Siirry pääsisältöön

tuskaa, lumousta, valoa

Turussa on keskiaikamarkkinat, ja ne jäävät tänä vuonna käymättä. Samoin osaltani ohi menee Tampereella oleva Lumous (jokavuotinen goottifestari), siitäkin huolimatta, että tulen olemaan jopa paikan päällä kaupungissa. (Tosin tänä vuonna ei ollutkaan sellaista artistia, joka olisi pitänyt nähdä, tuttuja olisi vaan ollut kiva moikata - näin siis kettu happamista marjoista). Tuskaan Helsinkiin sen sijaan olisin kyllä mennyt, Slayeria ja varsinkin Carcassia katsomaan. Mutta voi, olen töissä!

Tai ei niinkään, sillä vaikka olen todellakin töissä Tampereella viikonlopun ja ensi viikon, en osaa olla asiasta kovin pahoillani. Luvassa on nimittäin Reflecting Light -nimellä kulkeva moniuskontoinen oppilaitostyön maailmankonferenssi, jota olemme suomalaisten ja ulkomaalaisten kolleegoiden kanssa olleet valmistelemassa jo useamman vuoden. Nyt konferenssi on viimein ovella, ennakkotyöt on ihan hyvällä mallilla ja jäljellä on enää käytännön toteuttaminen tavaroiden roudauksineen ja viimehetken hienosäätöineen.

Vastaavissa tapaamisissa olen saanut olla vain Euroopan mittakaavassa, tämänkertaiseen tapaamiseen tulee ihmisiä ympäri maailmaa.

Ja vaikka tiedän olevani tulevan konferenssirumban takia töissä kellon ympäri, tiedän myös, miten antoisia nämä tapahtumat omalle ammattioppilaitostyölleni ovat! Perustyö, jota oppilaitoksissa teemme, on hyvin samankaltaista, riippumatta siitä, teemmekö töitä yliopistoissa vai ammatillisissa oppilaitoksissa, tai siitä, mikä kulttuurikontekstimme tai uskonnollinen taustayhteisömme on. Työ lähtee liikkeelle kohdeyhteisömme, oppilaitosten tarpeesta, ja on luonteeltaan paljon esim. keskusteluavun tarjoamista.

Toisaalta, hyvin erilaisista taustoista tulevilta kolleegoilta oppii aivan uudenlaista näkökulmaa, ja keskustelut heidän kanssaan avaavat silmät sellaiselle mille itse on ollut sokea.

Kansainvälisyys, ja erilaisten kulttuurien kohtaaminen ovat arkipäivää jo täällä etäisessä Pohjolassakin. Ja erityisesti tämä näkyy oppilaitoskentällä. Siksi tämä kohtaaminen on hyväksi.

Workshop-työskentelyissä pääsemme prosessoimaan omaa työtämme eripuolilta maailmaa tulevien esimerkkikertomusten kautta. Kutsutut arvovaltaiset pääpuhujat, molemmat huippututkijoita, haastanevat taas pohtimaan itse kunkin omaa teologiaa työn pohjalla.

Olen siis ensi viikon töissä. Oppimassa, ihmettelemässä, verkostoitumassa ja hoitamassa kaikensorttisia käytännön järjestelyitä ja juoksevia asioita. Sen jälkeen koittaa minullakin kesäloma. Ah, loma!

Kirk: "Mister Scott, you're all spaced-out.  You're well?"
Scott: "I had a wee bout, sir, but...uh, Doctor McCoy pulled me through."
Kirk: "Wee bout of what?"
McCoy: "Shore leave, Admiral."
Kirk: "Oh, I see."

(Star Trek II: The Wrath Of Khan)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?