Elävä Pyhimys?

Minä olen Nukkuva opetuslapsi Hän, joka kavaltaa, Hän joka juoksee pakoon, joka kieltää. Hän joka tuomitsee syyttömän. Hän, joka ruoskii, Kruuna orjantappuralla, Heittää arpaa omaisuudesta. Hän, joka pilkkaa tuomittua, Joka vastentahtoisesti kantaa toisen ristiä. Hän joka lyö naulat, Joka kiinnittää kyltin. Joka rienaa vielä ristilläkin. Sinä kannat kaiken tämän, Katsot armeliaasti.  Kelpuutat kanssasi aterialle. Kuolet ja nouset kuolleista. Minua varten.

 "Herra, vie minut sinne, minne haluat minun menevän, näytä minulle ne, keitä haluat minun tapaavan, kerro minulle se, mitä haluat minun sanovan, ja auta minua väistymään tieltä silloin kun olen esteenä suunnitelmillesi." Näin rukoili New Yorkin palolaitoksen pappi, fransiskaani Mychal Judge. Hän menehtyi työtehtävissään World Trade Centerin terrori-iskun yhteydessä. Itsessään, ilman sen muotoilleen henkilön taustatarinaakin tuo rukous on kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin pysäyttävä. Siinä halutaan vain kulkea yhdessä Jumalan kanssa, etsiä Jumalan kädenjälkiä ja läsnäoloa kaikessa. Siinä muistetaan sekin, että välillä saatamme olla omine pyrkimyksinemme esteenä sille, mitä Jumala haluaa luoda. Silloin on hyvä, jos ymmärrämme astua sivuun. Ymmärrämme sen, että meidän viisautemme ei ole aina se paras tulkinta tilanteesta. On siis hyvä kuunnella. Hetkeä. Ihmisiä. Jumalaa.

Luin uutisen pohjoissavolaisista metsästäjistä, jotka olivat ampuneet huvikseen rauhoitettuja eläimiä suurissa määrin. Heille noiden olentojen arvo oli vain omassa jännityksen hakemisessa, eikä luonnolla - tai sen suojelemiseksi luoduilla lain pykälillä - ollut merkitystä. Ja jäin pohtimaan sitä, minkälaisin silmin luontoa katsotaan. Luulen, että noillekin saaliina pitämiensä eläinten arvoon lähinnä kohteina suhtautuville metsällä ja ekosysteemillä itsellään saattaa olla arvoa, sillä olen ymmärtänyt luonnossa liikkumisen olevan yksi metsästyksen viehätyksistä. En tiedä. Olen itse kävellyt metsässä toisin ajatuksin. Mutta minua aina aika ajoin ihmettyttää se, kuinka ympäröivä maailma näyttäytyy niin usein vain raaka-ainevarantona ihmisen ahneuden loppumatonta janoa sammuttamassa. Ja tuo raaka-ainevaranto ei ole loputon. Silloinkin, jos sitä käyttää, pitäisi huolehtia pallomme kantokyvystä ja uusiutumisesta, sillä toista asuinpaikkaa meille ei ole tarjolla, tahkosipa kuinka paljon maalli