Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2015.

Joulu

Joulun sanoma liittyy ihmiseksi tulemiseen. Jumala syntyy pieneksi lapseksi. Valtava ja Kaikkivoipa kiteytyy pieneen ihmisen alkuun. Siinä missä jokainen ihminen omine taitoineen ja mahdollisuuksineen on jo vauvana jotain suurta, on ihmiseksi tuleva Jumala jotain suunnatonta.   Ihmiseksi tulevasta Jumalasta kasvaa mies, joka opettaa jokaisen ihmiset arvostusta.   Ihmiseksi tulevasta Jumalasta kasvaa mies, joka käy läpi samoja elämän tunteita – iloja ja suruja ja tuskaa – mitä moni tavallinenkin ihminen omassa elämässään.   Ihmiseksi tuleva Jumala kantaa kaiken sen, kulkee kohti ristin viestiä anteeksiantavasta rakkaudesta.   Ihmiseksi tuleva Jumala kukistaa kuoleman osoittaakseen sen, että jokainen ainutlaatuinen elämä on liian arvokas kadotakseen iäksi. Siksi meillä on lupa uskoa jälleennäkemiseen. Tämä ihmiseksi syntyvä Jumala syntyy keskelle arkea. Keskelle paimenten työpäivää kedolla, keskelle Marian ja Joosefin pitkää, vaivalloista matkaa ja hätämajoitusta karjasu

Takku

Jos yksi asia takkuaa eikä etene, tee välillä jotain muuta. Saat sen eteenpäin. Ja saatat samalla myös tulla edistäneeksi sitä alkuperäistäkin, sillä aika ja alitajunta loksauttavat palasia paikalleen.

(epä)onnistumiset

Epäonnistumiset kiinnostavat onnistumisia enemmän. Ei niin, että jotenkin intohimoisesti haluaisin analysoida jokaisen mokan, vaan niin, että helposti jonkin asian toimimattomuus jää pyörimään päähän. Joskus liikaakin. Onnistumisten kohdalla harvoin esitän kysymystä miksi jokin toimi. Iloitsen vaan siitä, että hyvin meni. Toivottavasti menee seuraavallakin kerralla! Asetelmassa on parannettavaa. Ensinnäkin, on hyvä tarkastella syitä siihen miksi jokin ei toiminut. Näin voin oppia ja parantaa tekemistäni. On kuitenkin huono asia jäädä pelkästään märehtimään mokia, sillä sitä kautta näkökulmani vääristyy. Moni onnistunut asia jää huomaamatta. Toiseksi, olisi vähintäänkin yhtä tärkeää joskus pohtia myös sitä, miksi jokin juttu onnistui. Mikä juuri siinä asiassa sillä hetkellä naksahti paikalleen niin, että kaikki toimi. Ehkä myös oppi siitä olisi siirrettävissä seuraaviin kertoihin.

Kaikkinäkevät silmät

Tiedän ihmisiä, jotka eivät pidä kaikkinäkevän silmän symbolista, kolmiosta jonka keskellä on silmä. Symboli on yksi kuva Jumalalle, se muistuttaa siitä, että Jumala näkee meidät. Myös sen puolen, mitä toiset eivät näe. Sen puolen, jota häpeän, joka tekee väärin ja tekee pahaa. Siksi tuo symboli tuntuu ahdistavalta. Silmät tuomitsevat. Minä ymmärrän tuo tulkinnan, mutta minua tuo symboli kirkon seinällä taas lämmittää. Siihen salattuun katseeseen kuuluu myös sen näkeminen, missä olen herkimmilläni, aidoimillani. Sen, kuka olen lähimmille ihmisilleni, ilman rooleja. Jumala näkee sellaisenakin. Sellaisena tuon silmän katse on lempeä. Meillä suomalaisilla on tapana katsoa silmiin. Emme puhu paljon, mutta kohdatessamme silmämme kohtaavat myös. On tärkeää nähdä, mutta yhtälailla tärkeää on tulla nähdyksi. Paitsi kaikkinäkevälle Jumalalle, myös toisillemme. Katse viestii yhtä paljon kuin sanatkin. Kylmän, terävän, arvostelevan katseen sijaan, toisen ihmisen vilkaisulla ohittavan kats

Pariisi

Siinä missä on muutama ihminen suorittamassa terroritekoja ja palvelemassa pahaa, on paljon lukuisampi joukko niitä jotka auttavat ja suojelevat. Tukevat rakkaansa menettäneitä. Rakentavat uudestaan kaikkea hyvää. Siksi sokea viha ei koskaan voi voittaa välittämistä tai paha hyvää.

perjantai 13. päivä

Tänään se on, perjantai 13. päivä. En usko, että päivään sisältyy mitään erityistä. Ajattelen, että jos on jotenkin varma siitä, että tänään tapahtuu jotain ikävää, se taatusti tapahtuu. Tulkitsen minkä tahansa tavallisen päivän vastoinkäymisen johtuvan siitä, että päivämäärässä esiintyy tietty numero. Tai olen koko ajan niin varuillani, etten voi keskittyä mihinkään muuhun. Ja siksi, keskittymiskykyni väärässä paikassa olemisen vuoksi vahinkoja tapahtuu. Parempi ottaa tämäkin päivä ja kaikki sen eteentuomat asiat juuri sellaisena kuin ne ovat. Omina itsenään.

ei-mitään

"Jos tavoittelee ei-mitään ja saavuttaa ei-mitään, ei voi olla tyytymätön." (Mestari Eckhart) Keskiajan mystikolle, varsinkin uusplatonilaiselle sellaiselle, ainoastaan Jumala on todellinen. Kaikki muu riippuu olemassaolollaan Luojassa, joka kannattelee niitä hetkestä toiseen. Nykyihmisen tuo ajatus voi pysäyttää pohtimaan sitä, mikä on tärkeää. Onko se, mihin tähtään, todella "jotain", vai onko se pohjimmiltaan "ei-mitään". Maine, tittelit, liika omaisuus - kaikki tuo on sellaista, joka ei määritä sitä kuka pohjimmiltaan olet. Eikä sitä, oletko onnellinen. Jos saavutat asioita, huomaat, että saavutettuasi ne ne menettävät osan hohdostaan. Jos saavutat asioita, saavutat siis tämän ajatuksen mukaan ei-mitään. Tai jos jäät tavoitteessasi vajaaksi, saavutat silloinkin "ei-mitään". Miksi siis meissä syntyy tyytymättömyyttä? Voisiko jotain hyvää nähdä myös siinä mitä jo on? Miksi se, mitä jo on, on liian helposti ei-mitään?

Hetki toiselle

Istun koulun käytävällä läppärin kanssa. Opiskelijat nahistelevat ja pelaavat pingistä tauollaan. Tuttu siistijä ilmaantuu heidän taukohuoneestaan ja lähestyy kahvimukin ja keksipurnukan kanssa. "Keitettiin tuossa kahvia ja ajateltiin tarjota sinullekin. Ota useampi keksi." Miten pienillä arjen yllätyksillä voi piristääkään toisen päivää!

Kasvua

Piirroselokuvassa Bellevillen kolmoset on joukko hahmoja, joilla kaikilla on jonkinlainen maneeri. Ele tai tapa toimia toistuu tilanteessa kuin tilanteessa. Maneeri on syntynyt toistosta, siitä, että hahmon arjen toistuvat asiat ovat automatisoineet reaktion. Elokuvassa huumori syntyy siitä, kun nämä hahmot maneereineen sysätään uusiin tilanteisiin. Niissä he sitten toimivat aiemmin oppimansa pohjalta, toistaen eleensä riippumatta siitä toimiiko se uudessa tilanteessa vai ei. Välillä toimii, välillä ei. Meillä kaikilla on rutiineita, jotka helpottavat arkea. Niistä on kuitenkin hyvä tulla tietoiseksi, sillä muuten toistamme niitä sielläkin missä ne vastaavat huonosti tilanteisiin. On parempaa olla läsnä kussakin hetkessä, epävarmanakin, ja vastata hetkeen sellaisena kuin se meille esittäytyy. Näin tapahtuu kasvua.

Tavoite

A.M.D.G., Ad Majorem Dei Gloriam, Kaikki Jumalan suurimmaksi kunniaksi. Olen jo tovin kantanut tuota jesuiitoilta peräisin olevaa mottoa myös omanani. Liittänyt sen näille sivuille, jokaiseen sähköpostiviestiini, jokaiseen kirjoittamaani tekstiin. Pidän tuosta mietelauseesta, sillä se muistuttaa minua siitä, että mitä teenkin - isoa tai pientä - on hyvä aina pohtia syitä miksi teen jotakin. Tavoitteena on, etten etsi omaa kunniaa. En tee asioita jotka ovat vain helppoja tai kivoja tai hetken mielijohteita, vaan asioita jotka nousevat siitä mikä on minulle tärkeää, arvoistani, vakaumuksestani. Tavoitteena on nähdä, että usein pienikin asia voi olla osa jotain suurempaa. Mietelauseen mukana kuljettaminen ei tee minusta pyhimystä joka pystyy kaikessa tähän. Mutta se pysäyttää aina pohtimaan sitä, mitä teen ja miksi teen. Pysäyttäminen on hyvä.

Uusi

Muriel Barberyn kirjassa Siilin eleganssi on montakin hyvää ajatusta jotka jäivät itämään. Yksi sellainen tallentui päähäni seuraavassa muodossa (voin muistaa väärinkin, mutta tämän ajatuksen siinä tapauksessa kirja minussa resonoi): "Kaiken uuden arvo punnitaan siinä, miten hyvin se kestää aikaa." Uutuus ei ole arvo sinänsä. Uusi on vain uutta. Aika näyttää, miten käyttökelpoista se uusi on. Mutta käyttökelpoisuutensa osoitettuaan se ei enää olekaan uutta, vaan testattua. Onko päämääränä kaikessa aina uusin uusi? Vai jokin, mikä kestää, mikä toimii?

Hyveet: Nöyryys

Eräs arkipäivän henkisistä harjoituksista löytyy siitä, että ympäröivä todellisuus hyvin harvoin noudattaa toiveitamme ja tahtoamme. Asiat eivät vain mene niin kuin suunnittelemme tai kuvittelemme niiden menevän. Miksi minä edellytän, että asioiden pitäisi mennä tahtoni mukaan? Onko tilanteita, joissa viisaampaa olisi tahtoa, että asiat menevät niin kuin ne menevät, mukauttaa oma tahto siihen, miten kaikki on? Oman tahdon punnitsemista ja omassa tahdossa tarvittaessa joustamista nimitetään yhdellä sanalla. Se sana on nöyryys.

Vapaus / rakenteet

Minulta kysytään usein sitä, miksi olen aina papin paidassa? Syitä on monia. Yksi on se, että ajattelen sen toimivan käyntikorttina. Minun ei oppilaitoksissa (tai muuallakaan) liikkuessa tarvitse aloittaa siitä, kuka olen. Se näkyy vaatteista. Välillä pappina näkyminenkin arjen keskellä on työntekoa. Toinen puoli on se, että aikanaan opiskeluaikana töissä ollessani totuin siihen, että töissä on työvaatteet päällä. Se on minulle luonteva tapa kertoa itselleni, että nyt olen töissä. Silloin, kun olen siviilivaatteissa, olen myös vapaalla. Henkisestikin. Lisäksi papin paita vapauttaa minut aamulla pohdiskelemasta sitä, mitä laittaisin ylleni. Voin käyttää senkin ajan ja energian muuhun. Vähän samasta syystä vaikka työkännykkäni onkin mikä nyt milloinkin tarvitaan jotta sillä pääsee kiinni nettiin ja someen ja kaikkeen - aina kun työt edellyttävät sitä - on siviilikännykkäni joku vuosia wanha kapula, jolla pystyy nippa nappa soittamaan tai laittamaan tekstiviestin. Akut siinä ainakin

Varjopaikkoja

Minä en ole koskaan lämmennyt hirveästi menestyksen teologialle, ajatukselle siitä, että uskoontulo tekee elämästä auvoisaa. Korjaa virheet, parantaa haavat ja sairaudet, tekee kaikesta kiiltokuvaa. Enemmän minua puhuttelee kuva esim. surevasta Neitsyt Mariasta, jonka muistopäivää katolinen kirkko tänään syyskuun 15. viettää. Kun enkeli kutsui Marian Jumalan palvelijaksi, hän ei luvannut pelkkää onnea. Päin vastoin, Maria sai varoituksen siitä että edessä olisi myös surua. Silti kuului kutsu seurata. Päivän viesti on se, että uskollisinkin Jumalan seuraaja joutuu elämässään läpikäymään myös menetystä, epäonnistumisia ja epätoivoa. Rikkonaisuutta. Epäuskoakin. Sitä kun se on, elämä. Olisi kummallista ajatella, että Jumalan säästäisi tältä, elämältä. Se mitä usko tuo lisää tähän pakettiin on yksi tapa jaksaa varjopaikkojen halki. Luottamusta siihen, että rinnalla on Toinen. Varjopaikoissakin. Ja etenkin niissä.

1624-

Kävin juurillani, Kuopiossa. Siellä Kuopion kupeella on myös paikka mistä sukuni on alunperin lähtöisin. Tällä kertaa sain mukaani sukukirjan. Siihen on listattuna kaikki esi-isäni aina ensimmäiseen tunnettuun esi-isään saakka. Ensimmäinen merkintä kirkonkirjoissa hänestä on vuodelta 1624 - se on 16 vuotta ennen kuin Suomen ensimmäinen yliopisto sai alkunsa Turussa! Hänen jälkipolvensa on kaikki listattuna kirjaan. Monesta on nimen lisäksi säilynyt jotain mainintaa kirkonkirjoista: elämänvaiheita, töppäyksiä, valintoja. Niiden kautta avautuu siivuja elämiin. Jokainen nimi, jokainen elämä on tarina. Elämänmittainen. Myös minun nimeni löytyy sukukirjasta. Ketjuun on pysähdyttävää kuulua. Vieläkin pidempään ketjuun kuulun myös. Olen kristitty, osa yli 2000 vuotta jatkunutta jatkumoa. Osa elämän pohdintaa, jossa voin peilata omaa ajattelua niihin jotka ovat tulleet aikaisemmin, aina apostoleihin asti. Ja toki myös niiden kanssa, jotka kanssani tässä ajassa vaeltavat.

Kristuksen kasvot

"Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni." (Matt. 25) Kun toinen tarvitsee, on kaksi vaihtoehtoa. Vastata tarpeeseen tai kieltäytyä. Vain toinen näistä vahtoehdoista on oikein.

Kesken

Mistä tuntee ihmisen joka on todella hyvä siinä missä on? Ehkä siitä, että hän pystyy yhä löytämään itsessään ja tekemisessään vielä jotain parannettavaa, hiottavaa. Tarpeeksi hyvä uskaltaa myöntää olevansa kesken. Siksi puutteet omassa osaamisessa eivät ole vaarallisia, vaan mahdollisuuksia oman osaamisen hiomiseen eteenpäin. Oman osaamisen hiominen eteenpäin voi olla hivenen stressaavaakin silloin kun joutuu kokonaan uuden eteen. Ei huolta! Kaikilla meillä on pohjaa jolle rakentaa. Mitä enemmän opimme, sitä paremmin osaamme myös hyödyntää sitä, mitä olemme jo aikaisemmin osanneet. Uuden ja vanhan yhteenpunomisesta kasvaa kaikki kehittyminen. Hyvää syksyn käynnistymistä ja uusia alkuja kaikille!

Simpukankuoria

Antiikissa nimitettiin simpukankuoriksi kaikkea sellaista turhaa, joka johtaa ajatuksia väärään suuntaan. Ne ovat niitä asioita, joita valitsemme todellisten, tärkeiden asioide sijaan, korvikkeeksi, täyttämään tunteja. Uusin tekniikka, elokuvat, pelit. Mikä tahansa renki, joka pyrkii isännäksi. Ne ovat simpukankuoria silloin kun ne tulevat esteeksi paremmalle. Varsinkin lomalla haluan aina  näistä simpukankuorista päästä.

Pienet asiat kesällä

Kesä on hidastamista. Kiireettömyyttä, ja kiireettömyyden kautta löytyviä pieniä asioita. Aamiainen, joka ei ole nopeasti nielty pakkopulla sähköpostia jo purkaen, vaan istuutuminen kaikessa rauhassa nauttimaan pöydän antimista. Matkantekoa, joka ei ole aikataulujen pakottamaa kiiruhtamista paikasta toiseen, vaan maisemia ja pysähdyksiä, ihan omaa tahtia. Kirja. Pihatyöt. Ihmiset, joiden kanssa on aikaa vain olla. Tehdä asioita tai olla tekemättä, yhdessä. Luonto, joka vihertää ja visertää ja hyörii täynnä elämää. Aurinkoa ja vesisadetta. Pieniä asioita, joita arvostaa, koska ennättää arvostaa. On sääli, että usein työn ja arjen keskellä tämä kaikki menee ohi.

Kysymysmerkki

Vuosia sitten, kun aloitin tätä blogia, yritin keksiä sille nimen. Poimin nimeksi "elävä pyhimys", joka sekä vinoilua itselleen hienoja titteleitä hamuaville että ehkä myös sarkastinen kommentti siihen, kuinka kaukana itse pyhimyksen tiestä olin/olen. Sittemmin liitin otsikkoon kysymysmerkin. Kysymysmerkin tehtävänä on laittaa minut yhä uudestaan kysymään sitä, olenko todella elävä pyhimys? Elävä pyhimys Kristuksen seuraajan merkityksessä. Sellaisena, kysymysmerkin kanssa otsikko pyrkii kannustamaan aina etsimään elämässä sitä, mikä auttaa paremmin eteenpäin kristittynä, ihmisenä, ystävänä jne. Kun pyhimyskertomuksia lukee, käy nopeasti ilmi, että pyhimykset eivät olleet synnittömiä taivaallisia olentoja vaan erehtyväisiä ja vaillinaisia ihmisiä. Pyhimyksiä - uskon esikuvia - heistä tekee se, että heillä on halu parempaan. Sitä pyrkimystä parempaan toivon itsekin seuraavani.

Hän lepäsi kaikesta työstään

"Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on. Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään. Tämä on kertomus siitä, kuinka taivas ja maa saivat alkunsa silloin kun ne luotiin." Tein pihahommia. Purin pois vanhaa aitaa ja pergolaa ja rakensin uutta yhdessä naapurien kanssa. Monta päivää putkeen. Jossain vaiheessa koitti se hetki, kun kaikki vanha ja ränsistynyt oli poissa ja uusi ja ehyt tilalla, ja katsoin kaikkea mitä oltiin saatu aikaseksi, tyytyväisenä. Ja mieleen hiipi kertomus Raamatun alkulehdiltä, jossa Jumala luo päivä kerrallaan, ja katsoo luotua ja on luomaansa tyytyväinen. Monta päivää putkeen hän jatkaa hommia, kunnes viimein koittaa aika myös levolle. Työt on tehty, tekeminen saatettu päätökseen. Sitä voi nyt ihailla, sanoa:"Tämä on hyvä." Ja levätä, sillä lepo on ansaittua.

Helluntai

Helluntai, kirkon syntymäpäivä, kertoo siitä kuinka Pyhän Hengen vaikutuksesta joukko Jeesuksen seuraajia alkoi yht'äkkiä puhua itselleen vieraita kieliä. Tänä vuonna pysähdyin pohtimaan tätä kertomusta kummallisista näkökulmista. Ensinnäkin se minusta kertoi sen, että opetuslapsille jaettiin erilaisia tehtäviä, erilaisia lahjoja. Kaikki olivat silti yhtä arvokkaita. Toiseksi se kertoi sen, että kirkko lähetettiin koko maailmaan, erittelemättä kansoja ja yksilöitä. Kolmaneksi se kertoi sen, että kielten sekamelskassa jokainen ehkä voi tunnistaa tutun puhujan, mutta yhteisen kielen puute saattaa aina ihmiset erilleen. Neljänneksi se muistutti siitä, että välillä on puhumisen sijaan hyvä kuunnella.

1:1

'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda? Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut? Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?' Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.

Kylväjävertaus

Ja tuli kevät ja laitoin pihaa kuntoon. Sateen jälkeen raavin haravalla sammalet pois nurmikon pohjalta, lisäsin uutta multaa syntyneisiin monttuihin, kylvin heinänsiemeniä, ripottelin lannoitetta ja jäin odottamaan seuraavaa sadetta jonka tiesin tulevan. Tiedostamattomat ruutiinit voivat olla sammal. Haravointi voi olla niiden ravistelua. Multa ne tehtävät joihin rutiineilla on pyritty vastaamaan, heinän siemenet tullut palaute. Lannoite on niihin lisätty uusi into ja energia, aika vesisade.

Borgia

Olen katsonut läpi molemmat Borgia-sarjat, niin Jeremy Ironsin tähdittämän kuin sen Canal+ -versionkin. Sain lahjaksi myös kirjan Borgioiden suvusta ja siinä luodaan paljon ymmärrettävämpi kuva ajan poliittisesta ja kirkkopoliittisesta ympäristöstä. Moni juttu jota sarjoissa moderni katsoja ihmettelee selittyy aikansa yleisen käytännön kautta: Kardinaalit olivat usein myös sotapäällikköinä. Paavit (ja muut mahtimiehet) nimittivät sukulaisiaan merkkitehtäviin ilmaan että kukaan näki asiassa suurta vääryyttä. Ja niin edelleen. Mutta se mikä tässä historiateoksessa on mielenkiintoista on se, että sen valossa Borgia-paavi ei ollutkaan läpimätä omena, vaan myös paljon hyvää aikaansaanut taitava johtaja ja diplomaatti. Eikä moraalisestikaan luultavasti niin arveluttava kuin yleisesti ajatellaan: Monet meille säilyneet Borgioiden rappiota korostavat tekstit kun ovat yksinomaan näiden vastustajien kirjoittamaa propagandaa. Tarinan opetus: Ihmiset ovat kummallisia ja ristiriitaisia. Meissä

Tiivistys

Viime jouluna jouduin tekemään saarnani kahteen kertaan. Ensin kirjoitin sen valmiiksi, minkä jälkeen aloin kääntämään sitä selkokielelle erään erityisammattioppilaitoksen joulukirkkoa varten. Se oli hyvä harjoitus, jossa joutui kasvokkain sen kanssa miten paljon tekstiin saa ladattua korulauseita ilman olennaista sisältöä. Se toi mieleen myös parhaat zen-tussipiirrokset, joissa muutamalla vedolla pyritään tavoittamaan kaikki olennainen kuvattavasta. Hyvänä harjoitteena turhan karsimiseen tai oman tekstin tarkastamiseen voisi olla vaikka seuraava. Kirjoita tai mieti valmiiksi hyvä tarina. Muokkaa siitä pois kaikki turha. Tiivistä edelleen, kunnes saat mahtumaan asian mahdollisimman pieneen tilaan, virkkeeseen, lauseeseen. Mikä on ollennaista on silloin edessäsi.

Luostarin puutarhassa

Kuuntelen autoa ajaessa usein klassista musiikkia, sillä olen huomannut sen rauhoittavan liikennekäyttäytymistäni. Ja eräs klassista musiikkia soittavista ohjelmista on nimeltään "Luostarin puutarhassa". Ohjelman nimikin viestii jo sitä, että nyt rauhoitutaan kuuntelemaan jotain, siinähän on kaksi rauhallista paikkaa: luostari ja puutarha. Kun ne kaksi vielä yhdistää, on lopputulos siis rauhan tyyssija. (Tiedän kyllä, että nimi viittaa luultavimmin Albert William Ketèlbeyn orkesteriteokseen.) Rauhaa ja lepoa kaipaa meistä jokainen aika ajoin. Ja eritoten silloin, kun kiire arjessa on suurimmillaan toive hengähdystauosta alkaa kytemään. Silloin on oikea hetki löytää se hengähdystauko, sillä loputtomiin riuhtomalla tulee loppujen lopuksi vain huonoa jälkea ja uupuneita ihmisiä. Viisaus on tekemisen ja levon tasapainossa. Lepoa ei tarvitse mennä etsimään kaukaa. Ei tarvitse matkustaa toisaalle (vaikka välillä paikan vaihtaminen helpottaakin arkisten kiireiden jättämistä).

Hiljainen viikko

Monen mielestä Jeesuksen yksinäisin hetki on ristillä kun hän huutaa: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Siinähän Vapahtaja käy läpi uskon kriisiä, samaa mikä epätoivon aikana meissä ihmisissä nostaa päätään. Itse kuitenkin pidän kovin yksinäisenä myös hetkeä Getsemanen puutarhassa, minne Jeesus vetäytyy opetuslastensa kanssa pääsiäisaterian jälkeen. Tiedossa on, että kohta häntä tullaan pidättämään - Juudas on jo johdattamassa sotilaita paikalle. Jeesus tarvitsee tukea, mutta opetuslapset torkkuvat kaikki. Sanotaan, että meille jokaiselle annetaan ristejä kannettavaksi. Omien ristiensä alle musertuvan on kuitenkin hyvä huomata, ettei Vapahtajakaan jaksa kantaa taakkaansa yksin Golgatalle saakka. Kantoavuksi värvätään ohikulkija. Toinen ihminen. Risti voisi olla tappio, ruma loppu lähimmäisenrakkauden julistajalle, osoitus siitä miten julma maailma on. Tätä viimeistä se kai onkin. Mutta se on kuitenkin kummallisesti myös voitto, ilmoitus Jumalan rakkaudesta jok

Kolme ennusmerkkiä / Puu

Perjantaille sattui kolme taivaanilmiötä samalle päivälle: (osittainen) auringonpimennys, ns. superkuu sekä revontulet. Moni tuntui vitsailevan maailmanlopun enteillä. Lutherin mukaan (tai ainakin Lutherin suuhun laitettujen sanojen  mukaan) hän istuttaisi puun mikäli tietäisi maailman loppuvan seuraavana päivänä. Laitoin siis avokadon siemenen itämään. Viisaus noissa uskonpuhdistajan sanoissa kun on siinä, että tulevaisuus on aina avoin, yksin Jumalan kädessä. Etukäteen asioiden liika murehtiminen on turhaa. Parempi on kohdata se, mikä on varmaa, mikä on tässä. Ja kristittynä elämiseen kuuluu se, että maailmanlopun odottelun sijaan eletään tätä aikaa varten ja rakennetaan yhdessä tulevaa.

Jumalan nimi

Joskus reilu vuosi sitten, katolisen kirkon pää paavi Fransiskus kirjoitti Jumalan sukunimestä. Teksti jäi mieleeni. Siinä paavi pohti sitä, millaisena Raamatun sivuilla Jumala esittäytyy ihmisille. "Olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala, Jaakobin Jumala." Vähän niin kuin "olen Airaksisen Atte". Jumalan sukunimenä on siis milloin kenenkin nimi. Ja se kai pyrkii painokkaasti sanomaan sen, että Jumala on lähellä itse kutakin meistä, kaikessa arjessa ja elämässä. Ja myös sen, että itse kukin meistä on arvokas juuri omana itsenään. Jumalalle, ja toivottavasti myös toisillemme.

Kala

Kun olin lapsi, meillä oli koira. Fiksu koira kaiken kaikkiaan, villakoira kun oli. Kerran mökillä laiturilla ollessani osoitin koiralle järven pintaa ja sanoin:"Kala!" Koira tuli uteliaana lähemmäksi ja laittoi kuonoaan kohti vettä. Matalassa rantavedessä olevat kalat huomasivat tämän, säikähtivät ja uivat syvemmälle pakoon. Koira puolestaan säpsähti äkillistä liikettä ja katsoi sen jälkeen uudella mielenkiinnolla laiturilta järveen. Suuret oivallukset ovat sellaisia. Yhdessä hetkessä oivaltaa jotain aivan uutta, jotain, jonka muistaa siitä eteenpäin. Arki on täynnä oivalluksia, suuria ja pieniä. Kunhan niille vain antaa oman tilansa, on avoin muutokselle.

möbius

Möbiuksen nauha on kappale, jolla on vain yksi reuna ja yksi puoli. Sen voi tehdä vaikka ottamalla paperinauhan, kiertämällä sen toista päätä 180° ympäri ja liittämällä päät yhteen. Yksireunaisuuden ja -puolisuuden voi sitten todeta niin, että alkaa piirtää viivaa puolta pitkin. Ennen pitkää viiva kohtaa oman aloituspisteensä. Kyseessä on siis vain yksi puoli. Miksi sitten jaarittelen tässä nauhasta? Vaikka siksi, että ajatuksemme helposti kiertävät möbiuksen kehää. Mikäli tarkastelemme asioita aina samasta pisteestä käsin, voimme päätyä helposti samaan pisteeseen takaisin. Mutta kun uskallamme avata tarkasteluamme hieman, voimme huomata jotain aivan uutta. Siksi on hyvä puhua aina oman pään sisällä kiertävistä kehistä jonkun toisen kanssa. Toinen osaa tarkastella asioita erilaisesta tulokulmasta käsin.

Laatu

Minulla on talvisin jalassa käsintehdyt buutsit, ikää jo 10 vuotta. Edelliset jaksoivat myös tähän ikään asti, mutta nämä nykyiset tulevat sinnittelemään vieläkin pidempään. Pienellä ylläpidolla (lankkaus, muutama suutarikäynti) kengät ovat lähes uudenveroiset. Myös moni muu omistamani asia ja tavara on tehty kestämään. Pidän siitä, että tavaroita ei tarvitse koko ajan vaihtaa. Minusta asian kestäminen kertoo laadusta. Muutoin laatu on ehkä hankalasti määriteltävä käsite. Ja laadukasta voi olla moni asia, aikakin. Alkava viikko on minulla hiihtolomaa. Ajattelin tehdä siitä laatuaikaa. Se tarkoittaa sitä, että lomailen. En ajattele töitä, en vilkaise sähköpostia tai avaa työpuhelinta. Jos teen mitään noista jälkimmäisistä, en ole enää lomalla. Olen taas siellä missä ajatuksenikin on, siis töissä. Laatu hapertuu. Haluan antaa lomaviikkoni ajan mielummin itselleni ja läheisilleni. Ja niille asioille, joiden parissa rentoudu. Se kai on sen alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaista

Näkeminen

"Normally, we do not so much look at things as overlook them", Alan Watts sanoi. "Normaalisti emme niinkään katso asioita, vaan ylenkatsomme niitä." Katsominen on pysähtymistä asian tai ihmisen äärelle. Tämän kohtaamista omana itsenään. Ylenkatsominen taas on ohittamista. Minkä kaikkien asioiden ja keiden kaikkien ihmisten ohi tänäänkin kuljen, muka kiireessäni ja ajatukset muualla? Mitkä noista asioista ehkä ansaitsisivatkin hetken pysähdyksen ja arvostavan katseen?

he-jotka-ovat-niin-kuin-me

Kuulemma pohjoisamerikkalaiset tasankoheimot antoivat suomalaisille maahanmuuttajille nimen valkoiset-jotka-ovat-niin-kuin-me. Syynä oli se, että heimojen omiin perinteisiin kuului henkisen ja fyysisen puhdistuksen paikka nimeltä hikimaja, jossa kuumennettujen kivien lämmittämässä huoneessa istuttiin pitkään. Ainoana kansana uusista tulijoista suomalaiset laittoivat heti saunansa pystyyn, ja se kiinnitti huomion. Löydettiin jotain yhteistä kieli-, uskonto- ja kansalaisuusmuurien yli. On tavattoman helppoa nähdä aina se, mikä tekee meistä meidät - ja liian usein se sanoitetetaan sitä kautta, mitä me olemme ja muut eivät, mitä muut ovat ja me emme. Mutta on toisenlainenkin tapa olla. Eräs ystäväni sanoi kerran, että ajattele ihmisiä yläkäsitteistä käsin, vaan kohtaa jokaisen yksilönä. Dalai Lama (joka ei ole henkilökohtainen ystäväni) taas sanoi, että meidän pitäisi pyrkiä eroon kategorioista 'me' ja 'muut', ja laajentaa kategoriaa 'me' pitämään sisällään myös

Ruokaa

Oletko syönyt jotain hyvää ruokaa, ihastunut siihen ikihyviksi ja pyytänyt reseptin? Kun teet sitten reseptiä uskollisesti seuraten itse samaa ruokaa kotona, jotain on toisin. Ruoka ei ole samaa. Resepti antaa suuntaviivan kohti sitä mihin pyritään. Mutta se toinen tärkeä ainesosa on ihmisen panos. Jokainen tekee ruoan omalla tavallaan ja sitä - onneksi - on hankala apinoida. Kun siis seuraavan kerran nautin jotain oikein hyvää, muistan kaiken sen inhimillisen panoksen jota annokseni eteen on laitettu. Ja sen, että jokainen tuo aina oman osansa yhteiseen pöytään.

Sudet

Monessa paikkaa siteeratun Cherokee-tarinan mukaan jokaisen ihmisen sisällä elää kaksi sutta: Toinen niistä ei halua pahaa kenellekkään ja toinen niistä on pelkkää vihaa. Kumpi niistä pääsee voitolle? Tarinan mukaan se susi, jota itse ruokkii enemmän. Samoilla linjoilla on ollut moni ajattelijakin. Jos haluaa olla parempi ihminen, pitää pyrkiä olemaan parempi ihminen. Välillä tulee lipsuttua, mutta silloin palataan taas pyrkimykseen. Ja vähitellen ajatuksista tulee käytäntöä, ja käytännöstä tapa ja tavasta tottumus. Aina uudestaan.