Aten ajatuksia

"Alussa, kaiken luodessaan  Herra antoi kullekin luodulle oman tehtävän. Hän järjesti kaikkien tehtävät ikuisiksi ajoiksi ja jakoi piirit, joissa toimia ajasta aikaan. Nuo luodut eivät näe nälkää eivätkä väsy eivätkä koskaan jätä tehtäviään. Yksikään ei kulkeudu toisen tielle, eivätkä ne ikinä uhmaa hänen sanaansa. Sitten Herra käänsi katseensa maahan ja täytti sen hyvyyksillään, peitti sen kaikenlaisilla elävillä olennoilla." (Sirak 6:26-30a, Vanhan Testamentin apokryfikirja) --- "meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät." (1. Kor. 8:6)

 Tänään ei sada. Se tarkoittaa, että työpäivän jälkeen minua kutsuvat pihatyöt niin omassa pihassa kuin taloyhtiönkin alueella. Joka kerta tunnistan sen, että hommaan tarttuminen työpäivän jälkeen on vaikeaa - vaikeaa kuin vaikka juoksulenkille lähteminenkin. Joka kerta hommaan tartuttuani huomaan saman, mitä lenkilläkin tapahtuu: Kun homma rullaa, huomaan nauttivani ja palautuvani töistä. Eikä minun tarvitse kaikkea kerralla - se työmaan kokohan se aiheuttaa sen henkisen jarrupolkimen painalluksen. Puuhastelen hetken, ja sen hetken jälkeen olen taas lähempänä valmista. Ja mikä parasta, tuuletan koko ajan itseäni kevätilmassa. Näen pesiviä lintuja, jotka hätyyttävät petolinnun tiehensä. Näen hämähäkkejä ja kimalaisia ja kevään ensimmäiset kukat, sen miten luonto alkaa heräillä kesää kohti. Siksi kuuntelen sitä ääntä itsessäni, joka patistaa hommiin ja liikkeelle. Ja silloin kun en sitä ääntä usko, olen armollinen itselleni. Aina ei jaksa, ja silloin ei kuulukaan jaksaa.

 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.     Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet ...

 Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen.

 Minulla on minulle rakas rukousnauha. Ihan tavallinen ruusukko, jossa on viisi kymmenen helmen sarjaa. Niiden kohdalla rukoillaan mietiskellen raamatunkohtia ja Jeesuksen elämää. Oma rukousnauhani noudattaa lisäksi amerikalaisen katolisen piispa Fulton J. Sheenin ns. maailman lähetyksen mallia - kukin viidestä kymmenen helmen sarjasta on eri värinen, ja niiden kohdalla on tarkoituksena muistaa Raamatun tekstien ohessa maailman eri mantereita - Afrikkaa, Amerikkoja, Eurooppaa, Oseaniaa ja Aasiaa. Ja tästä monikäyttöisyydestä johtuen nauha on minulle rakas kaikkien omistamieni rukousnauhojen joukossa. Eilen, keskellä päivää huomasin, ettei nauha ole enää taskussani. Ja illalla varmistin, ettei se löydy myöskään kotoa. Se on pudonnut jonnekin. Harmitti, sillä vaikka tiesin vastaavia olevan varmasti myynnissä, ei niistä mikään olisi omien sormien kuluttamilla helmillä varustettu ja tutun painoinen. Sitten muistin sen, että eilen - niin kuin kaikkina päivinä - aloitin aamun sanomalla J...

 Kuinka hyvälle tuoksuukaan irtotee, kun avaan teepurkin! Kuinka hyväälle itse tee, kun lisään kuuman veden teelehtien sekaan! Kuinka hyvälle tuore leipä, kun avaan pussin ja leikkaan pari siivua. Luulen, että kovin usein en edes huomaa noita tuoksuja, vaan kiiruhdan ajatuksissani eteenpäin. Mutta nyt paaston aikaan koetan myös olla hieman hitaampi, ja pysähtyä. Pysähtyä nauttimaan ja arvostamaan ja kiittämään. Jokapäiväisestä leivästä ja pienistä iloista, sillä pohjimmiltaan elämä on kaikkia niitä hetkiä.