Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2008.
Hyvää ja Siunattua Joulua!

adventtiaika 2

Joulun lapseksi syntyvä Jumala, jonka saapumista luoksemme odotamme. Avaa silmämme näkemään, mitä sinä olet meille valmistanut. Auta hiljentymään kiireessämmekin. Opeta meitä jakamaan joulun iloa keskenämme ja antamaan yltäkylläisyydestämme niille, joilla on tyhjät kädet ja joiden elämä huutaa lähimmäistä. Kumarru puoleemme, kuuluta maailmalle armo ja rauha. Hiljainen kuninkaamme, havahduta meidät iloosi ja viritä sydämemme laulamaan sinulle. Sinulle olkoon ylistys ikuisesti. Aamen.

adventtiaika

Juice Leskisen Sika -biisin mukaan joulunvietto alkaa jo toukokuussa. Ihan yhtä pitkälle kaupat eivät ole vielä ennättäneet, mutta jo lokakuun puolivälissä tonttuja, kuusia ja kimaltavia naruja joulupalloineen alkoi näkyä (joulukaupungiksi julistautuneen) Turun liikkeissä. Mainoksissa myös alettiin kertoa siitä, mitä taas tänä jouluna olisi syytä ostaa ja miksi ja mihin hintaan. Lokakuussa! Marraskuun puolivälin jo ymmärrän, mutta lokakuu tuntui jo monessakin mielessä niin väärälle. Vähän niinkuin jos saisi päähänsä viettää pääsiäistä syksyllä tai juhannusta sydäntalvella. (Terveisiä veljelleni, joka on kokeillut tuota jälkimmäistä!) Paheksuntani ei siis niinkään ollut kaupallisen joulun kritiikkiä - ja kritiikkinsä se on ansainnut - vaan ihan jo sitä, että tuntui kummalta, kun väkisin yritettiin virittää joulutunnelmaan ihan liian aikaisin. Minun jouluni alkaa adventtiaikana! Siitäkin huolimatta, että töiden puolesta joulukirkkojen järjestelyitä saa tehdä yli puoli vuotta aiemmin.

Kova tyyppi

Chuck Norris (68) on kova tyyppi. Ei siksi, että tuo puunaamainen toimintasankari on onnistunut tekemään monta leffaa ja tv-sarjaa, tai siksi, että vielä vanhoilla päivilläänkin hän on pyörähtänyt tunnusomaisen kierrepotkunsa monen tv-ruudun pahiksen kauhuksi. Ei siksi, että hänellä on kaikenvärisiä vöitä kaikenlaisista itsepuolustuslajeista, tai siksi, että hän on yhden itsepuolustuslajin itse kehittänytkin. Eikä edes siksi, että hänen legendaarinen kovan tyypin imagonsa on saanut ihmiset luomaan parodiasivut nettiin. Syy, miksi Chuck Norris on kova tyyppi, on tämä: Tarina kertoo, että Chuck oli istumassa baarissa. Paikallinen punaniska tulee lähelle, taputtaa olkapäälle ja sanoo:"Häivy, istut mun paikalla!" Chuck nousee hitaasti. Katsee kohtaavat. Mies tunnistaa Chuckin. Chuck istuutuu toiseen paikkaan. "Mitä ihmettä?" mies sanoo. "Miksi vaihdoit paikkaa? Sinähän olet Chuck Norris, budolajien mestari ja toimintasankari. Sinä olisit voinut pyyhkiä tämän p

muista pyhittää lepo(päivä)

Raamattu lähtee liikkeelle siitä, että Jumala puskee duunia. Sitten seitsemäntenä päivänä kaikki on valmista ja kaikki hyvää, ja niin Jumala lepää. Käyskentelee illan viiletessä puutarhassa. Ja tuo levon tarpeen painottaminen oli keskeistä juutalaisissa teksteissä muutenkin, sapattina ei saanut tehdä työtä, vapaapäivän piti koskea myös palvelusväkeä ja - huom. - myös kotieläimiä. Ja tasaisin välein, kun tietty määrä vuosia oli kulunut, kuului viljelymaankin antaa levätä. Kristikunnan 2000-vuotisen historian kuluessa tuo tärkeä viesti pääsi kuitenkin vähitellen unohtumaan. "Ora et Labora, rukoile ja tee työtä" tuli elämän ohjeeksi ja paholaisen kerrottiin viettelevän toimeettomia. Rohkenen olla eri mieltä! Jeesus katsoi kiteyttävänsä rakkauden kaksoiskäskyyn kaikki kymmenen käskyn teemat. Niinpä itsensä ja toisten rakastamiseen sisältyy edelleenkin velvoite lepopäivän pyhittämisestä. Ei niin, että kirkkoon kuuluisi joka sunnuntai väkisin kammeta (sapatti on ihmistä varten,

Arvoitus

Mies tuli töistä kotiin. "Miten päivä meni", vaimo kysyi. "Meillä oli työyhteisöpäivä. Ihan mielenkiintoisia luentoja. Ja koska päivä järjestettiin elokuvateatterissa, oli päivän päätteeksi elokuvaesitys. Työnantaja tarjosi limsat ja popcornit!! Oli hauskaa", mies vastasi ja hymyili. "Sinua on huijattu", vaimo sanoi. "Teet pitkää päivää ja rankkaa työtä, ja saat vaivastasi varsin pientä palkkaa. Nyt iloitset jostain popcornista ja limsasta ja unohdat kaiken muun." Kumpi heistä oli oikeassa?

Palautteen vastaanottamisen taidosta

Olipa kerran kaksi italialaista miestä, joista toinen oli menestynyt traktoritehtailija ja toinen menestynyt urheiluautojen valmistaja. Traktoritehtailija harrasti vapaa-ajallaan autoja, ja omisti yhden urheiluautojen valmistajankin autoista. Auto oli taivaallinen ajettava, mutta kytkimessä oli jotakin häikkää. Vika vaikutti jopa ajonautintoonkin. Niinpä mies meni autotehtailijan luokse. - Omistan yhden autoistasi ja olen siihen kovin ihastunut. Mutta kytkintä voisi vielä parantaa, sillä nykyisellään vaihteiden vaihtaminen tökkii hieman. - Mitä sinä luulet tietäväsi, painu takaisin vaan traktoriesi pariin! Mylvi autotehtailija. Traktoritehtailija palasi mieli mustana kotiin. Kytkin vaivasi edelleen, ja koska hän oli kätevä käsistään, päätti hän itse korjata ongelman. Hieman autoa purettuaan hän huomasi, että kytkinosat tulivat täsmälleen samasta paikkaa kuin hänen traktoriensakin kytkimet. Mies innostui. Jos kerta osissa ei ollut hirveästi eroa, jos kerta hä

Radio ga ga

Queen -yhtye levytti vuonna 1984 hitin nimeltä Radio ga ga. Biisin video lainaa mykkäkauden mestarin Fritz Langin tieteiselokuvaa Metropolis , ja onnistuu olemaan - siitäkin syystä - yksi aikakautensa mieleenpainuvimmista. Mutta mieleenpainumista helpottaa itse biisikin, jossa tarttuvalla melodialla lauletaan haikeaa oodia radiolle. Oodia laitteelle itselleen, ja oodia tasokkaille ohjelmille, joiden parissa laulun kertojaminä kasvoi. Haikeus tulee siitä, että ohjelmat ovat huonontuneet ja tv valtaa alaa. Enää ei tarvitse käyttää korvia, enää ei tarvitse käyttää mielikuvistusta. Minä voin ymmärtää ainakin osan laulun sanomasta. Kasvoin ajalla, jolloin ainoa tv-ohjelma, jossa musiikkivideoita näki, oli Levyraati. Biisejä ei ladattu netistä (kotitietokoneet tekivät vasta tuloaan), vaan niitä äänitettiin talteen kasetille Liisa Lääverin juontamasta Rock-radiosta. Piti olla tarkkana äänityksen aloittamiselle, ja suututti, kun juontaja puhui musiikin päälle. Köyhänä opiskelijana 90-luvul

minun vereni, sinun puolestasi vuodatettu

Työkaveri kertoi, että Punaisen ristin veripalvelu tarvitsee verta, varsinkin jos sattuu kuulumaan veriryhmiin A+ tai O-. Niistä on nimittäin oikeasti pulaa! Verenluovutus on pieni vaiva raahautua paikalle, pieni nipistys kestettäväksi, iso apu lähimmäiselle. Joskus saattaa olla jopa tietämättään pelastamassa toisen henkeä. Palkaksi saa hyvän mielen, ja halutessaan voi istahtaa tovin mehun/kahvin/teen/munkin/mehujään parissa. Olen iloinen, että monen vuoden jälkeen taas vaivauduin.

Olen kaunis ja ihana

Joskus pitäisin muistaa katsoa peiliin. En tarkoita sitä, että pitkin päivää vilkaisisi välillä omaa kuvajaistaan varmistaakseen sen, että tukka hyvin, että kravatti on suorassa, että näkyykö kello. Tai no, tarkoitan myös sitäkin, sillä on toki hyvä arvostaa vähän itseään. Sanoa itselleen:"Minä osaan, minä voin, minä näytän hyvältä." Lähimmäisenrakkauden kaksoiskäsky:"Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseäsi" sisältää ajatuksellisesti myös sen, että itseään on syytä arvostaa. Vasta arvostamalla itseään osaa asettua myös toisen sijaan, ja nähdä sen, mitä toinen tarvitsee. Sen mitä haluaisin ihmisten tekevän minulle, teen sen heille. Ja onhan meistä jokainen ainutkertaisena luomistekona mittaamattoman arvokas. Mutta peiliin katsominen on tärkeää myös siksi, että helposti näemme aina vian toisessa, mutta olemme sokeita omille virheillemme. Parannettavaa kuitenkin aina on. En peräänkuuluta suuria hengellisiä harjoituksia omien syntien pohjamutien r

Lukutoukka

Viikonloppuna oli kirjamessut, ja edellisvuosien tapaan minunkin oli päästävä siellä käymään. Sinänsä minä olen huono tapahtumakävijä - en seurannut paneelikeskusteluita enkä ollut juuri kiinnostunut uusista julkaisuista. Minun kohteeni oli vanhaan tuttuun tapaan divariosasto, jossa antikvaareja on runsaasti paikalla ja siksi niiden tarjonnan läpikäyminen yhdelläkertaa helppoa. Minulla on omat metsästyksen kohteeni - Umberto Ecolta puuttuu vielä Foucaultin heiluri , samoin Hugo Prattilta tietyt Corto Maltese -albumit. Ikkuyn Riehaantuneen Pilven aion tavoittaa - mutta jo kirjahyllyjen läpikäyminen itsessään on hauskaa. Vastaan tulee monia opuksia, joiden painokset on aikoja sitten myyty loppuun, ja joiden uusintapainoksia ei ole luvassa. Hyvä kirja on aina aikaa itselle, usein paljon paremmin kuin joku tv-sarja tai leffa. Kirjan etu on siinä, että vaikka kirjassa on oma sisäänkirjoitettu rytminsä - joka ikisessä tekstissä, tässäkin, on sellainen - ei lukijana koskaan ole passivises

Hiljaisuuteen 2

Aamurukous Jumala, Sinun puoleesi minä huudan päivän koittaessa. Auta minua rukoilemaan ja kokoamaan ajatukseni Sinun tykösi; en voi tehdä sitä yksin. Minussa on pimeää, mutta Sinun luonasi on valkeus; minä olen yksinäinen, mutta Sinä et minua hylkää; minä olen pelokas, mutta Sinulla on apu; minä olen levoton, mutta Sinun luonasi on rauha; minussa on katkeruus, mutta Sinun luonasi on kärsivällisyys; minä en ymmärrä Sinun teitäsi, mutta Sinä tiedät tien minulle. (Natsien vangitseman Dietrich Bonhoefferin jouluna 1943 kirjoittamia rukouksia vankitovereilleen.)

Hiljaisuuteen

Ollessani taas kerran koulukäynnillä minulta kysyttiin, josko opiskelijoilta olisi kuulunut tarvetta hiljaiselle huoneelle oppilaitoksen tiloissa. Hämmennyin. Ei, en ollut kuullut kenenkään asiaa aiemmin esille ottaneen. Ja tarkemmin ajatellen en itsekään ollut pysähtynyt koskaan pohtimaan tuota mahdollisuutta, siitäkään huolimatta, että tiesin hiljaisia huoneita olevan niin sairaaloissa kuin lentokentilläkin, messutapahtumissa ja urheilukilpailuissa. Siitäkään huolimatta, että olin itse ollut sellaisia organisoimassa useammallekin tapahtumalle. Ja kuitenkin, eikö hiljentymistila sopisi oppilaitosympäristöön siinä missä minne tahansa muuallekin modernin yhteiskunnan kiireen ja hälinän keskelle? Hiljainen huonehan on tila, jota voi käyttää halutessaan hartauteen tai jonkin uskontoperinteen mukaiseen rukouselämään. Mutta se on myös tila, joka ei ole sidoksissa tiettyyn tunnustukseen tai tiettyyn hengelliseen suuntaukseen. Se on paikka, jonne voi tulla hetkeksi pysähtymään omiin ajatuks

Puu ja sen hedelmät

Yleensäottaen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen journalistinen arvo on miltei miinusmerkkinen, lehden tasapainoillessa muka-nuorekkaan gonzoilun ja muka-trenditietoisen tapahtumaraportoinnin välillä. Mutta tänään sekaan oli mahtunut asiaakin, juttu kodittomuuteen jämähtäneistä ihmisistä. Kohti lamaa junan lailla kulkevan valtakunnan, jossa tehtaita lopetetaan ja ihmisiä laitetaan pihalle, jossa verokevennykset menevät parempituloisten taskuihin kattaen köyhimmillä nippa nappa inflaation tuomat korotukset elinkustannuksiin, jossa porvarihallitus isolla kädellä yksityistää ja pääministeri mahtikäskyllään ohjaa kansaa samaistumaan niihin, joilla menee "ihan hyvin", elää aikuisten oikeasti monia ihmisiä, jotka ovat pudonneet kelkasta ja jääneet hankeen. Näille ihmisille keskustelu hajasijoitetuista viherlähiöistä ideaparkkeihin sukkuloivista nuorista urbaaneista ihmisistä on yhtä turhanpäiväistä kuin opetusministerin viikonmittainen kokeilu opintotuella selviämisestä. Triviaali a

Kun olin lapsi

halusin hienon Matchboxin valmistaman metallisen Range Rover -paloauton. Punainen maasturi, vilkku ja tikkaat katolla, sammutusletku vesipumppuineen auton takana, vinssi koukkuineen keulalla. Kaksi palomiestä. Ja tämän toiveen ilmaisin nippa nappa ennen nimipäiviäni. Auto oli sen verran harvinainen, etten sitä siihen hätään saanut. Mutta korvikkeeksi äiti teki muovisesta Range Roveristani - hieman mielikuvitusta käyttäen - miltei toivotun. Tikkaat katolle, lego-vilkku teipillä kiinni, lankakerästä lankaa etuakselin ympärille vinssiksi. Sinä nimipäivänä pääsin siis leikkimään Range Rover -paloautolla. Varsin pian kyllästyin, ja lelu palautettiin alkuperäiseen asuunsa. Aidon tuotteen sain jälkijunassa, mutta ilman äitini tekemää korviketta en todennäköisesti muistaisi aitoakaan. --- halusin Star Wars -innostuksen ollessa suurimmillaan oikean X-wing -hävittäjän leikkejä varten. Muovisia figuureita varten sellainen olisi ollut tuhottoman kallis, enkä ole varma oliko sellaisia edes ka

Jeesus itki

Eilen ajaessani kohti toimistoa Classic FM:ssä vaihtui kappale ja Barberin adagio lipui hiljaa esiin. Hyvin sopivasti ajoitettuna, sillä olin juuri tulossa koulutalolta, jossa olin toista päivää ollut käsittelemässä liikenneonnettomuudessa tapahtunutta opiskelijan kuolemaa. Tähän syksyyn ja koulujen alkuun on mahtunut iloisten tapahtumien - kaste ja parit häät - lisäksi valitettavasti myös pari kuolemantapausta. Ja ne tuntuvat niin kovin turhille ja ennenaikaisille. On vaikeaa löytää sanoja, joihin pukea kaikki ne tunteet, joita tapahtuneet kuolemantapaukset ihmisissä nostavat. Siksi siteeraankin vain lempivirttäni (virsi 600), Dietrich Bonhoefferin kirjoittamaa ja Anna-Maija Raittilan suomentamaa. 1. Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt. 2. Jos ahdistuksen tie on edessämme, myös silloin Kristus meitä kuljettaa. Annamme Isän käsiin elämämme. Hän itse meille rauhan valmistaa. 3. Su

Just Like Heaven

Kuten monena muunakin tiistaina, oli tänäänkin kävelykadun kupeella sijaitsevassa Adventtikirkon Kasvisravintolassa tarjolla heidän herkullista vegaani-lasagneaan. Vaikka itse mielelläni kotona kokkailenkin, on arkisin mukava välillä nauttia työkiireiden keskellä vaivalla ja ajatuksella tehtyä kasvisruokaa, kotona arkikokkailu kun tuppaa olemaan nopeaa ja helppoa. Viikonloppuisin, kun aikaa on, on sen sijaan äärimmäisen rentouttavaa joskus vain omistaa aikaa ruuan laittamiselle. Välttää valmista, ja tehdä kaikki mahdollisimman pitkälle itse käyttäen lähialueilla tuottettuja, mahdollisimman korkeatasoisia ainesosia. Valita ruualle oikeat ruokajuomat ja jälkiruoka. Pysähtyä tekoprosessissa iloitsemaan eri aineksien väreistä, tuoksuista, koostumuksesta. Eräs tällaisista ruuista on moussaka, jonka resepti on vuosien saatossa ja monen kokeilun kautta hioutunut nykyiseen, täydelliseen asuunsa. Ohessa resepti: Pastori Aten bravuuri (vegaani-moussaka) (kiitos minne kiitos kuuluu: resepti

motorcycle emptiness

Syksy on taas täällä - sitähän oppilaitosväen palaaminen sorvin ääreen (ammattioppilaitospapille sopiva kielikuva) tarkoittaa. Lomien jälkeen arkeen tarttuminen on itsekullekin meille haasteellista. Lomarutiinit sopivat kovin huonosti säännölliseen viikkorytmiin, ja niin nukkumaamenoajat kuin harrasteet pitää sovittaa ulkoakäsin määräytyvään aikatauluun. Aivan oma lukunsa ovat työtehtävien käynnistely, ja innon ja ilon löytäminen niissä uudelleen. Klipiti-klop, tätä aasinsiltaa pitkin palaan kesämuistoihin. Kesäloma meni, alkuviikon purkautuvan stressin ja huonon tuulen jälkeen, mukavasti mm. merenrannalla kirjojen kanssa. Ei siis uimarannalla, vaan kalliolla merta ja tuulta kuunnellen ja kirjaa kaikessa rauhassa silmäillen. Ja eräs noista kesän aikana lukuaikaa saaneista opuksista oli Robert M. Pirsigin "Zen and the Art of Motorcycle Maintenance" -kirja. Tuossa kirjassa pohditaan lopulta hyvin vähän zen-buddhalaisuutta tai moottoripyörän huoltoa. Enemmänkin siinä etsitään

let love rule

Kesäloman aikana otsikoihin nousi erään pastorin suorittama samaa sukupuolta olevan pariskunnan siunaaminen. Ja taas kerran, asiaa televisiossa puitaessa, tapahtunutta kommentoimaan pääsivät niin konservatiiviänkyrä kollega pohjoisesta kuin "eheyttämistä" markkinoiva uskonsisar Aslan-järjestöstä. (Ei, en usko, että järjestöllä on C.S. Lewisin perikunnan lupa nimen käyttöön.) Näitä ilmeisesti kuitenkin samaa uskontoa kanssani edustavia ihmisiä kuunnellessa ei voi olla ihmettelemättä, miten erilaisia tulkintoja me saman Mestarin sanoista johdamme. Itse uskon seuraavani Herraa, joka meni ihmisten keskelle ja kohtasi kaikki ihmiset juuri sellaisina kuin nämä ovat. Hänen mukaansa perinne oli ihmistä varten, ei ihminen perinnettä varten. Jumalan rakkaus ja läsnäolo kuului kaikille, syntyperästä, ammatista, sukupuolesta - tai sukupuolisesta suuntautumisesta - riippumatta. "Mutta meillähän on Raamattu, sehän on asiassa yksiselitteinen", kuuluu konservatiivien kulunein vas

Timantit ovat ikuisia (?)

"Eräällä vanhalla miehellä oli hyvä hevonen. Eräänä päivänä hevonen karkasi, ja ystävät ja naapurit kilvan surkuttelivat sitä, miten suuri onnettomuus miestä oli kohdannut! Mies vain vastasi:"Ehkä." Muutaman päivän kuluttua hevonen palasi takaisin ja sitä seurasi kokonainen lauma villihevosia. Naapurit tulivat onnittelemaan, kyseessähän oli onnenpotku! "Ehkä", mies vain sanoi. Miehen poika päätti kesyttää villihevoset, mutta yksi niistä heitti hänet selästään ja pojan jalka katkesi. Taas naapurit ja ystävät tulivat miehen luo, tämähän oli jo kauheaa! Mies vastasi:"Ehkä." Pian syttyi sota, johon kaikkien nuorten miesten oli lähdettävä. Vanhan miehen poikaakin tultiin värväämään, mutta katkenneen jalkansa vuoksi tämä sai jäädä kotiin. Kateelliset naapurit olivat sitä mieltä, että mies oli todella onnekas. "Ehkä", hän vain sanoi." Tuo oivaltava tarina siitä, miten kaikki virtaa, on käsittääkseni alun perin tullut tunnetuk

tuskaa, lumousta, valoa

Turussa on keskiaikamarkkinat, ja ne jäävät tänä vuonna käymättä. Samoin osaltani ohi menee Tampereella oleva Lumous (jokavuotinen goottifestari), siitäkin huolimatta, että tulen olemaan jopa paikan päällä kaupungissa. (Tosin tänä vuonna ei ollutkaan sellaista artistia, joka olisi pitänyt nähdä, tuttuja olisi vaan ollut kiva moikata - näin siis kettu happamista marjoista). Tuskaan Helsinkiin sen sijaan olisin kyllä mennyt, Slayeria ja varsinkin Carcassia katsomaan. Mutta voi, olen töissä! Tai ei niinkään, sillä vaikka olen todellakin töissä Tampereella viikonlopun ja ensi viikon, en osaa olla asiasta kovin pahoillani. Luvassa on nimittäin Reflecting Light -nimellä kulkeva moniuskontoinen oppilaitostyön maailmankonferenssi, jota olemme suomalaisten ja ulkomaalaisten kolleegoiden kanssa olleet valmistelemassa jo useamman vuoden. Nyt konferenssi on viimein ovella, ennakkotyöt on ihan hyvällä mallilla ja jäljellä on enää käytännön toteuttaminen tavaroiden roudauksineen ja viimehetken h

Sweet dreams (are made of these)

Vajaa viikko sitten menin keskellä työpäivää syömään lounasta ravintolaan. Tarjoilija kiinnitti huomionsa ylläni olevaan papin paitaan. "Oletko pappi", hän kysyi. " "Joo, paitakin sen taitaa paljastaa", vastasin. Tilasin kasvisruuan ja juttelimme vielä pari repliikkiä kasvissyönnistä. Hän poistui viemään tilaukseni ja palasi pöytäni ääreen alkukeittoni kanssa. "Anteeksi, että vielä häiritsen, mutta...kokki toivoisi, että jos suinkin mahdollista, tekisit hänelle yhden lottorivin." Minä naurahdin. "Voinhan minä vaikka tehdä. Mutta lottoan aina välillä itsekin, eikä tästä pappeudesta tähän mennessä ole mitään erityistä apua ollut." (Pikemminkin Kristus taisi puhua jotain mammonaa vastaan...) Minun päivääni tuo yllättävä keskustelu ja kummallinen reaktio piristi. Ihmisillä on välillä hivenen hassuja ajatuksia ammattikuntani edustajista. Ja toisaalta, viime viikon iso lottovoitto varmasti villitsi monen mieltä ja siinä papin yllättävä ilmaantu

I'm only happy when it rains

On kiva, että sataa vettä. Luonto, niin eläimet kuin kasvitkin, on kaivannut jo pitkään sadetta. Minäkään en ole yhtään pahoillani siitä, että pöly ja siitepöly huuhtoutuu vähemmälle. Sade raikastaa ilmaa, ukkosesta puhumattakaan. Siksi minun onkin hiukan hankala ymmärtää sitä, että jotkut manailevat sadetta ja olisivat toivoneet hellepäivien jatkuvan. Luonnon kiertokulkua juhlistamaan tarjoankin tekstin sijasta säälittävän animaation. Nauttikaa. ;)

Natural mystic

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on julkistanut ensimmäisen ilmasto-ohjelmansa, jolla se pyrkii vaikuttamaan niin seurakuntien kuin seurakuntalaistenkin tapaan käyttää energiaa. Osana ohjelmanjulistusta "Kirkon ilmastotyöryhmä esittää, että kirkon jäsenet vähentäisivät lihansyöntiä (....) Ruokavaliosuosituksia kirkko antaa, koska esimerkiksi lihantuotanto aiheuttaa neljä viidesosaa kasvihuonekaasupäästöistä." (Kotimaa 5.6.2008) Suosituksessa korostetaan lähialueilla tuotettua ruokaa ja luomutuotantoa. Ihan fruitariaaneiksi porukkaa ei olla ajamassa, vaan lähinnä tavoitellaan kasvispainotteista ruokavaliota jossa liha ei näyttelisi niin keskeistä sijaa. Joka tapauksessa tällaista pitkän linjan vegaania kasvisruuan suosittelu lämmittää. Kirkon uutta ilmasto-ohjelmaa juhlistamaan tässä helppo resepti. Apupapin papupata burritoilla : tarvikkeet: (määrät ohjeellisia, kokataan tunteella) 2 sipulia 3 kynttä valkosipulia chiliä maun mukaan 1 paprika tölkki valkeita papuj

Teenage Mutant Ninja Turtles?

"Chuang Tzu oli kalastelemassa P’u-joella, kun Ch’un hallitsija lähetti kaksi korkeaa virkamiestä pyytämään, että hän ottaisi johdettavakseen Ch’un valtion hallituksen. Chuang Tzu jatkoi kalastamista ja lausui päätään kääntämättä: ”Olen kuullut että Ch’ussa on pyhä kilpikonna, joka on ollut kuolleena nyt noin kolmetuhatta vuotta, ja että ruhtinas säilyttää tätä kilpikonnaa sukutemppelinsä alttarilla olevaan arkkuun huolellisesti suljettuna. Miten on, haluaisiko tämä kilpikonna mieluummin olla kuollut ja sen maallisia jäännöksiä palvottavan vai olla elossa ja heiluttaa häntäänsä mudassa?” ”Se olisi mieluummin hengissä ja heiluttaisi häntäänsä mudassa”, molemmat virkailijat vastasivat. ”Häipykää tiehenne!” Chuang Tzu huusi. ”Minäkin haluan heiluttaa häntääni mudassa.”" Hyvää ja siunattua kesälomaa ammattioppilaitosväki! Nauttikaa lomasta ja joutoajasta! (En tiedä mistä tämän tekstin olen aikanani saanut, enkä siksi voi lähdettä tässä mainita. Jos joku tietää paremm

Käärmeissäni

Mikään ei liene turhauttavampaa kuin se, että pitäisi tehdä töitä koneella ja kone ei suostu yhteistyöhön. Eilen tökki netti, tänään jostain metafyysisestä syystä kone päätti työskentelyn aikana saman aikaisesti päivittää virusturvaa ja muuta ohjelmistoa, ja onnistui lopulta tukehtumaan perusohjelmiston perustoimintoihin. Mitä siinä sitten voi pastori muuta kuin rukoilla hartaasti, että kone pian tokenisi? Ainakin voi ottaa kynän kauniiseen käteen, ja purkaa patoutumaa piirrokseen. Tämän liskon synnytti siis koneessa asuva riivaaja: (p.s. Blogientry viittaa työkoneeseeni, ei siis rakkaaseen Omppuuni.)

William Blaken ystävä

"Runoilija William Blaken ystävät kokoontuvat Helsinkiin", otsikoi tämän päivän Hesari kulttuurisivuillaan. Ja liioittelee pahasti. Pidän itseäni aika suurena Blake -diggarina, enkä Hkiin mennyt. Enkä usko kovin monen muunkaan lähteneen. Luvassa on nimittäin lähinnä Jim Jarmuschin Dead Man -elokuvan näytös (ihan hyvä leffa sinänsä, jossa päähenkilön nimi sattuu olemaan William Blake vaikkei muuten kaimaa muistutakaan), esitelmä Blakesta, sekä Sylvi Kekkosen lukemien Blake-suomennosten kuulemista nauhalta. Ja siksi Helsinkiin pitäisi kokoontua? Toista se oli silloin 90-luvulla, kun Tennispalatsissa oli Blaken grafiikkaa näyttelyssä. Silloin Blaken ystävät kokoontuivat kyllä Hkiin, näkemään omin silmin uraa uurtavaa (pun intended) grafiikkaa ja toteamaan sen, kuinka kuvat ja runotekstit kuuluivat yhteen. *rant rant*

Huipulla

Täällä viikolla on monessa yhteydessä tullut vastaan sama teema: tavoitteet ja päämäärät. Koulut lähenevät kesälomaa ja porukkaa valmistuu ammattiin. Yksi etappi on saavutettu, ja edessä on taas jotain uutta. Ja niilläkin, joilla opintoja on vielä jäljellä, on takana taas pian yksi vuosi, suoritetut opinnot ja saavutetut taidot. Tavoitteet ja päämäärät ovat aina yksilöllisiä. Kaikilla meillä on omat elämämme omine haasteineen, eikä siksi vertailua toisiin ole mielekästä tehdä. Tavoitteet nousevat siitä kuka olen, ja mitä haluaisin olla. Arne Naess, norjalainen filosofi, on joskus sanonut, että on parempi kiivetä vuorille kuin pienten kekojen päälle. Ajatuksena on, että asettamalla omat tavoitteet tarpeeksi korkealle tulee niitä kohti pyrkiessään saavuttamaan aina jotain, vaikkei koskaan huipulle asti yltäisikään. Toki aina löytyy joku, joka on parempi, mutta vertailu pitääkin tehdä siihen, mitä olin ja mitä olen nyt. Minulla yksi tavoite on ollut Fuji-vuorelle kiipeäminen. Vielä en ole

Skotlanti

Olin vähän aikaa poissa. Syy pariviikkoiseen poissaolooni oli käyttämättömien lomapäivien ja liukuneiden vapaapäivien kuluttaminen. Ja hieno tapa niitä kuluttaa löytyikin! Lomailin Skotlannissa vaimoni kanssa, aloittaen Edinburghista siirtyen sieltä neljän päivän jälkeen viikoksi Ylämaille keskelle karua luontoa (ja modernien viestintävälineiden tavoittamattomiin). Asuimme kolmikerroksisessa kartanossa vuorien keskellä, ainoana äänenä lintujen laulu, vuoripurojen solina ja lampaiden määkiminen. (Lampaita Skotlannissa tuli vastaan kaikkialla.) Talon jaoimme parinkymmenen tuttavan kanssa, mutta tilaa kyllä riitti: oli runsaasti makuuhuoneita, ja paria makuuhuonetta kohti aina yksi kylppäri, oli pari olohuonetta sohvineen, pingishuone, biljardihuone, ruokailuhuone, keittiö, kodinhoitohuone, sauna ja uima-allas. Paikka sinänsä itsessään olisi ehkä jo voinut tehdä loman, mutta todellinen ilo oli jakaa tämä kaikki juuri noiden taloon kerääntyneiden ihmisten kanssa. Päivisin retkeilimme j

a design for life

Olin neljä päivää Espoossa, ammatillisen osaamisen erikoistapahtumassa. Rinnakkain järjestettiin taiteellista lahjakkuutta mitanneet kulttuurikisat sekä Taitaja 2008, ammattiosaamisen SM-kilpailu. Ja kuten aina ennenkin, paikalla oli ilo olla. Jotenkin koko tapahtuman merkityksen voisin tiivistää siihen, mitä kuulin (rumasti yksityistä keskustelua sivusta seuraten) erään nuoren kertovan kaverilleen tapahtumapisteiden välillä liikkuneessa sukkulabussissa. "Tajusin, että oon amis." Itseironisesti kilpailun maskottina oli kyllä karvanopat, mutta teiniviikset ja vanhat Corollat loistivat poissaolollaan. Sen sijaan kilpailuissa nähtiin huipputason kisaamista siitä, kuka on paras autoasentaja, kokki, siistijä tai viherrakentaja... On hienoa olla ammattilainen. On hienoa, että suuri yleisökin ymmärtää sen. Omasta ammattitaidostaan voi olla ylpeä.

hymyilevä helsinki

Olin valtaosan viime viikosta Helsingissä, kirkon oppilaitostyöntekijöiden koulutuksessa. Kuuntelimme mielenkiintoisia esityksiä koulutuspolitiikan tulevaisuudesta, jaoimme keskenämme työssämme eteen tullutta ja vain iloitsimme siitä, että tätä yksinäistä työtä on Suomessa tekemässä kuitenkin näin hieno (ja hivenen persoonallinen) joukko. Väsyneenä hotellille raahautuessani päätin sitten piipahtaa syömässä falafelit läheisessä pikaruokalassa. Kyseinen paikka, Eerikin Pippuri, ansaitsee saada nimensä mainituksi jo pelkästään siitä syystä, että se oli täysin vastakkainen edellisen blogi-postaukseni palvelukulttuurille. Sisään astuessa minut toivotettiin heti tervetulleeksi, tilaukseni otettiin ystävällisesti vastaan ja kaikkea palvelua - ja ilmapiiriä yleensäkin - sävyytti nykyään varsin harvinainen hyväntuulisuus. Tilaustani odotellessa kiinnitin huomiota siihen, että hyväntuulisuus tarttui välittömästi ihmisiin heidän astuessaan sisään ja tultuaan tervehdityiksi. Ja lähtiessään JOKAI

swamp thing

Pitkin talvea tarkoituksenani on ollut pestä auto, mutta tuo askare on siirtynyt siirtymistään. Milloin on syynä ollut halkeama tuulilasissa (joka nyt on korjattu), milloin aikaisemmin käyttämäni autopesulan remontti. ("Avaamme alkuvuodesta" on tulkittu varsin vapaasti - vieläkin on ovet kiinni.) Viimein kuitenkin häpeä vei voiton: auto näytti siltä, että se on viettänyt valtaosan elinkaarestaan hautautuneena turvesuohon. Ja niin eilen suoriuduin kokeilemaan erään huoltoaseman pesupalveluita. Kokemus oli aikamatka 70-luvun huoltamoelämään, tai kummallinen siirtymä Tankki täyteen -komediaan. Asiakaspalvelu oli juuri sitä samaa, mitä tv-mainoksissakin olemme nähneet parodian silmin: Pastori: ( astuu huoltoasemalle ) "Päivää" Myyjätär: ( nostaa laiskasti katseen purkkaa jauhaen ) "Mitäs sulle?" Pastori: "Haluaisin pesettää autoni. Mitä eroa on harjattomalla pesulla ja harjattomalla pikapesulla?" Myyjätär: "Ne on molemmat ihan paskoja!" Pa

Uskonto?

Istuin viime viikonloppuna iltaa muutaman tuttavani kanssa. Jossain vaiheessa iltaa toinen kertoi hankkineensa Jenkeistä MacBook Air -koneen. Kevyt kuin höyhen ja kaunis kuin mikä. Ja NIIN hiljainen! Mitä siitä, että cd-asema puuttuu ja kone tarvitsee lisälaitteen. Olisi iPhonekin mukaan lähtenyt, jos olisivat suostuneet myymään, mokomat menivät vain tivaamaan osoitetietoja Yhdysvalloissa ja ilman niitä ei puhelinta saanut ostaa. Minä liityin virteen ylistämällä omaa rakasta MacBookia, ja suosittelin seurueen kolmannelle jäsenelle MacBook Prota, hän kun tarvitsee ammattikäyttöön järeämpää konetta. Ei, hän sanoi, hänellä on jo kylliksi kannettavia. Mielummin hän pöytäkoneen ostaa, mutta Mac on hänelläkin mielessä - siitä huolimatta, että kaikki ohjelmisto pitää hankkia uudelleen. Samaan ilmiöön tuntuu törmäävän tuon tuosta. Kyse voi olla mistä tahansa ihmisjoukosta. Keskustelu liikkuu ihan muissa maisemissa, kunnes joku yht'äkkiä sanoo taikasanan Mac ja kaikki porukan MacInnostune

Urbi et Orbi

Viime yönä puoliltaöin juhlimme Pyhän Katariinan kirkossa pääsiäisyön messua. Aloitimme pimennetyssä siunauskappelissa hautausmaalla, jossa lukemani raamatuntekstien ja kuulemamme rukouksen jälkeen pitkänä perjantaina sammutettu kristuskynttilä sytytettiin uuteen liekkiin. Kynttilän johdolla kuljimme kulkueessa kirkkoon laulaen pääsiäishymniä:"Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti, ja haudoissa oleville elämän antoi." Kirkossa kynttilä kannettiin keskeiselle paikalle alttarin eteen, ihmiset istuutuivat penkkeihin, ja liturgi Outi ja saarnaaja Kalle riisuivat alttarin pitkäperjantain mustasta suruteemasta ja pukivat sen valkeaan pääsiäisloistoon. Sitten he ottivat tuohuksiin tulen kristuskynttilästä, ja jakoivat liekin eteenpäin meille penkeissä istuville. Hämärä kirkko täyttyi lämpimästä kynttilänvalosta ja mehiläisvahan tuoksusta. Esilaulaja Peter aloitti laulun, ja valot syttyivät vähitellen kirkkoon. Perinteinen pääsiäisyön messumme on juuri sitä, mitä jum

Kristuksen kuolinhetki

Eilen oli pitkäperjantai, ja otin osaa Kristuksen kuolinhetken hartauteen Pyhän Katariinan kirkossa. "Otin osaa" on tässä kohden oikea ilmaus, sillä tuo hartaus tapahtuu aina ilman alttarilla häärivää pappia. Me oppilaitospapit yhdessä hiippakuntadekaanin Kallen kanssa istuimme penkissä muun kirkkokansan keskellä, ja luimme tekstit sieltä käsin. Alttari oli verhottuna mustaan kankaaseen, orjantappukruunu ja verenpunaiset ruusut ainoana somisteenaan. Kristuskynttilä paloi alttarin edessä, ja tekstien saapuessa kuolinhetkeen vahtimestari sammutti liekin. Hiljaisuuden vallitessa savu kohosi kohti kirkon kattoa. Kaikki musiikki oli ilman säestystä. Yliopistopuolen kolleegani Peter toimi esilaulajana, ja me muut lauloimme mukana. "Otin osaa" on oikea ilmaus siitäkin syystä, että todellakin olin hartaudessa en pelkästään toimitsijana, vaan myös osallistujana. Kristuksen kuolinhetken hartaus, ja sen vastapuolena oleva pääsiäisyön juhlamessu ylösnousemuksen kunniaksi ovat

bulla od garbea duha

Ääh. Olen tainnut vilustua. Nenä valuu ja kurkkuun sattuu. Kuumetta ei sentään ole, mutta ajatus ei kulje. Tänään olisin mielummin jäänyt kotiin lämpimän täkin alle siemailemaan kaakaota ja katsomaan piirrettyjä kuin lähtenyt töihin. Valitettavasti olin sopinut pari asiakastapaamista joita en halunnut perua. Ja koska huominen ja ylihuominen menevät taas leirillä, oli pakko tänään tehdä toimistotyötä. Torstaina iskeekin sitten pääsiäinen. Olen tämän päivää syönyt pääkallosalmiakkeja jotta ääni kestää ja kuunnellut Apoptygma Berzerkiä ja VNV nationia jotta energiaa riittää. Onneksi ei ole ollut mitään tärkeää ajatustyötä tehtävänä. >:/

jos siat lentäisivät

Joskus kauan kauan sitten, kun olin vielä teini ja elettiin 90-luvun alkupuolta, katselin kavereiltani lainaamia kopioiden kopiona levinneitä animefilmejä ja tykkäsin kovasti. Samoihin aikoihin lueskelin myös Kuopion kirjastossa Tähtivaeltaja-lehdestä huippuanimaatioista, ja Porco Rosso mainittiin sielä yhtenä parhaista. Vaikka olin kasvanut 80-luvun Superchannelilla pyörineiden Robotechin ja Captain Harlockin parissa, ymmärsin, että olin viimein löytänyt nyt jotain, joka oli animea isolla A:lla. Pari vuotta myöhemmin YLE teki kulttuuriteon, ja näytti Miyazakilta ei pelkästään Porco Rosson vaan myös Naapurini Totoron. Ystäväni ihastui Totoroon, mutta minun väsyneeseen vanhan miehen sieluun Sika punaisine koneineen jumitti ikuisiksi ajoiksi. Nyt Porco tekee surmansilmukoitaan valkokankaalla. Ja vaikka iloitsen mahdollisuudesta päästä näkemään ilmojen balettia suurella seinällä, tuntuu myös kummallisesti, että joudun väkisin jakamaan jotain minulle tärkeää kaikkien muiden kanssa. Sama
Olin aikeissa päivittää blogia useammin, mutta päivä päivältä se vain tuntui jäävän. Syynä oli pitkälti tutor-koulutus-leirit Heinänokan leirikeskuksessa, jotka kuluttivat päivät aamusta iltaan. En kuitenkaan osaa katua pätkääkään sitä, että olen netin sijasta tämän viikkoa ollut oikeiden ihmisten parissa keskellä oikeaa luontoa. Tutor-koulutus itsessäänkin on jo paikalla olon arvoista, sillä nyt koulutettevat tutorit ovat ensi vuonna aloittavia opiskelijoita tukiessaan tärkeässä roolissa opiskelijahyvinvointiin satsattaessa. Tutorit ovat mukana luomassa opiskeljaryhmistä kokonaisuuksia, joissa kaikki jäsenet huomioidaan ja jokaisen jaksamisesta huolehditaan. Ammattikorkeakoulun kohdalla koulutuksella on vielä lisää painoarvoa siitä syystä, että iso vastuu koulutuksen järjestämisestä on oppilaskunnan kontolla. Se on vertaistukea parhaimmillan. Olen iloinen saadessani olla mukana. Ainoa iso harmi tällä viikolla oli tiistainen rengashuoli: Leirikeskukseen päästyäni auton takarengas näy

"Olkaa siis täydelliset..."

Kuulemma käsintehtyihin persialaismattoihin jätetään aina virhe, sillä mikään ihmiskätten työ ei saa olla täydellinen, täydellisyys kuuluu yksin Jumalalle. Lohdullinen ajatus, sillä minulla ainakin virheet tuntuvat hiipivän juuri niihin tekeleisiin joita muuten on hionut huolella. Niin Japanin MM-kisoja varten tekemiini käyntikortteihin kuin kauneimmat joululaulut -mainoksiin hiipi kirjoitusvirheet, onneksi jälkimmäisen kohdalla asia havaittiin jopa ennen painoa. Tänään sain käsiini nipun mainoksia, joilla tarkoitus oli tiedottaa palveluitteni lisäksi oppilaitoksissa olevista vastaanottoajoistani. Kuvat ovat samat kuin tässä blogipohjassa, tavoitteena on yhtenäinen visuaalinen linja. Kuvien pikselöitymistä korjasin useamman oikovedoksen verran. Sitten tuli teksti, jonka kirjoitin ja tarkastin aiemmista virheistä oppineena moneen kertaan. Vastaanottoajat tarkistin myös, niin että paikat ja ajat olivat todellakin samat kuin kalenterissani. Tyytyväisenä toimitin mainokset painoon. Mutta

vaikea kysymys

Eilen vietin päivän Heinänokan leirikeskuksessa Turun ammattikorkeakoulun tuutor-koulutuksessa. Sitä tuutor-touhua onkin sitten seuraavat kolme viikkoa pullollaan, kun vuoropäivinä AMK ja Turun ammatti-instituutti kouluttavat omiaan. Suureksi ilokseni saan olla mukana kummankin kouluttamispäivissä omalla panoksellani, tuutor-toiminta on tärkeää työtä opiskelijahyvinvoinnin eteen. Tuutor-puuhastelun yhteydessä minulta kysyttiin taas kerran se vaikea kysymys, johon en oikein koskaan osaa antaa lyhyttä selkeää vastausta:"Miksi sinusta tuli pappi?" En tiedä kuinka monen muun ammattiryhmän edustaja joutuu tuon kysymyksen eteen. Tai siis ei nyt pappeutta koskien vaan oman ammattinsa kohdalla, mutta kuitenkin. Kuinka kiteyttää se pitkä henkilökohtainen prosessi opintojen aikana ja opintojen osana, opintojen jälkeen ja niistä huolimatta mikä on minut tähän pisteeseen tuonut? Mikä oli se ensimmäinen kipinä joka tielle johti, ja mikä se ratkaiseva tekijä kutsumukseen suostumisessa en
Aloitin päivän työsalissa opiskelijoiden keskellä. Työstin pintakäsittelypuolella tuolia, tuoliryhmän kolmatta yksilöä joka työsaliin on päässyt. Vanhat lakat ja petsit on jo raaputettu pois, ja uutta saatu tilalle. Tänään lisäsin taas yhden lakkakerroksen ja välttelin valumien syntymistä. Ja siinä lakatessa, ja välillä aina jonkun kanssa sanan vaihtaessa rentouduin kunnolla ensimmäistä kertaa koko viikkoon. Käsillä puuhastelulla tuntuu olevan sellainen vaikutus. "There is a Moment in each Day that Satan cannot find / Nor can his Watch Fiends find it, but the Industrious find / This Moment & it multiply, & when it once is found / It Renovates every Moment of the Day if rightly placed." Noin kirjoittaa eräs lempirunoilijoistani, William Blake Milton -teoksessaan. On hienoa löytää se oma hetki , hetki, jonka akkuja lataava merkitys ulottuu koko loppupäivään. Se voi olla musiikin kuuntelemista autossa matkalla paikasta toiseen, kahvikupponen taukohuoneessa tai jopa hi

kumma arki

Oppilaitospapin työ on - ettenkö sanoisi - monipuolista. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän ammattikoulu- ja ammattikorkeakoulujen oppilaitostyö olen minä. Se tarkoittaa sitä, että arjen pyörittäminen on aina sukkulointia eri tehtävien ja paikkojen välillä, oppilaitokset kun ovat hajallaan pitkin Turun aluetta. Tähän päivään mahtui yksityisrippikoulua, pari sielunhoitoa, etiikan kurssin loppukokeen tarkistaminen, oppilaitoksessa piipahtaminen sekä ensi viikon tutor-koulutuksen järjestelyä. Siinä ohessa sain sitten hoitaa myös mainontaa pääsiäisestä, sekä toimittaa opiskelijakalenteriin ilmoitukset ensi vuotta varten. Vastaanottoajoista kertovat julisteet jäivät jo huomiselle. Ehkä ne siinä pintakäsittelypuolella tuolia lakkaamisen ja työnohjauksen välissä vielä ennättää tekemään. Viime sunnuntaina kastoin pienokaisen, tuleva viikonloppu on onneksi vapaa. Arki on siis milloin mitäkin, eikä aina voi edes aamulla tietää, mitä päivä kantaa eteen - kriisitilanteet kun eivät ilmoita itsest

alussa oli...

Minulle luontevaan tapaan lähdin liikkeelle kuvista. Muu sivu on vielä kesken, ja tulee luultavasti niin olemaan vielä pitkään. - Tai siis, tuleeko blogista koskaan "valmista"? Pikemminkinhän sen on tarkoitus elää mukana kaikessa siinä, mitä tapahtuu. Päivittyä niin tekstin kuin kuvienkin osalta aina uudestaan ja uudestaan. Kuvat ovat joka tapauksessa minulle helpompi tapa lähestyä bloggaamista, ja näin alkutuntumalta luulen käyttäväni enemmänkin piirroksiani. Aika näyttää sitten sen, mikä todellisuus tulee olemaan.