Olin vuosia sitten viikon luostarissa, kansainvälisessä oppilaitostyöntekijöiden konferenssissa. Eräänä iltana käytävällä vastaan tuli iäkkäämpi australialainen nunna Sisters of Mercy -sääntökunnasta. (Kyllä, tiedän että sen niminen bändi on olemassa. Niin tiesi hänkin.) "Huoneessani on hämähäkki, mitä teen?" Hän kysyi. Olen lapsesta saakka ollut kiinnostunut hämähäkeistä enkä juuri pelkää niitä. Otin juomalasin ja postikortin, pyydystin hämähäkin ja vein sen ulos. Miksi kerron tämän? Olen lapsesta saakka ollut kiinnostunut hämähäkeistä enkä juuri pelkää niitä. Ja olen kotoisin maasta jossa (paria poikkeusta lukuunottamatta) hämähäkin purema ei edes pääse ihmisen ihosta läpi. Kipeimmilläänkin kotimaisten lajiemme purema vastaa muutamaa mehiläisen pistoa. Australiassa tilanne on toisin. Siellä myrkyllisiä - jopa hengenvaarallisia - hämähäkkilajeja on useampia. Kumpikaan meistä ei tiennyt, mikä tilanne Etelä-Saksassa on. Kumpikin suhtautui tilanteeseen ja hämähäkkiin