Elävä Pyhimys?

Tiedän ihmisiä, jotka eivät pidä kaikkinäkevän silmän symbolista, kolmiosta jonka keskellä on silmä. Symboli on yksi kuva Jumalalle, se muistuttaa siitä, että Jumala näkee meidät. Myös sen puolen, mitä toiset eivät näe. Sen puolen, jota häpeän, joka tekee väärin ja tekee pahaa. Siksi tuo symboli tuntuu ahdistavalta. Silmät tuomitsevat. Minä ymmärrän tuo tulkinnan, mutta minua tuo symboli kirkon seinällä taas lämmittää. Siihen salattuun katseeseen kuuluu myös sen näkeminen, missä olen herkimmilläni, aidoimillani. Sen, kuka olen lähimmille ihmisilleni, ilman rooleja. Jumala näkee sellaisenakin. Sellaisena tuon silmän katse on lempeä. Meillä suomalaisilla on tapana katsoa silmiin. Emme puhu paljon, mutta kohdatessamme silmämme kohtaavat myös. On tärkeää nähdä, mutta yhtälailla tärkeää on tulla nähdyksi. Paitsi kaikkinäkevälle Jumalalle, myös toisillemme. Katse viestii yhtä paljon kuin sanatkin. Kylmän, terävän, arvostelevan katseen sijaan, toisen ihmisen vilkaisulla ohittavan kats

Siinä missä on muutama ihminen suorittamassa terroritekoja ja palvelemassa pahaa, on paljon lukuisampi joukko niitä jotka auttavat ja suojelevat. Tukevat rakkaansa menettäneitä. Rakentavat uudestaan kaikkea hyvää. Siksi sokea viha ei koskaan voi voittaa välittämistä tai paha hyvää.

Tänään se on, perjantai 13. päivä. En usko, että päivään sisältyy mitään erityistä. Ajattelen, että jos on jotenkin varma siitä, että tänään tapahtuu jotain ikävää, se taatusti tapahtuu. Tulkitsen minkä tahansa tavallisen päivän vastoinkäymisen johtuvan siitä, että päivämäärässä esiintyy tietty numero. Tai olen koko ajan niin varuillani, etten voi keskittyä mihinkään muuhun. Ja siksi, keskittymiskykyni väärässä paikassa olemisen vuoksi vahinkoja tapahtuu. Parempi ottaa tämäkin päivä ja kaikki sen eteentuomat asiat juuri sellaisena kuin ne ovat. Omina itsenään.

"Jos tavoittelee ei-mitään ja saavuttaa ei-mitään, ei voi olla tyytymätön." (Mestari Eckhart) Keskiajan mystikolle, varsinkin uusplatonilaiselle sellaiselle, ainoastaan Jumala on todellinen. Kaikki muu riippuu olemassaolollaan Luojassa, joka kannattelee niitä hetkestä toiseen. Nykyihmisen tuo ajatus voi pysäyttää pohtimaan sitä, mikä on tärkeää. Onko se, mihin tähtään, todella "jotain", vai onko se pohjimmiltaan "ei-mitään". Maine, tittelit, liika omaisuus - kaikki tuo on sellaista, joka ei määritä sitä kuka pohjimmiltaan olet. Eikä sitä, oletko onnellinen. Jos saavutat asioita, huomaat, että saavutettuasi ne ne menettävät osan hohdostaan. Jos saavutat asioita, saavutat siis tämän ajatuksen mukaan ei-mitään. Tai jos jäät tavoitteessasi vajaaksi, saavutat silloinkin "ei-mitään". Miksi siis meissä syntyy tyytymättömyyttä? Voisiko jotain hyvää nähdä myös siinä mitä jo on? Miksi se, mitä jo on, on liian helposti ei-mitään?