Elävä Pyhimys?

Kesä on hidastamista. Kiireettömyyttä, ja kiireettömyyden kautta löytyviä pieniä asioita. Aamiainen, joka ei ole nopeasti nielty pakkopulla sähköpostia jo purkaen, vaan istuutuminen kaikessa rauhassa nauttimaan pöydän antimista. Matkantekoa, joka ei ole aikataulujen pakottamaa kiiruhtamista paikasta toiseen, vaan maisemia ja pysähdyksiä, ihan omaa tahtia. Kirja. Pihatyöt. Ihmiset, joiden kanssa on aikaa vain olla. Tehdä asioita tai olla tekemättä, yhdessä. Luonto, joka vihertää ja visertää ja hyörii täynnä elämää. Aurinkoa ja vesisadetta. Pieniä asioita, joita arvostaa, koska ennättää arvostaa. On sääli, että usein työn ja arjen keskellä tämä kaikki menee ohi.

Vuosia sitten, kun aloitin tätä blogia, yritin keksiä sille nimen. Poimin nimeksi "elävä pyhimys", joka sekä vinoilua itselleen hienoja titteleitä hamuaville että ehkä myös sarkastinen kommentti siihen, kuinka kaukana itse pyhimyksen tiestä olin/olen. Sittemmin liitin otsikkoon kysymysmerkin. Kysymysmerkin tehtävänä on laittaa minut yhä uudestaan kysymään sitä, olenko todella elävä pyhimys? Elävä pyhimys Kristuksen seuraajan merkityksessä. Sellaisena, kysymysmerkin kanssa otsikko pyrkii kannustamaan aina etsimään elämässä sitä, mikä auttaa paremmin eteenpäin kristittynä, ihmisenä, ystävänä jne. Kun pyhimyskertomuksia lukee, käy nopeasti ilmi, että pyhimykset eivät olleet synnittömiä taivaallisia olentoja vaan erehtyväisiä ja vaillinaisia ihmisiä. Pyhimyksiä - uskon esikuvia - heistä tekee se, että heillä on halu parempaan. Sitä pyrkimystä parempaan toivon itsekin seuraavani.