Aten ajatuksia

 Vuosi on juossut nopeasti. Ollaan jo helmikuun puolivälin yli. Kirkkovuodessa pääsiäisen suurta juhlaa edeltävä paastokausi on alkanut. Paastossa kyse ei ole luopumisesta, vaikka usein ihmiset jättävätkin jotain pois paaston ajaksi. Paastossa kyse on itsetuntemuksessa kasvamisesta. Siitä, että keskitytään havainnoimaan sitä, mikä omaa elämää hallitsee (ehkä liikaakin), ja tehdään tilaa muulle, niille tärkeille. Se tarkoittaa toisen ihmisen parempaa huomioimista. Se tarkoittaa tilaa itselle olla. Ja tilaa ehkä pohtia myös omaa suhdettaan tähän maailmaan ja sen Luojaan. Näin ajattelin itse paastota, vaikken tuhkaristiä käynytkään kirkossa otsaani hakemassa

 Huomaan, että minulle aika kiertää. Herään aamuun, teen päivän, tulen iltan ja nukahdan. Sitten nousen uuteen päivään ja sen askareisiin. Viikko kiertää aina uuden viikon alkuun. Ja vuodet, nekin kiertävät: ennen joululomaa laitan vuoden nippuun, ja tammikuussa töihin palatessani aloitan uuden. (Siihen väliin jää joulupyhät ja vuodenvaihteen kummallinen "epäaika", jolloin vain on.) Tähänkin vuoteen lähden uteliaani katsomaan, mitä se tuo tullessaan. Osa on toki jo näkyvissä kalenterimerkintöinä. Mutta se paras anti on ehkä kuitenkin vielä siinä, mikä ei näyä kalenterissa. Tästäkin vuodesta tulee hyvä. Ei siksi, että ulkopuoliset olosuhteet välttämättä ovat sitä. Vaan siksi, että teen taas parhaani, jotta siitä tulisi sellainen. 

  Me olemme kaikki seimen äärellä ihmettelemässä nukkuvaa lasta, josta kasvaa Vapahtaja, Jumalan anteeksi antavan rakkauden kantaja. Vapahtaja meille kaikille täällä ja kaikkialla maailmassa ja kaikkina aikoina. Kaikki nämä ihmiset ovat Jumalalle rakkaita, ja jokainen kelpaa seimen viereen. Jumala ei syntynyt rikkaille ja valtaa pitäville, vaan tavallisten ihmisten perheeseen. Ensimmäiset kutsutut eivät tulleet palatseista tai uskonoppineiden piiristä, vaan työn äärestä. Kaikki on kutsuttu jouluun ja Jumalan seimen äärelle. Miten tämä valon juhla, Jumalan juhla voisi muistuttaa meitä itse kutakin siitä, että tämä kaikki on jaettua ja yhteistä ja kuuluu kaikille? Että meidät on kutsuttu jakamaan elämää, jakamaan arkea ja juhlia yhdessä. Meidät on kutsuttu antamaan yösija, meidät on kutsuttu kohtaamaan tutut ja vieraat Jumalan vierellä. Meidät on kutsuttu olemaan kukin hetki yhdessä, aidosti läsnä, ilman tarvetta olla muualla. Meidät on kutsuttu näkemään toivo, joka syntyy maai...

 Adventtiaika on minulle paitsi valmistautumista jouluun, myös joulua edeltävää paastoa.  Paastossa ei niinkään ole kysymys luopumisesta, vaan itsensä tarkkailemisesta. Miten olen läsnä kaikessa mitä elämässä ja töissä tulee vastaan? Se on ehkä samalla myös yhteenvedon tekemistä tästä syyskaudesta ja kaikesta mitä siihen on kuulunut. Mitä siinä on sellaista, josta olen oppinut ja mikä kannattaa pitää jatkossakin mukana? Ehkä tämä pohdinta valmistaa jouluunkin. Ainakin niin, että pohdinnan läpikäytyään on valmis laskeutumaan siihen vapaaseen, lepoon ja rauhaan mitä joulu usein tuo arjen vastapainona. 

Katselin Walking Dead: Dary Dixon -sarjaa. Eihän se alkuperäisen sarjan veroinen ole, jännitys hahmon tulevaisuudesta on poissa koska sarja kantaa päähenkilön nimeä. Mutta jotain siinä kuitenkin minusta oli hienoa. Ja se oli se, miten tämäkin sarja puhui samasta mistä alkuperäinenkin. Siitä, miten kauhean katastrofin keskellä ihmiset kuitenkin tukevat toisiaan ja rakentavat yhdessä tulevaisuutta. Ja noiden ajatusten siivittämänä aion lähteä itsekin taas tähän päivään. Haluan uskoa parempaan tulevaisuuteen j a rakentaa sitä omilla valinnoillani. Tänäänkin.  Ja huomenna. Kunnes askele askeleelta olemme perillä

 Kun palasin töihin elokuussa, aloin toivottaa ihmisille hyvää syksyä. Siksi, koska minulla syyskausi alkanut ja kesä loppunut sitä mukaa kun loma oli takana. Ja siksi, että syksy ei ole minulle negatiivinen asia. Syksy on minulle pimeneviä iltoja, jolloin tähdet palaavat taas kunnolla näkyviin. Syksy on minulle suurikokoisten hämähäkkien parasta bongailuaikaa. Varsinkin ristekkejä on paljon liikkeellä. Syksy on puiden väriloistoa. Syksyn värit puiden lehdissä on syksyä. Tyhjät oksat kuuluvat talveen. Syksy on viljapuimurit pelloilla. Kurkiauran lähtö. Herkulliset ruokasienet. Syksy on uusia ihmisiä, sillä henkilössä on tapahtunut vaihtuvuutta ja uudet opiskelijat ovat oppilaitoksissa. Syksy on paluuta tuttuun arkeen. Hyvään arkeen, joka kannattelee muutostenkin keskellä.