Monta päivää putkeen hän jatkaa hommia, kunnes viimein koittaa aika myös levolle. Työt on tehty, tekeminen saatettu päätökseen. Sitä voi nyt ihailla, sanoa:"Tämä on hyvä." Ja levätä, sillä lepo on ansaittua. ...

Monessa paikkaa siteeratun Cherokee-tarinan mukaan jokaisen ihmisen sisällä elää kaksi sutta: Toinen niistä ei halua pahaa kenellekkään ja toinen niistä on pelkkää vihaa. Kumpi niistä pääsee voitolle? Tarinan mukaan se susi, jota itse ruokkii enemmän. Samoilla linjoilla on ollut moni ajattelijakin. Jos haluaa olla parempi ihminen, pitää pyrkiä olemaan parempi ihminen. Välillä tulee lipsuttua, mutta silloin palataan taas pyrkimykseen. Ja vähitellen ajatuksista tulee käytäntöä, ja käytännöstä tapa ja tavasta tottumus. Aina uudestaan.