Siirry pääsisältöön

Oikea hetki

Kun täytin 40 vuotta, sain ystäviltäni lahjaksi hyvän (ja varsin arvokkaan) konjakkipullon. Niin hyvän ja niin arvokkaan, etten heti rohjennut avata sitä. Halusin säästää sen juhlistamaan jotain tärkeää hetkeä.

Vuodet kuluivat ja hetkiä oli ja meni, mikään niistä ei tuntunut riittävän tärkeälle juhlistettavaksi kalliilla konjakilla. Kunnes viikonloppuna, yli viisi vuotta lahjan saamisesta, tavallisena sunnuntaina aloin pohtimaan.

Olin kotona viettämässä vapaapäivää. Katsoin hyvää sarjaa telkkarista. Olimme juuri syöneet hyvän ruuan, yhdessä kokatun. Tiskikone oli päällä ja pyykit riippuivat narulla. Jotkin asiat tehtyinä ja jotkut vielä tekemättä. Ulkona myrskysi, sisällä oli lämmintä. Tavallinen vapaapäivän iltapäivä, hyvä sellainen. Juuri tämä hetki oli oikea hetki.

Sillä hyvä hetki voi olla milloin tahansa, ilman että mitään suurempaa tapahtuu. Täydellisyyden hakeminen taas voi olla este monen hyvän huomaamiseen, niistä iloitsemiseen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?