Elävä Pyhimys?

Monen mielestä Jeesuksen yksinäisin hetki on ristillä kun hän huutaa: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Siinähän Vapahtaja käy läpi uskon kriisiä, samaa mikä epätoivon aikana meissä ihmisissä nostaa päätään. Itse kuitenkin pidän kovin yksinäisenä myös hetkeä Getsemanen puutarhassa, minne Jeesus vetäytyy opetuslastensa kanssa pääsiäisaterian jälkeen. Tiedossa on, että kohta häntä tullaan pidättämään - Juudas on jo johdattamassa sotilaita paikalle. Jeesus tarvitsee tukea, mutta opetuslapset torkkuvat kaikki. Sanotaan, että meille jokaiselle annetaan ristejä kannettavaksi. Omien ristiensä alle musertuvan on kuitenkin hyvä huomata, ettei Vapahtajakaan jaksa kantaa taakkaansa yksin Golgatalle saakka. Kantoavuksi värvätään ohikulkija. Toinen ihminen. Risti voisi olla tappio, ruma loppu lähimmäisenrakkauden julistajalle, osoitus siitä miten julma maailma on. Tätä viimeistä se kai onkin. Mutta se on kuitenkin kummallisesti myös voitto, ilmoitus Jumalan rakkaudesta jok

Perjantaille sattui kolme taivaanilmiötä samalle päivälle: (osittainen) auringonpimennys, ns. superkuu sekä revontulet. Moni tuntui vitsailevan maailmanlopun enteillä. Lutherin mukaan (tai ainakin Lutherin suuhun laitettujen sanojen  mukaan) hän istuttaisi puun mikäli tietäisi maailman loppuvan seuraavana päivänä. Laitoin siis avokadon siemenen itämään. Viisaus noissa uskonpuhdistajan sanoissa kun on siinä, että tulevaisuus on aina avoin, yksin Jumalan kädessä. Etukäteen asioiden liika murehtiminen on turhaa. Parempi on kohdata se, mikä on varmaa, mikä on tässä. Ja kristittynä elämiseen kuuluu se, että maailmanlopun odottelun sijaan eletään tätä aikaa varten ja rakennetaan yhdessä tulevaa.

Joskus reilu vuosi sitten, katolisen kirkon pää paavi Fransiskus kirjoitti Jumalan sukunimestä. Teksti jäi mieleeni. Siinä paavi pohti sitä, millaisena Raamatun sivuilla Jumala esittäytyy ihmisille. "Olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakobin Jumala." Vähän niin kuin "olen Airaksisen Atte". Jumalan sukunimenä on siis milloin kenenkin nimi. Ja se kai pyrkii painokkaasti sanomaan sen, että Jumala on lähellä itse kutakin meistä, kaikessa arjessa ja elämässä. Ja myös sen, että itse kukin meistä on arvokas juuri omana itsenään. Jumalalle, ja toivottavasti myös toisillemme.

Kun olin lapsi, meillä oli koira. Fiksu koira kaiken kaikkiaan, villakoira kun oli. Kerran mökillä laiturilla ollessani osoitin koiralle järven pintaa ja sanoin:"Kala!" Koira tuli uteliaana lähemmäksi ja laittoi kuonoaan kohti vettä. Matalassa rantavedessä olevat kalat huomasivat tämän, säikähtivät ja uivat syvemmälle pakoon. Koira puolestaan säpsähti äkillistä liikettä ja katsoi sen jälkeen uudella mielenkiinnolla laiturilta järveen. Suuret oivallukset ovat sellaisia. Yhdessä hetkessä oivaltaa jotain aivan uutta, jotain, jonka muistaa siitä eteenpäin. Arki on täynnä oivalluksia, suuria ja pieniä. Kunhan niille vain antaa oman tilansa, on avoin muutokselle.