Elävä Pyhimys?

Olin neljä päivää Espoossa, ammatillisen osaamisen erikoistapahtumassa. Rinnakkain järjestettiin taiteellista lahjakkuutta mitanneet kulttuurikisat sekä Taitaja 2008, ammattiosaamisen SM-kilpailu. Ja kuten aina ennenkin, paikalla oli ilo olla. Jotenkin koko tapahtuman merkityksen voisin tiivistää siihen, mitä kuulin (rumasti yksityistä keskustelua sivusta seuraten) erään nuoren kertovan kaverilleen tapahtumapisteiden välillä liikkuneessa sukkulabussissa. "Tajusin, että oon amis." Itseironisesti kilpailun maskottina oli kyllä karvanopat, mutta teiniviikset ja vanhat Corollat loistivat poissaolollaan. Sen sijaan kilpailuissa nähtiin huipputason kisaamista siitä, kuka on paras autoasentaja, kokki, siistijä tai viherrakentaja... On hienoa olla ammattilainen. On hienoa, että suuri yleisökin ymmärtää sen. Omasta ammattitaidostaan voi olla ylpeä.

Olin valtaosan viime viikosta Helsingissä, kirkon oppilaitostyöntekijöiden koulutuksessa. Kuuntelimme mielenkiintoisia esityksiä koulutuspolitiikan tulevaisuudesta, jaoimme keskenämme työssämme eteen tullutta ja vain iloitsimme siitä, että tätä yksinäistä työtä on Suomessa tekemässä kuitenkin näin hieno (ja hivenen persoonallinen) joukko. Väsyneenä hotellille raahautuessani päätin sitten piipahtaa syömässä falafelit läheisessä pikaruokalassa. Kyseinen paikka, Eerikin Pippuri, ansaitsee saada nimensä mainituksi jo pelkästään siitä syystä, että se oli täysin vastakkainen edellisen blogi-postaukseni palvelukulttuurille. Sisään astuessa minut toivotettiin heti tervetulleeksi, tilaukseni otettiin ystävällisesti vastaan ja kaikkea palvelua - ja ilmapiiriä yleensäkin - sävyytti nykyään varsin harvinainen hyväntuulisuus. Tilaustani odotellessa kiinnitin huomiota siihen, että hyväntuulisuus tarttui välittömästi ihmisiin heidän astuessaan sisään ja tultuaan tervehdityiksi. Ja lähtiessään JOKAINE

Pitkin talvea tarkoituksenani on ollut pestä auto, mutta tuo askare on siirtynyt siirtymistään. Milloin on syynä ollut halkeama tuulilasissa (joka nyt on korjattu), milloin aikaisemmin käyttämäni autopesulan remontti. ("Avaamme alkuvuodesta" on tulkittu varsin vapaasti - vieläkin on ovet kiinni.) Viimein kuitenkin häpeä vei voiton: auto näytti siltä, että se on viettänyt valtaosan elinkaarestaan hautautuneena turvesuohon. Ja niin eilen suoriuduin kokeilemaan erään huoltoaseman pesupalveluita. Kokemus oli aikamatka 70-luvun huoltamoelämään, tai kummallinen siirtymä Tankki täyteen -komediaan. Asiakaspalvelu oli juuri sitä samaa, mitä tv-mainoksissakin olemme nähneet parodian silmin: Pastori: ( astuu huoltoasemalle ) "Päivää" Myyjätär: ( nostaa laiskasti katseen purkkaa jauhaen ) "Mitäs sulle?" Pastori: "Haluaisin pesettää autoni. Mitä eroa on harjattomalla pesulla ja harjattomalla pikapesulla?" Myyjätär: "Ne on molemmat ihan paskoja!" Pa