Siirry pääsisältöön

swamp thing

Pitkin talvea tarkoituksenani on ollut pestä auto, mutta tuo askare on siirtynyt siirtymistään. Milloin on syynä ollut halkeama tuulilasissa (joka nyt on korjattu), milloin aikaisemmin käyttämäni autopesulan remontti. ("Avaamme alkuvuodesta" on tulkittu varsin vapaasti - vieläkin on ovet kiinni.) Viimein kuitenkin häpeä vei voiton: auto näytti siltä, että se on viettänyt valtaosan elinkaarestaan hautautuneena turvesuohon. Ja niin eilen suoriuduin kokeilemaan erään huoltoaseman pesupalveluita.

Kokemus oli aikamatka 70-luvun huoltamoelämään, tai kummallinen siirtymä Tankki täyteen -komediaan. Asiakaspalvelu oli juuri sitä samaa, mitä tv-mainoksissakin olemme nähneet parodian silmin:

Pastori: (astuu huoltoasemalle) "Päivää"
Myyjätär: (nostaa laiskasti katseen purkkaa jauhaen) "Mitäs sulle?"
Pastori: "Haluaisin pesettää autoni. Mitä eroa on harjattomalla pesulla ja harjattomalla pikapesulla?"
Myyjätär: "Ne on molemmat ihan paskoja!"
Pastori: "...öö...minulla on autossa sellainen maali, että sitä ei saisi pestä harjapesulla..."
Myyjätär: "No meillä on tuo missä on noi pehmytharjat..."
Pastori: "En mielelläni pesisi niilläkään, vaan ottaisin harjattoman. Pesee sitten vaikka käsin kun tää kurakeli lakkaa"
Myyjätär: "No sit varmaan kannattaa ottaa toi harjaton, se pikapesu on ihan turha."

Jonotin 20 min, kävin pesuohjelman läpi, ja lopputulos oli juuri sitä mitä myyjä oli luvannutkin. Hän oli antanut minulle täysin paikkaansa pitävää tietoa pesuohjelman tehosta.

Opetus:
Sen mitä toivot ihmisten tekevän sinulle, tee se heille.

Lisäohje:
Kohteliaisuus on iso plussa sääntöön.


Kuva-arvoitus:

Mitä eroa on kuvien autoilla?
v: 20 min ja 16€

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

"Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viho viimeinen"

Uusimmassa Ursan Tähdet ja Avaruus -lehdessä on mielenkiintoisten tiedeartikkeleiden ohessa tieteenhistoroitsija Osmo Pelkosen artikkeli mustista aukoista fiktiossa ennen mustia aukkoja, toisin sanoen artikkeli tieteiskirjallisuudesta nykytieteen löydöksiä edeltävältä ajalta. Itsekin yllätyin siitä, kuinka varhan avaruuden muukalaisia onkaan fiktiossa esiintynyt. Pelkonen mainitsee mm. Voltairen vuonna 1752 ilmestyneen teoksen Micromegas , jossa kaksi avaruusmatkustajaa saapuu Perämerelle vuoden 1737 tietämillä ja tapaa Lappia tutkineen Maupertuis'n. Tutkimusretkeilijät maasta ja maan ulkopuolelta käyvät filosofisen keskustelun, jonka lopuksi avaruuden muukalaiset antavat Maupertuis'lle maailmankaikkeuden arvoituksen selittävän kirjan. Kirjan sivut osoittautuvat tyhjiksi. Ehkäpä tehtävämämme on itse täyttää kirjan sivut tekstillä, pohtia isoja kysymyksiä ja antaa merkityksiä asioille? Ja myöntää, ettemme koskaan voi tietää kaikkea.