Siirry pääsisältöön

ei-mitään

"Jos tavoittelee ei-mitään ja saavuttaa ei-mitään, ei voi olla tyytymätön." (Mestari Eckhart)

Keskiajan mystikolle, varsinkin uusplatonilaiselle sellaiselle, ainoastaan Jumala on todellinen. Kaikki muu riippuu olemassaolollaan Luojassa, joka kannattelee niitä hetkestä toiseen.

Nykyihmisen tuo ajatus voi pysäyttää pohtimaan sitä, mikä on tärkeää. Onko se, mihin tähtään, todella "jotain", vai onko se pohjimmiltaan "ei-mitään".

Maine, tittelit, liika omaisuus - kaikki tuo on sellaista, joka ei määritä sitä kuka pohjimmiltaan olet. Eikä sitä, oletko onnellinen.

Jos saavutat asioita, huomaat, että saavutettuasi ne ne menettävät osan hohdostaan.

Jos saavutat asioita, saavutat siis tämän ajatuksen mukaan ei-mitään. Tai jos jäät tavoitteessasi vajaaksi, saavutat silloinkin "ei-mitään". Miksi siis meissä syntyy tyytymättömyyttä?

Voisiko jotain hyvää nähdä myös siinä mitä jo on? Miksi se, mitä jo on, on liian helposti ei-mitään?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhteen

Loppukesä on kauneimmillaan. On lämmintä, vielä vihertää. Mutta alkaa olla jo pimeää, yöllä tähdet kiipeävät esiin. Arkeen on siis palattavat, vähitellen ja itse kunkin. Ja vaikka onkin haikea luopua leppoisasta lomailusta, on paluussa arkeen puolensa: Tavataan taas vanhojen tuttujen kanssa ja vaihdetaan kuulumisia. Toivotetaan uusi väki tervetulleeksi taloon. Aloitetaan uurastus yhdessä kohti seuraavia etappeja.

Paaston aikaan

 Elämme kristinuskon eri kirkkokunnissa par'aikaa pääsiäistä edeltävää paastoaikaa. Luterilaisilla sen mahdollinen noudattaminen on jätetty yksilön omaksi valinnaksi, samoin ne tavat, jolla itse kukin paastoa noudattaa. Olennaista ei kuitenkaan ole se, mitä paaston aikana jätetään pois, vaan mitä tulee tilalle. Luopuminen jostakin paaston ajaksi on vain mekaanista, mutta se antaa tilaa jollekin. Ruokavalion karsiminen tai makeasta luopuminen auttavat keskittymään makuihin niiden syötävien asioiden kohdalla, joita paaston aikana vielä syödään. Somen käytön rajoittaminen antaa aikaa jollekin harrastukselle tai ihmisille. Oman käytöksen ja oman puheen tarkkailu auttaa löytämään rakentavempia tapoja olla läsnä. Eikä vielä tämäkään ole paaston ytimessä.  Paaston sisältö kun ei ole minussa, vaan Jumalassa ja uskossa, ja siinä, miten minä paremmin pystyn kohtaamaan Jumalan taas kaikessa arkeen kuuluvassa. Siinä mitä syön, mitä teen, miten puhun, miten kohtelen toista. Siinä miten hil...

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?