Siirry pääsisältöön

he-jotka-ovat-niin-kuin-me

Kuulemma pohjoisamerikkalaiset tasankoheimot antoivat suomalaisille maahanmuuttajille nimen valkoiset-jotka-ovat-niin-kuin-me. Syynä oli se, että heimojen omiin perinteisiin kuului henkisen ja fyysisen puhdistuksen paikka nimeltä hikimaja, jossa kuumennettujen kivien lämmittämässä huoneessa istuttiin pitkään. Ainoana kansana uusista tulijoista suomalaiset laittoivat heti saunansa pystyyn, ja se kiinnitti huomion. Löydettiin jotain yhteistä kieli-, uskonto- ja kansalaisuusmuurien yli.

On tavattoman helppoa nähdä aina se, mikä tekee meistä meidät - ja liian usein se sanoitetetaan sitä kautta, mitä me olemme ja muut eivät, mitä muut ovat ja me emme.

Mutta on toisenlainenkin tapa olla. Eräs ystäväni sanoi kerran, että ajattele ihmisiä yläkäsitteistä käsin, vaan kohtaa jokaisen yksilönä. Dalai Lama (joka ei ole henkilökohtainen ystäväni) taas sanoi, että meidän pitäisi pyrkiä eroon kategorioista 'me' ja 'muut', ja laajentaa kategoriaa 'me' pitämään sisällään myös kaikki toisetkin ihmiset.

Ensi viikolla vietetään kansainvälistä uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikkoa. Tavoitteena on erilaisten paikallisten tapahtumien kautta herättää meitä kaikkia etsimään sitä, mikä meille ihmisinä on yhteistä. Rakentaa sille erojen etsimisen sijaan. Kuunnella toista.

Kristittynä ajattelen, että jotain yhteistä meillä ainakin on: olemme kaikki Luojan luomia, kantamia ja anteeksiantamia. Ja ihmisenä ajattelen, että kaikilla meillä on kyky tuntea ja toivoa. Siksi minun pitäisi pyrkiä aina siihen, mikä tukee toisen hyvinvointia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Hirvi

 Melkein kohtasimme liian läheltä, hirvi ja minä. Minä autoilin ja hirvi juoksi. Ja juoksi eteeni, mikä aiheutti hetkellistä jarruttelua ja väistelyä. Sitten se jatkoi matkaansa metsään, ja minä töihin ja arkeen, kaikkeen siihen, mitä päivään kuuluu. Kohtaaminen pysäytti miettimään. Sitä, miten kukin meistä lähtee aina päivään pää täynnä ajatuksia siitä, mitä päivä sisältää. Ja kuitenkin päivä voi mennä - ja yleensä menee - toisin kuin ajattelen. Eikä se ole aina paljosta kiinni, mikä lopputulos on. Luulen, että tuon kohtaamisen jälkeen katson taas hetken arkea toisin silmin. (Ja tunnustan se, että tällä kertaa taisi olla enkeleitä matkassa.) Kohtaaminen pysähdytti myös miettimään sitä, miten vieraantunut luonnosta olen, vaikka ison kaupungin laitamilla sentään asun ja välillä mökillä aikaa vietän. Ympärillä on paljon elämää, jota en juurikaan ajattele, elämässä omaa arkeaan ja päiväänsä. Elämää ja arkea, jossa pitää välilllä ylittää ihmisten keskellä metsää rakentamia kiviteitä, j...