Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Joulu 2020

 Joulukorttini videon muodossa. Tänäkin vuonna joulu on.

Mistä löydän onnen?

 

Sammalta

 Syys-askareiden osana raaputin pihaportin kiviportaat puhtaaksi sammalesta ja levittäytyneestä nurmesta. Alta paljastuikin hienommat portaat kuin muistinkaan. Joskus arjen sammalta - rutiineita - kannattaa sitäkin hivenen rapsuttaa pois. Tutut asiat näyttäytyvät taas uudessa valossa.

Kateus (Miksi vertaamme itseämme muihin ihmisiin?)

Nyt

Omat ennakkokäsitykset asioista on tarkoitettu siihen, että osaisimme toimia uusissa eteentulevissa tilanteissa. Niistä on apua. Mutta ennakkokäsitteisiin juuttuminen on vaarallista, sillä ne voivat estää myös kohtaamasta sitä mikä on edessä, juuri nyt.

Sankaritarinat ja me

 

Ei-tekemisestä

Kiireisin aika työssä vaatii arjen suunnittelua. Se vaatii sen pohtimista mitä tekee ja sen pohtimista mitä ei tee. Ja sen pohtimista mitä ei tee myös siinä mielessä, että ei pelkästään luovu joistakin jutuista ehtiäkseen muuta, vaan myös aktiivisesti varaa aikaa sille, että ei tee mitään. Tai jos tekee, niin tekee jotain sellaista mikä lataa akkuja: Kuuntelee musiikkia, lukee kirjoja, käy ulkona liikkumassa. Sillä ilman tätä ei-tekemisen tekemistä ei sitä kiireistä arkeakaan jaksa.

Miksi rukoilisin?

Muusikko ja musiikintekijä Nick Cave vastasi hänen faninsa esittämään kysymykseen rukoileeko hän koskaan. Kyllä rukoilee, Cave sanoi, siitäkin huolimatta, ettei hän ihan aina itse ole varma kuuleeko rukousta kukaan. Rukouksessa on kyse Caven mukaan siitä, että siinä hiljennetään itsensä jonkin asian äärelle. Ajattelen itse samoin. Ajattelen, että rukouksessa ei ole kyse siitä, että haettaisiin helppoa ratkaisua vaikeaan tilanteeseen, vaan siitä, että otetaan Jumala mukaan siihen vaikeaan tilanteeseen. Että ohittamisen sijaan pysähdytään asian äärelle ja sanoitetaan sitä itselle ja Jumalle. Se auttaa minua käsittelemään asiaa. Ja se käsittely jo itsessään tuottaa jotain minussa. Ajatuksilla on seurauksia, jotka ilmenevät toimintana. Jo se itsessään on rukousvastausta, se, että minussa syntyy jotain rukousprosessini kautta. Suurin ihme onkin se, että jotain minussa muuttuu. Tiedän, että puolestani rukoillaan ihan arjessakin. Se kertoo minulle siitä, että minusta välitetään. Uskon, et

Arki luostarissa - ja muuallakin

 Viime viikolla ammattikoulujen henkilöstö palasi töihin ja tällä viikolla saapuvat myös opiskelijatkin - uudet ja jatkavat. Tähän syksyn alkuun liittyen tein tällaisen animaation, jossa luostaria vertauskuvana käyttäen koetan sanoa jotain yleistä (uusien) yhteisöjen jäsenenä olemisesta, elämästä ja arjesta.

Tänään sataa

Tänään sataa, mutta sekin kuuluu kesään. Liian monta aurikoista päivää putkeen kuivuttaa kaiken, estää kasveja kasvamasta. "Ellei ole mutaa, ei ole lootuksiakaan" kuuluu zen-sananlaskukin. Myös sadepäiviin voi löytää oman ilonsa. Sateen ropina ikkunapellilla on rauhoittavaa. Tänään en voi tehdä mitään ulkona, eikä minun tarvitsekaan. Jos kotona on tekemättömiä askareita, voin tarttua niihin. Jos ei, voin tarttua kirjaan, tehdä kiireettä ruokaa, katsoa jonkun elokuvan. Tänään on kesä, sateesta huolimatta. Ja sen vuoksi.

Avaruudessa kaikki on...samalla tavalla.

Sain (muutamien koneongelmien jälkeen) valmiiksi tämän animaation, jossa puhutaan yhteisestä matkasta, vaikeuksien voittamisesta ja siitä, miten kaikkien lahjat ovat yhteisessä käytössä. Kuten elämässä yleensäkin. Siksi ajattelen tämän sopivan nyt valmistumisia juhlittaessa. Onnea kaikille valmistuneille ja valmistuville, hyvää ja rentouttavaa kesää kaikille!

Tämähän ei toimi!

Se, että joku asia epäonnistuu ei ole tappio. Se, että kokeilee jotain, käyttää aikaa siihen vain huomatakseen, ettei asia toimi Se ei ole tappio. Tappio on se, ettei uskalla tehdä kokeiluita. Sillä vain ideoidessamme teemme teoreettisia malleja, käytäntö osoittaa sen mikä toimii ja mikä ei. Ja se havainto, mikä toimii ja mikä ei. Se on kokeilemisen palkinto. Se auttaa ideoimaan eteenpäin. Luomaan jotain mikä toimii.

Atte ja vuori

Katsoin asiaa

Katsoin asiaa ja olin siihen tyytyväinen. Katsoin asiaa ja havaitsin siinä puutteen. Katsoin puutetta enkä nähnyt muuta. Katsoin puutetta ja minulle näytettiin asia. Katsoin asiaa ja olin siihen tyytyväinen, puutteineen.

Jotain tekemistä

Etäjakson aikana kaikki aika kuluu kotona. Jotta pääsen irtautumaan töistä, olen koettanut löytää kaikenlaisia uusia haasteita ja harrastuksia. Yksi niistä poiki tämän animaation. Opettelin käyttämään pariakin uutta ohjelmaa ja piirtelin 2000 ruutua tätä tuotosta varten. Ihan vain siksi, että arki voi olla hyvää. Tai arjessa on aina hyvää, haasteiden keskelläkin.

Vauhti ja havainto

Sama reitti näyttää erilaiselle silloin kun autoilen sen, silloin kun liikun pyörällä, silloin kun juoksen, silloin kun kävelen. Nopeus vakuttaa siihen mitä havannoin, mitä jään katsomaan, mitä näen ja kuulen. Sama on tapahtunut nyt arjessakin kun on pitänyt hetkiksi muuttaa tahtia. Perspektiivi on muuttunut. Tuttu on jäänyt sivuun ja uusi astunut tilalle. Mitä nyt näen? Mitä minun nyt pitäisi nähdä?

Erakkomunkki

Olen jo kauan viihtynyt eri perinteiden munkkien - Thomas Merton, Ikkyo, Ryokan, Thich Nhat Hanh - tekstien äärellä, ihaillut sitä hiljentymistä arkiseen, yrittänyt toteuttaa sitä oppilaitospapin työssäni. Nyt muuttunut todellisuus on kutsunut minut vielä syvemmälle tuohon maailmaan. Munkit ja nunnat ympäri maailmaa ovat elänee elämää eristyksissä maailmasta. Mitä heiltä voisi oppia tähän poikkeustila-arkeen? Sen, että jokaiselle päivälle riittää se, mitä jokaisena päivänä ennättää. Sen, että säännöllinen päivärytmi tuo rakennetta päiviin - on hyvä erottaa työ ja ei-työ tavalla tai toisella toisistaan. Sen, että siellä "kotiluostarissa" on muitakin asukkaita, joista jokainen tekee omia toimiaan. Toimiaan, jotka osittain liittyvät velvollisuuksiin seinien ulkopuolella, osittain toimia, jotka palvelevat omien seinien sisällä olevia. Molemmat ovat arvokasta. Molemmat ovat osa kokonaisuutta. Jos minä siivoan, tee sinä tänään ruoka. Sitten istutaan hetki yhdessä. Sen, että

Kaikesta huolimatta 2

Aloittelen ensimmäistä poikkeusviikkoa ja etätöitä, sähköpostit ja viestit on jo purettu. Ja mietin sitä, miten omaehtoinenkin kotiinsulkeutuminen on jo nyt muuttanut arkea: Ostosten keskittäminen ostoreissuihin jokapäiväisen kaupassa käymisen sijaan on vähentänyt autoilua ja tuonut suunnitelmallisuutta kotitöihin. Mikä taas yhdessä harrastusten peruuntumisen kanssa on tuottanut enemmän aikaa kotona. Poistanut kiireen ja suorittamisen, antanut aikaa olla läheisten kanssa sama n katon alla ja etäyhteyksien päässä. Olen terve, enkä pelkää terveyteni puolesta. Olen iloinen, että voin tehdä osani siihen, etten tietämättäni levitä tartuntaa eteenpäin niille joille tauti on vaarallinen. Tässä taudin torjunnassa ja poikkeusajan läpikulkemisessa, toistemme tukemisessa olemme kaikki yhdessä. Näen siis kaiken keskellä myös hyvää. Yhteistyön, kiireettömyyden, ajan läheisten kanssa. Sen, että kansakuntana - ihmiskuntana - pääsemme testaamaan varautumistamme vakaviin epidemioi

Kaikesta huolimatta

Minulla on hyvä auto, jossa on kiveniskuja ja hiusnaarmuja. Kovin harvoin näen itse auton, näen hiusnaarmut ja kiveniskut lasissa. Auto on elämä, naarmut ja kiveniskut vastoinkäymisiä joita elämään kuuluu. Näenkö sen, mikä on hyvin, vai vainko sen, missä kuljen vastatuuleen? Elämä ei ole koskaan täydellistä. Mutta se voi kaikesta huolimatta olla hyvää.

Kärsivällisyys

Kärsivällisyys on hankala hyve: Kaikki-mulle-tässä-ja-nyt-ajassa, liikenteen jumiutuessa (kun on olevinaan kiire), kun näen vain sen, mikä odottaa tekemistä, en sitä mitä jo on saatu valmiiksi. Kärsivällisyys on hankala hyve, mutta sitäkin tärkeämpi opeteltavaksi. Sillä moni arvokas asia vaatii aikaa (ja aika saa vain arvostamaan sitä enemmän!), moni kiire on vain kiireen tuntua, ei todellista kiirettä, moni pienikin askel on aina askel eteenpäin.

Oikea hetki

Kun täytin 40 vuotta, sain ystäviltäni lahjaksi hyvän (ja varsin arvokkaan) konjakkipullon. Niin hyvän ja niin arvokkaan, etten heti rohjennut avata sitä. Halusin säästää sen juhlistamaan jotain tärkeää hetkeä. Vuodet kuluivat ja hetkiä oli ja meni, mikään niistä ei tuntunut riittävän tärkeälle juhlistettavaksi kalliilla konjakilla. Kunnes viikonloppuna, yli viisi vuotta lahjan saamisesta, tavallisena sunnuntaina aloin pohtimaan. Olin kotona viettämässä vapaapäivää. Katsoin hyvää sarjaa telkkarista. Olimme juuri syöneet hyvän ruuan, yhdessä kokatun. Tiskikone oli päällä ja pyykit riippuivat narulla. Jotkin asiat tehtyinä ja jotkut vielä tekemättä. Ulkona myrskysi, sisällä oli lämmintä. Tavallinen vapaapäivän iltapäivä, hyvä sellainen. Juuri tämä hetki oli oikea hetki. Sillä hyvä hetki voi olla milloin tahansa, ilman että mitään suurempaa tapahtuu. Täydellisyyden hakeminen taas voi olla este monen hyvän huomaamiseen, niistä iloitsemiseen.

Pientä ja suurta

Tätä kirjoittaessa on ystävänpäivä, ja meillä Suomessa on nimenomaan tapana juhlia silloin ystävyyttä laajemmassa merkityksessä - joissain muissa maissa päivä on omistettu pelkästään rakkaudelle. Ehkä me olemme liian jäyhää kansaa juhlimaan rakkautta? Sitä ystävyyttä ja kaikkia lähipiirin ihmisiä on kiva aina välillä huomioida. Mutta siinäkin yksittäistä päivää tai jotain ainutkertaista tempausta voimakkaammin puhuu kaikki ne pienet hetket pitkin matkaa, arjessa. Kaikki ne yksittäiset hetket läheisten tai vieraiden kanssa, joissa oikeasti pysähdyn ja annan aikani juuri sille kohtaamiselle, ne ovat merkittäviä. Ja niiden summa on se, mikä ajan myötä kasvaa mitään yksittäistä tekemääni suuremmaksi.

Juoksua ja nyrkkeilyä

"Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailuissa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen. Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksija saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi, enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan." (1. Kor. 10:24-26) Tuo antiikin urheilukisoista kielikuvansa hakeva parin jakeen kohta on viehättänyt minua jo pitkään. Ja nousi taas mieleen, kun juoksu alkaa viimein olla sillä tasolla mitä se oli ennen viimekeväistä sairastelua. Vaikkei siis mitään tarkoitusta olekaan kisata, ainoastaan kehittyä. Niinhän se on usein myös meidän hengellisen elämämme kanssa, kuten papit tapaavat sanoa.

Kyyneliä ja lentäviä kukkia

Turhaa triviaa: Tutkijat huomasivat, että Amazonin sademetsässä perhoset parveilevat kilpikonnien ympärillä. Syynä on se, että metsässä perhosten tarvitsemaa suolaa on hankala löytää mistään. Siksi perhoset tulevat paikalle juomaan kilpikonnan "kyyneleitä". Kun kannat kuormaa mukanasi, löytyy joku, joka auttaa kantamaan. Jokin, joka antaa voimia. Se on perhonen niille kyynelille.

jokapäiväinen leipämme 2020

Katekismuksen lukeminen (pitkästä aikaa) pysäytti minut kuulemaan ulkoa osatun Isä meidän -rukouksen sisällön tarkemmin. Varsinkin "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme" -rivi nousi näkyviin laajemmassa muodossa. Ei puhuta pelkästään leivästä, ei ruuasta, ei viljan tiestä jauhoiksi tai ruoka-ainesten kasvatushistoriasta. Jokapäiväinen leipämme on koko elämämme, koko toimeentulomme, kotimme, omamme. Anna meille -pyyntö sanoo, että kaikki tämä on Korkeammassa kädessä - ei pelkästään omassamme - ja pyytää elämällemme siunausta. Siten se avaa näkemään koko arkitodellisuuden paikkana Jumalan kohtaamiseen.