Joskus kauan kauan sitten, kun olin vielä teini ja elettiin 90-luvun alkupuolta, katselin kavereiltani lainaamia kopioiden kopiona levinneitä animefilmejä ja tykkäsin kovasti. Samoihin aikoihin lueskelin myös Kuopion kirjastossa Tähtivaeltaja-lehdestä huippuanimaatioista, ja Porco Rosso mainittiin sielä yhtenä parhaista. Vaikka olin kasvanut 80-luvun Superchannelilla pyörineiden Robotechin ja Captain Harlockin parissa, ymmärsin, että olin viimein löytänyt nyt jotain, joka oli animea isolla A:lla. Pari vuotta myöhemmin YLE teki kulttuuriteon, ja näytti Miyazakilta ei pelkästään Porco Rosson vaan myös Naapurini Totoron. Ystäväni ihastui Totoroon, mutta minun väsyneeseen vanhan miehen sieluun Sika punaisine koneineen jumitti ikuisiksi ajoiksi. Nyt Porco tekee surmansilmukoitaan valkokankaalla. Ja vaikka iloitsen mahdollisuudesta päästä näkemään ilmojen balettia suurella seinällä, tuntuu myös kummallisesti, että joudun väkisin jakamaan jotain minulle tärkeää kaikkien muiden kanssa. Sama tu...