Siirry pääsisältöön

Tekstit

Hirvi

 Melkein kohtasimme liian läheltä, hirvi ja minä. Minä autoilin ja hirvi juoksi. Ja juoksi eteeni, mikä aiheutti hetkellistä jarruttelua ja väistelyä. Sitten se jatkoi matkaansa metsään, ja minä töihin ja arkeen, kaikkeen siihen, mitä päivään kuuluu. Kohtaaminen pysäytti miettimään. Sitä, miten kukin meistä lähtee aina päivään pää täynnä ajatuksia siitä, mitä päivä sisältää. Ja kuitenkin päivä voi mennä - ja yleensä menee - toisin kuin ajattelen. Eikä se ole aina paljosta kiinni, mikä lopputulos on. Luulen, että tuon kohtaamisen jälkeen katson taas hetken arkea toisin silmin. (Ja tunnustan se, että tällä kertaa taisi olla enkeleitä matkassa.) Kohtaaminen pysähdytti myös miettimään sitä, miten vieraantunut luonnosta olen, vaikka ison kaupungin laitamilla sentään asun ja välillä mökillä aikaa vietän. Ympärillä on paljon elämää, jota en juurikaan ajattele, elämässä omaa arkeaan ja päiväänsä. Elämää ja arkea, jossa pitää välilllä ylittää ihmisten keskellä metsää rakentamia kiviteitä, joill
Uusimmat tekstit

Saarna linnuilta

 Pyhä Franciscus Assisilainen saarnasi tarinan mukaan eläimille, hänen puheitaan kuuntelivat niin linnut kuin susikin. En vielä ole itsestäni löytänyt samaa. Sen sijaan huomaan, että nyt kun kevät etenee ja luonto herää, saarnaavat linnut minulle. Jokainen mustarastas, kettu, hämähäkki ja mullasta esiin puskeva kukka puhuvat omalla äänellään jostain kauniista ja hyvästä. Ne puhuvat luomakunnasta, luonnon kiertokulusta - ja minulle Kristittynä - myös Luojastaan. En siis mene luonnon keskelle vielä saarnaamaan. Menen kuuntelemaan saarnaa, pysähtymään elämän ihmeiden äärelle.

Pääsiäismietiskely

Minä olen Nukkuva opetuslapsi Hän, joka kavaltaa, Hän joka juoksee pakoon, joka kieltää. Hän joka tuomitsee syyttömän. Hän, joka ruoskii, Kruuna orjantappuralla, Heittää arpaa omaisuudesta. Hän, joka pilkkaa tuomittua, Joka vastentahtoisesti kantaa toisen ristiä. Hän joka lyö naulat, Joka kiinnittää kyltin. Joka rienaa vielä ristilläkin. Sinä kannat kaiken tämän, Katsot armeliaasti.  Kelpuutat kanssasi aterialle. Kuolet ja nouset kuolleista. Minua varten.

Vie minut sinne...

 "Herra, vie minut sinne, minne haluat minun menevän, näytä minulle ne, keitä haluat minun tapaavan, kerro minulle se, mitä haluat minun sanovan, ja auta minua väistymään tieltä silloin kun olen esteenä suunnitelmillesi." Näin rukoili New Yorkin palolaitoksen pappi, fransiskaani Mychal Judge. Hän menehtyi työtehtävissään World Trade Centerin terrori-iskun yhteydessä. Itsessään, ilman sen muotoilleen henkilön taustatarinaakin tuo rukous on kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin pysäyttävä. Siinä halutaan vain kulkea yhdessä Jumalan kanssa, etsiä Jumalan kädenjälkiä ja läsnäoloa kaikessa. Siinä muistetaan sekin, että välillä saatamme olla omine pyrkimyksinemme esteenä sille, mitä Jumala haluaa luoda. Silloin on hyvä, jos ymmärrämme astua sivuun. Ymmärrämme sen, että meidän viisautemme ei ole aina se paras tulkinta tilanteesta. On siis hyvä kuunnella. Hetkeä. Ihmisiä. Jumalaa.

"Luotujen ylistys, eli veli auringon laulu"

Luin uutisen pohjoissavolaisista metsästäjistä, jotka olivat ampuneet huvikseen rauhoitettuja eläimiä suurissa määrin. Heille noiden olentojen arvo oli vain omassa jännityksen hakemisessa, eikä luonnolla - tai sen suojelemiseksi luoduilla lain pykälillä - ollut merkitystä. Ja jäin pohtimaan sitä, minkälaisin silmin luontoa katsotaan. Luulen, että noillekin saaliina pitämiensä eläinten arvoon lähinnä kohteina suhtautuville metsällä ja ekosysteemillä itsellään saattaa olla arvoa, sillä olen ymmärtänyt luonnossa liikkumisen olevan yksi metsästyksen viehätyksistä. En tiedä. Olen itse kävellyt metsässä toisin ajatuksin. Mutta minua aina aika ajoin ihmettyttää se, kuinka ympäröivä maailma näyttäytyy niin usein vain raaka-ainevarantona ihmisen ahneuden loppumatonta janoa sammuttamassa. Ja tuo raaka-ainevaranto ei ole loputon. Silloinkin, jos sitä käyttää, pitäisi huolehtia pallomme kantokyvystä ja uusiutumisesta, sillä toista asuinpaikkaa meille ei ole tarjolla, tahkosipa kuinka paljon maalli

Luontohengellisyyttä

 Koska tämän tekstini julkistus osuu kansainväliselle uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikolle, pysähdyin tarkastelemaan sitä, mitä eri perinteet sanovat luonnosta ja suhteestamme siihen. Niin sanotuissa kirjojen uskonnoissa, kristinuskossa, juutalaisuudessa ja islamissa Jumala nähdään Luojana, kaiken tämän alkuperänä. Ja siksi luomakuntakin on arvokasta itsessään. Se on jotain, minkä Luoja halusi luoda. Buddhalaisille ja hinduille kaikki on osa samaa elämän kiertoa, ja kaikki kuuluu sitä kautta yhteen. Monille suomalaisille katsomuksista riippumatta metsä on yhä "kirkko", ja kesämökki edustaa paluuta lähelle luontoa. Kaikki perinteet puhuvat siitä, ihminen ei ole erillään luomakunnasta, vaan osa sitä. Osa kokonaisuutta. Ei sen hallitsija. Kristinuskossa ja juutalaisuudessa jopa pyhän kirjan alkumyyteissä ihmiselle annetaan käsky viljellä ja varjella. Käsky, jossa ihmisikunnan historian silmin käskyn ensimmäinen puoli tuntuu painottuneen ja jälkimmäinen hieman unohtun