Siirry pääsisältöön

Vastuu

 Heinäkuun lopulla uutiset kertoivat, että vuosittainen ylikulutuspäivä oli taas ohitettu. Eli siis päivä, jonka jälkeen kaikki loppuvuoden kulutus on jotain, mikä ylittää maapallon kantokyvyn. Elämme siis koko ajan tavalla, joka on tuhoisa tälle ainoalle pallolle jolla voimme asua.

Ja kuten aina tämän uutisoinnin kohdalla, nettikeskusteluiden kommenttipalstat täyttyivät ihmisistä, jotka ovat haluttomia myöntämään asiaa, sillä se vaatisi joustamaan oman elämän mukavuuksista. "Mitä väliä sillä on, mitä minä, yksi suomalainen teen, kun monet muut isommat kansat kuluttaavat nekin?" on usein kuultu argumentti.

Argumentissa on virheitä. Ensimmäinen virhe on se, että siinä oletetaan, ettei kukaan mukaan tee mitään luonnon suojelemiseksi, joten minunkaan ei tarvitse. Pohjalla on siis puhdas itsekkyys. Tosiassa monissa maissa kiinnitetään jo todella paljon huomioita siihen, miten ympäristöä tulee suojella. Ja toinen virhe on se, että siinä oletetaan, ettei yksi ihminen voi vaikuttaa mihinkään.

Tähän jälkimmäiseen tarttui aikanaan norjalainen ympäristöfilosofi Arne Næss, joka näki asian toisin. Hän näki asian niin, että pienetkin muutokset ovat merkityksellisiä, sillä jos jokainen tekee niitä pieniä parannuksia omiin kulutustottumuksiin, vaikutukset ovat isoja - kaikki kertaantuu, korjausliikkeitä tapahtuu jokaisen ihmisen elämässä. Siksi maailman varjelu on yhteinen projekti, ja siksi me voimme onnistua siinä yhdessä.

 Ja siksi itse valitsen sen, etten mieti sitä mitä toiset tekevät, vaan koetan itse tehdä asioita paremmin oman elämäni mittakaavassa.

Kristittynä myös ajattelen, että se on se, mitä minun kuuluu tehdä. Raamattu sanoo luomiskertomuksissaan, että Jumala antaa ihmiselle tehtäväksi viljellä ja varjella maata¨ (1.Moos.2:15). Tuo velvoitus on yhä voimassa.

Riippumatta siis siitä, mitä joku toinen tekee, kuuluu minun kristittynä tehdä osani.

 Sitä vastuuta ei poista myöskään se, että kaikki on Jumalan käsissä, ja uskomme mukaan Jumala tekee kaiken viimeisenä päivänä uusiksi - eli siis korjaa sen mitä olemme pilanneet. Tähän kuulen joidenkin konservatiivisesti uskoa tulkitsevien kristittyjen vetoavan: Loppu on lähellä, olennaisempaa heidän mukaansa on keskittyä sielujen pelastukseen, ei maailmaan.

Itse ajattelen, että tulevaisuus ja se mitä se tuokaan ja milloin se tuokaan, on Jumalan käsissä. Meidät on laitettu tänne opetuslapsiksi, Jumalan työtovereiksi, pitämään huolta luomakunnasta ja toisista ihmisistä. Jos hukkaamme sen, olemme unohtaneet jotain keskeistä myös omasta uskostamme ja siitä esimerkistä, mikä meille Jeesuksessa näyttäytyy. Minä en voi jättäytyä itsekkäästi vain odottamaan, että joku muut - oli se sitten miljoonat muut ihmiset tai itse Jumala - korjaa tilanteen. Vastuu aikuisena ihmisinä on yhtälailla minun kuin kaikkien muidenkin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Joulu 26

  Me olemme kaikki seimen äärellä ihmettelemässä nukkuvaa lasta, josta kasvaa Vapahtaja, Jumalan anteeksi antavan rakkauden kantaja. Vapahtaja meille kaikille täällä ja kaikkialla maailmassa ja kaikkina aikoina. Kaikki nämä ihmiset ovat Jumalalle rakkaita, ja jokainen kelpaa seimen viereen. Jumala ei syntynyt rikkaille ja valtaa pitäville, vaan tavallisten ihmisten perheeseen. Ensimmäiset kutsutut eivät tulleet palatseista tai uskonoppineiden piiristä, vaan työn äärestä. Kaikki on kutsuttu jouluun ja Jumalan seimen äärelle. Miten tämä valon juhla, Jumalan juhla voisi muistuttaa meitä itse kutakin siitä, että tämä kaikki on jaettua ja yhteistä ja kuuluu kaikille? Että meidät on kutsuttu jakamaan elämää, jakamaan arkea ja juhlia yhdessä. Meidät on kutsuttu antamaan yösija, meidät on kutsuttu kohtaamaan tutut ja vieraat Jumalan vierellä. Meidät on kutsuttu olemaan kukin hetki yhdessä, aidosti läsnä, ilman tarvetta olla muualla. Meidät on kutsuttu näkemään toivo, joka syntyy maai...

Syksy

 Kun palasin töihin elokuussa, aloin toivottaa ihmisille hyvää syksyä. Siksi, koska minulla syyskausi alkanut ja kesä loppunut sitä mukaa kun loma oli takana. Ja siksi, että syksy ei ole minulle negatiivinen asia. Syksy on minulle pimeneviä iltoja, jolloin tähdet palaavat taas kunnolla näkyviin. Syksy on minulle suurikokoisten hämähäkkien parasta bongailuaikaa. Varsinkin ristekkejä on paljon liikkeellä. Syksy on puiden väriloistoa. Syksyn värit puiden lehdissä on syksyä. Tyhjät oksat kuuluvat talveen. Syksy on viljapuimurit pelloilla. Kurkiauran lähtö. Herkulliset ruokasienet. Syksy on uusia ihmisiä, sillä henkilössä on tapahtunut vaihtuvuutta ja uudet opiskelijat ovat oppilaitoksissa. Syksy on paluuta tuttuun arkeen. Hyvään arkeen, joka kannattelee muutostenkin keskellä.