Tänään ei sada. Se tarkoittaa, että työpäivän jälkeen minua kutsuvat pihatyöt niin omassa pihassa kuin taloyhtiönkin alueella. Joka kerta tunnistan sen, että hommaan tarttuminen työpäivän jälkeen on vaikeaa - vaikeaa kuin vaikka juoksulenkille lähteminenkin. Joka kerta hommaan tartuttuani huomaan saman, mitä lenkilläkin tapahtuu: Kun homma rullaa, huomaan nauttivani ja palautuvani töistä. Eikä minun tarvitse kaikkea kerralla - se työmaan kokohan se aiheuttaa sen henkisen jarrupolkimen painalluksen. Puuhastelen hetken, ja sen hetken jälkeen olen taas lähempänä valmista. Ja mikä parasta, tuuletan koko ajan itseäni kevätilmassa. Näen pesiviä lintuja, jotka hätyyttävät petolinnun tiehensä. Näen hämähäkkejä ja kimalaisia ja kevään ensimmäiset kukat, sen miten luonto alkaa heräillä kesää kohti. Siksi kuuntelen sitä ääntä itsessäni, joka patistaa hommiin ja liikkeelle. Ja silloin kun en sitä ääntä usko, olen armollinen itselleni. Aina ei jaksa, ja silloin ei kuulukaan jaksaa.