Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2022.

Kaksi sekuntia myöhemmin

Perjantai-aamu. Saan auton parkkiin. Sammutan moottorin. Lokki paskoo auton päälle, kuskin oveen. Harmittaa. Mutta kaksi sekuntia myöhemmin osuma olisi tullut oven sijaan minuun. Enää ei harmitakaan. (Niin paljon.)

Erilaisia

 Pidän kirkon järjestämistä koulutuksista, joissa syvennetään työntekijöiden ammattitaitoa milloin minkäkin aiheen äärellä. Pidän niistä siksi, että yleensä koulutusten taso on ollut varsin korkealla. Ja pidän niistä siksi, että lähtökohtaisesti aina niissä kohtaa uusia ihmisiä. Koulutuksiin tulee kollegoita, pappeja ja muita kirkon työntekijöitä eri puolilta maatamme. Hyvin erilaisista toimintaympäristöistä. Hyvin erilaisia ihmisiä erilaisine näkemyksineen. Siksi noiden koulutusten anti ei ole pelkästään siinä, mitä luennoitsijat tuottavat, vaan myös siinä, mitä koulutettavat keskenään aiheen äärellä pohtivat. On mielenkiintoista kuulla se, mitä kuultu toisissa herättää - varsinkin jos kyse on ihmisistä, joiden kanssa omat tulkinnat ovat kovin erilaisia. Kun siihen malttaa pysähtyä, avartuu omatkin näkemykset. Ja pääsee oppimaan toisilta, heidän osaamisestaan. Sama pitää paikkaansa toki arjessakin, sillä sitäkin jaamme koko ajan toisten ihmisten kanssa.