Tänään ei sada. Se tarkoittaa, että työpäivän jälkeen minua kutsuvat pihatyöt niin omassa pihassa kuin taloyhtiönkin alueella. Joka kerta tunnistan sen, että hommaan tarttuminen työpäivän jälkeen on vaikeaa - vaikeaa kuin vaikka juoksulenkille lähteminenkin. Joka kerta hommaan tartuttuani huomaan saman, mitä lenkilläkin tapahtuu: Kun homma rullaa, huomaan nauttivani ja palautuvani töistä. Eikä minun tarvitse kaikkea kerralla - se työmaan kokohan se aiheuttaa sen henkisen jarrupolkimen painalluksen. Puuhastelen hetken, ja sen hetken jälkeen olen taas lähempänä valmista. Ja mikä parasta, tuuletan koko ajan itseäni kevätilmassa. Näen pesiviä lintuja, jotka hätyyttävät petolinnun tiehensä. Näen hämähäkkejä ja kimalaisia ja kevään ensimmäiset kukat, sen miten luonto alkaa heräillä kesää kohti. Siksi kuuntelen sitä ääntä itsessäni, joka patistaa hommiin ja liikkeelle. Ja silloin kun en sitä ääntä usko, olen armollinen itselleni. Aina ei jaksa, ja silloin ei kuulukaan jaksaa.
Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle. Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet ...