Elävä Pyhimys?

Kesä on sitä varten, että jaksamme. Se ei ole suorittamista, vaan olemista. Jotta se pysyisi mielessä, tässä pieni harjoite, jota voi toistaa missä tahansa: "Hengitän sisään, tyynnytän ruumiin. Hengitän ulos, hymyilen. Olen tässä hetkessä ja tiedän, tämä on ihmeellinen hetki." (Thich Nhat Hahn)

Kotimaisten kielten keskuksen arkistosta löytyi joskus 50-60-luvulla taltioitu pätkä, jossa isoisoäitini (jota en koskaan tavannut) on äänessä. En löydä sanoja sille mitä sen kuunteleminen herättää. Ainakin voimakkaan tunteen siitä, että olen osa ketjua ja sukua. Ja sen, että minullakin on juuret. Sen, ettei kukaan ole yksin. Sen, että jokainen meistä tuo tähän maailmaan oman ainutlaatuisen panoksensa. Vaikuttaa toisten elämään. Antaa paljon. Siellä arjessa.

On kevät. Aurinko paistaa, lämmittää, kirkastaa asioita valollaan. Mutta varjoja syntyy myös vääjäämättä. Niitä muodostuu aina sinne missä on valoa läpäisemättömiä kappaleita. Syntyy alueita, jossa ei ole valoa. Tai sittenkin... Todellisuudessahan ihminen pystyy havannoimaan ympäristöään näköaistillaan vain silmään saapuvan valon perusteella. Jos näen varjon ja jos näen jotain varjossa, on sielläkin jonkin verran heijastunutta valoa aistimusta välittämään. Elämän varjopaikoissakin on aina myös valoa, vaikkei siitä olekaan koko ajan tietoinen.

Rudyard Kiplingin  runossa the Conumdrum of the Workshop  maailman ensimmäinen taiteilija - Aatami - on piirtänyt kuvan paratiisin hiekkaan. "Se on kaunis", sanoo paholainen puun takaa. "Mutta onko se taidetta?" Pieni kysymys, joka kyseenalaistaa koko suorituksen ja saa sen ilon, mitä Aatami tuntee hetkessä vähemmäksi. "Oletko uskossa?" kuulen aika ajoin. "Olen pappi", vastaan myöntäen. "Mutta oletko ottanut Jeesuksen vastaan?" kuuluu jatkokysymys. Enkä tiedä koskaan mitä vastata. Ei, minulla ei ole sellaista yhtä nimettävää hetkeä jolloin olisin tullut uskoon. Minun tieni on alkanut kasteessa ja jatkunut monen mutkan ja kompastuksen kautta aina eteenpäin. Se on pitkä tie. Hiljainen tie, ihmeellinen ja välillä rankkakin. Valmista minusta ei tässä ajassa saa, vaan sitä tietä kuljetaan yhdessä itseäni isomman kanssa kaikessa mitä vastaan tulee. Se kaikki kuuluu uskoon.

"Olet tässä", sanoi kartta ostoskeskuksen seinällä ja esitti minut punaisena pyörylänä. Tässä. Et siellä, minne olet menossa (vaikka kuinka näet jo reitin kartasta). Et siellä, minne mielessäsi saatat jo itsesi sijoittaa. Olet tässä, ja tästä otat askeleen kohti päämäärääsi. Ja sitten olet siinä askeleen päässä tästä ja jatkat eteenpäin ja olet taas lähempänä tavoitettasi. Kun tiedät missä olet, on helpompi suunnata sinne minne olet matkalla.