Elävä Pyhimys?

Istuin viime viikonloppuna iltaa muutaman tuttavani kanssa. Jossain vaiheessa iltaa toinen kertoi hankkineensa Jenkeistä MacBook Air -koneen. Kevyt kuin höyhen ja kaunis kuin mikä. Ja NIIN hiljainen! Mitä siitä, että cd-asema puuttuu ja kone tarvitsee lisälaitteen. Olisi iPhonekin mukaan lähtenyt, jos olisivat suostuneet myymään, mokomat menivät vain tivaamaan osoitetietoja Yhdysvalloissa ja ilman niitä ei puhelinta saanut ostaa. Minä liityin virteen ylistämällä omaa rakasta MacBookia, ja suosittelin seurueen kolmannelle jäsenelle MacBook Prota, hän kun tarvitsee ammattikäyttöön järeämpää konetta. Ei, hän sanoi, hänellä on jo kylliksi kannettavia. Mielummin hän pöytäkoneen ostaa, mutta Mac on hänelläkin mielessä - siitä huolimatta, että kaikki ohjelmisto pitää hankkia uudelleen. Samaan ilmiöön tuntuu törmäävän tuon tuosta. Kyse voi olla mistä tahansa ihmisjoukosta. Keskustelu liikkuu ihan muissa maisemissa, kunnes joku yht'äkkiä sanoo taikasanan Mac ja kaikki porukan MacInnostuneet

Viime yönä puoliltaöin juhlimme Pyhän Katariinan kirkossa pääsiäisyön messua. Aloitimme pimennetyssä siunauskappelissa hautausmaalla, jossa lukemani raamatuntekstien ja kuulemamme rukouksen jälkeen pitkänä perjantaina sammutettu kristuskynttilä sytytettiin uuteen liekkiin. Kynttilän johdolla kuljimme kulkueessa kirkkoon laulaen pääsiäishymniä:"Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti, ja haudoissa oleville elämän antoi." Kirkossa kynttilä kannettiin keskeiselle paikalle alttarin eteen, ihmiset istuutuivat penkkeihin, ja liturgi Outi ja saarnaaja Kalle riisuivat alttarin pitkäperjantain mustasta suruteemasta ja pukivat sen valkeaan pääsiäisloistoon. Sitten he ottivat tuohuksiin tulen kristuskynttilästä, ja jakoivat liekin eteenpäin meille penkeissä istuville. Hämärä kirkko täyttyi lämpimästä kynttilänvalosta ja mehiläisvahan tuoksusta. Esilaulaja Peter aloitti laulun, ja valot syttyivät vähitellen kirkkoon. Perinteinen pääsiäisyön messumme on juuri sitä, mitä jumal

Eilen oli pitkäperjantai, ja otin osaa Kristuksen kuolinhetken hartauteen Pyhän Katariinan kirkossa. "Otin osaa" on tässä kohden oikea ilmaus, sillä tuo hartaus tapahtuu aina ilman alttarilla häärivää pappia. Me oppilaitospapit yhdessä hiippakuntadekaanin Kallen kanssa istuimme penkissä muun kirkkokansan keskellä, ja luimme tekstit sieltä käsin. Alttari oli verhottuna mustaan kankaaseen, orjantappukruunu ja verenpunaiset ruusut ainoana somisteenaan. Kristuskynttilä paloi alttarin edessä, ja tekstien saapuessa kuolinhetkeen vahtimestari sammutti liekin. Hiljaisuuden vallitessa savu kohosi kohti kirkon kattoa. Kaikki musiikki oli ilman säestystä. Yliopistopuolen kolleegani Peter toimi esilaulajana, ja me muut lauloimme mukana. "Otin osaa" on oikea ilmaus siitäkin syystä, että todellakin olin hartaudessa en pelkästään toimitsijana, vaan myös osallistujana. Kristuksen kuolinhetken hartaus, ja sen vastapuolena oleva pääsiäisyön juhlamessu ylösnousemuksen kunniaksi ovat m

Ääh. Olen tainnut vilustua. Nenä valuu ja kurkkuun sattuu. Kuumetta ei sentään ole, mutta ajatus ei kulje. Tänään olisin mielummin jäänyt kotiin lämpimän täkin alle siemailemaan kaakaota ja katsomaan piirrettyjä kuin lähtenyt töihin. Valitettavasti olin sopinut pari asiakastapaamista joita en halunnut perua. Ja koska huominen ja ylihuominen menevät taas leirillä, oli pakko tänään tehdä toimistotyötä. Torstaina iskeekin sitten pääsiäinen. Olen tämän päivää syönyt pääkallosalmiakkeja jotta ääni kestää ja kuunnellut Apoptygma Berzerkiä ja VNV nationia jotta energiaa riittää. Onneksi ei ole ollut mitään tärkeää ajatustyötä tehtävänä. >:/

Joskus kauan kauan sitten, kun olin vielä teini ja elettiin 90-luvun alkupuolta, katselin kavereiltani lainaamia kopioiden kopiona levinneitä animefilmejä ja tykkäsin kovasti. Samoihin aikoihin lueskelin myös Kuopion kirjastossa Tähtivaeltaja-lehdestä huippuanimaatioista, ja Porco Rosso mainittiin sielä yhtenä parhaista. Vaikka olin kasvanut 80-luvun Superchannelilla pyörineiden Robotechin ja Captain Harlockin parissa, ymmärsin, että olin viimein löytänyt nyt jotain, joka oli animea isolla A:lla. Pari vuotta myöhemmin YLE teki kulttuuriteon, ja näytti Miyazakilta ei pelkästään Porco Rosson vaan myös Naapurini Totoron. Ystäväni ihastui Totoroon, mutta minun väsyneeseen vanhan miehen sieluun Sika punaisine koneineen jumitti ikuisiksi ajoiksi. Nyt Porco tekee surmansilmukoitaan valkokankaalla. Ja vaikka iloitsen mahdollisuudesta päästä näkemään ilmojen balettia suurella seinällä, tuntuu myös kummallisesti, että joudun väkisin jakamaan jotain minulle tärkeää kaikkien muiden kanssa. Sama tu

Olin aikeissa päivittää blogia useammin, mutta päivä päivältä se vain tuntui jäävän. Syynä oli pitkälti tutor-koulutus-leirit Heinänokan leirikeskuksessa, jotka kuluttivat päivät aamusta iltaan. En kuitenkaan osaa katua pätkääkään sitä, että olen netin sijasta tämän viikkoa ollut oikeiden ihmisten parissa keskellä oikeaa luontoa. Tutor-koulutus itsessäänkin on jo paikalla olon arvoista, sillä nyt koulutettevat tutorit ovat ensi vuonna aloittavia opiskelijoita tukiessaan tärkeässä roolissa opiskelijahyvinvointiin satsattaessa. Tutorit ovat mukana luomassa opiskeljaryhmistä kokonaisuuksia, joissa kaikki jäsenet huomioidaan ja jokaisen jaksamisesta huolehditaan. Ammattikorkeakoulun kohdalla koulutuksella on vielä lisää painoarvoa siitä syystä, että iso vastuu koulutuksen järjestämisestä on oppilaskunnan kontolla. Se on vertaistukea parhaimmillan. Olen iloinen saadessani olla mukana. Ainoa iso harmi tällä viikolla oli tiistainen rengashuoli: Leirikeskukseen päästyäni auton takarengas näytt

Kuulemma käsintehtyihin persialaismattoihin jätetään aina virhe, sillä mikään ihmiskätten työ ei saa olla täydellinen, täydellisyys kuuluu yksin Jumalalle. Lohdullinen ajatus, sillä minulla ainakin virheet tuntuvat hiipivän juuri niihin tekeleisiin joita muuten on hionut huolella. Niin Japanin MM-kisoja varten tekemiini käyntikortteihin kuin kauneimmat joululaulut -mainoksiin hiipi kirjoitusvirheet, onneksi jälkimmäisen kohdalla asia havaittiin jopa ennen painoa. Tänään sain käsiini nipun mainoksia, joilla tarkoitus oli tiedottaa palveluitteni lisäksi oppilaitoksissa olevista vastaanottoajoistani. Kuvat ovat samat kuin tässä blogipohjassa, tavoitteena on yhtenäinen visuaalinen linja. Kuvien pikselöitymistä korjasin useamman oikovedoksen verran. Sitten tuli teksti, jonka kirjoitin ja tarkastin aiemmista virheistä oppineena moneen kertaan. Vastaanottoajat tarkistin myös, niin että paikat ja ajat olivat todellakin samat kuin kalenterissani. Tyytyväisenä toimitin mainokset painoon. Mutta v

Eilen vietin päivän Heinänokan leirikeskuksessa Turun ammattikorkeakoulun tuutor-koulutuksessa. Sitä tuutor-touhua onkin sitten seuraavat kolme viikkoa pullollaan, kun vuoropäivinä AMK ja Turun ammatti-instituutti kouluttavat omiaan. Suureksi ilokseni saan olla mukana kummankin kouluttamispäivissä omalla panoksellani, tuutor-toiminta on tärkeää työtä opiskelijahyvinvoinnin eteen. Tuutor-puuhastelun yhteydessä minulta kysyttiin taas kerran se vaikea kysymys, johon en oikein koskaan osaa antaa lyhyttä selkeää vastausta:"Miksi sinusta tuli pappi?" En tiedä kuinka monen muun ammattiryhmän edustaja joutuu tuon kysymyksen eteen. Tai siis ei nyt pappeutta koskien vaan oman ammattinsa kohdalla, mutta kuitenkin. Kuinka kiteyttää se pitkä henkilökohtainen prosessi opintojen aikana ja opintojen osana, opintojen jälkeen ja niistä huolimatta mikä on minut tähän pisteeseen tuonut? Mikä oli se ensimmäinen kipinä joka tielle johti, ja mikä se ratkaiseva tekijä kutsumukseen suostumisessa enne