Siirry pääsisältöön

ei-mitään

"Jos tavoittelee ei-mitään ja saavuttaa ei-mitään, ei voi olla tyytymätön." (Mestari Eckhart)

Keskiajan mystikolle, varsinkin uusplatonilaiselle sellaiselle, ainoastaan Jumala on todellinen. Kaikki muu riippuu olemassaolollaan Luojassa, joka kannattelee niitä hetkestä toiseen.

Nykyihmisen tuo ajatus voi pysäyttää pohtimaan sitä, mikä on tärkeää. Onko se, mihin tähtään, todella "jotain", vai onko se pohjimmiltaan "ei-mitään".

Maine, tittelit, liika omaisuus - kaikki tuo on sellaista, joka ei määritä sitä kuka pohjimmiltaan olet. Eikä sitä, oletko onnellinen.

Jos saavutat asioita, huomaat, että saavutettuasi ne ne menettävät osan hohdostaan.

Jos saavutat asioita, saavutat siis tämän ajatuksen mukaan ei-mitään. Tai jos jäät tavoitteessasi vajaaksi, saavutat silloinkin "ei-mitään". Miksi siis meissä syntyy tyytymättömyyttä?

Voisiko jotain hyvää nähdä myös siinä mitä jo on? Miksi se, mitä jo on, on liian helposti ei-mitään?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?