Aten ajatuksia

 Tänään huomaan pysähtyväni Raamatun ensimmäisen luvun luomiskertomuksiin ja siihen tapaan, jolla ne kuvaavat Jumalan suhdetta maailmaan. Minulle nimittäin nuo tekstit elävät rinnakkain tieteellisen maailmankuvan kanssa, ja noiden tekstien myyttinen kieli puhuu siitä, miten Jumala katsoo meitä. Ja siitä, mikä meidän roolimme on luomakunnassa. Se, mikä tekstistä minulle tänään nousee esiin, on se, että Jumala luo, koska haluaa luoda. Jumala luo, ja jokaisen päivän lopussa pysähtyy katsomaan luomaansa - oli kyse mantereista, kasveista, eläimistä, ihmisistä tai kokonaisuudesta - ja näkee hyvää luomassaan . Se laittaa minut pohtimaan sitä, miten minä osaisin nähdä hyvää ympärilläni olevassa maailmassa, toisissa ihmisissä ja luomakunnassa? Sillä jos näkisin hyvää, haluaisin paremmin varmaan myös suojella sitä minkä näen hyvänä. Se laittaa minut pohtimaan sitä, miten osaisin nähdän hyvää jokaisessa päivässä ja siinä, mitä saan päivän loppuun mennessä aikaiseksi? Se riittää, se on hyvää -...

 Tapanani on ollut jo tovin aloittaa joka päivä aamurukouksella, jossa annan itseni, olemiseni ja osaamiseni Jumalan käyttöön. Pidän siitä, sillä se auttaa minua aina pitkin päivää kiinnittämään huomioni kuhunkin hetkeen jossa olen. Se toimii hyvin varsinkin silloin, kun jokin asia ärsyttää, turhauttaa, stressaa. Silloin muistutan itseäni siitä, että tässäkin hetkessä - kaikesta huolimatta tai ehkä jopa kaikesta johtuen - Jumala on jollain tavalla mukana, läsnä. Ja silloin huomioni siirtyy siitä ärsyyntymisestä, turhautumisesta ja stressistä katsomaan sitä, mitä juuri tässä hetkessä tapahtuu. Mitä hyvää siitä löytyy tai mitä se voi tuottaa. Se voi olla jotain, mitä löydän siitä hetkestä, tai se voi olla jotain toimintaa, jonka hetki minussa aktivoi.

Kesä on takana, työt ja koulut alkavat. Loman aikana tuli ehkä opeteltua toisenlainen päivärytmi. Ehkä myös kaikki syksyn aloittamiseen liittyvät stressaa, ja vaikuttaa nukkumiseenkin? Tässä videossa muutama vinkkini siihen, miten ainakin itse saan paremmin itseni nukahtamaan.

Elän kalenterini mukaan. Se kertoo minulle aamulla sen, minne (oppilaitokseen) menen ja minkälaisia työtehtäviä kukin päivä sisältää. Sellaiseen päivään luulin lähteväni tänäänkin. Sitten kävi ilmi, että mikään tässä päivässä ei pitänyt paikkaansa. Sairastumisten takia tuli pari peruutusta ja muutosta. Yhden merkinnän olin taas tehnyt väärälle kelloajalle, ja koska olin siitä syystä pitänyt toista kohtaa vapaana, olin buukannut sinne menoja. Nyt huomasin - onneksi ajoissa - että tilaisuus olikin samaan aikaan noiden buukkausteni kanssa. Hetkellisen tuskan tunteen jälkeen otin puhelimen esiin, ja soitin anteeksipyyntöni kalenterimokastani. Sain siirrettyä tapaamiset toiseen aikaan ja kalenterini oli taas järjestyksessä. Toisen näköisenä kuin aamulla, ja hieman erilaisia elementtejä sisältävänä. Mutta tämä on se päivä jonka teen tänään. Päivä, jonka elän tänään, sillä päivä ei ole pelkkää tekemistä. Ihan hyvä päivä se on tällaisenakin. Enkä sure sitä mikä peruuntui. Hyväksyn virheeni ja ...

Adventtiaika on alkanut. Monille se on valmistautumista jouluun, tai joulun valmistelua. Kirkkovuodessa puolestaan se on ennen suurta juhlaa - joulua - oleva paastoaika. Ja kaikki tuo kulkee käsi kädessä. Paastoajan tehtävä ei ole mekaanisesti luopua jostain. Sen tehtävä on keskittää huomiota siihen, mikä elämässä on tärkeää. Ja sen löytäminen on myös osa jouluun valmistautumista. Tai joulun valmistelua. Joulu ei synny juoksemisesta ja ostamisesta ja siivoamisesta ja stressistä. Joulu syntyy siitä, että pysähdytään toisten ihmisten kanssa ja toisten ihmisten kohdalle. Adventtiaika kutsuu pysähtymään jo ennen joulua. Kiinnittämään juhlan valmisteluissakin enemmän huomiota toisiin, enemmän huomiota siihen, mikä löytyy silloin, kun maltan pysähtyä ja asettua hetkeksi. Se voi olla rauhaa ja lepoa, se voi olla uskoa, se voi olla sen huomaamista, että vähempikin riittää. Se voi olla kaikkea sitä, ja paljon muuta. Mutta sen etsimiseen, ei kiireeseen, adventtiaika kutsuu meitä.

 Moni asia odottaa tekemistä. Niin on aina, maailmasta kun ei tule tekemällä valmista. Siksi voin tarttua kuhunkin asiaan asia kerrallaan. Sitten kun saan sen hoidettua, hoidan seuraavan asian. Samalla muistan, että keskityn aina siihen asiaan, mitä olen kulloinkin tekemässä. Minun on turha samanaikaisesti murehtia kaikesta, sillä kaikki ei etene yhtä aikaa. Mutta kunkin asian vieminen eteenpäin omalla ajallaan edistaa myös kokonaisuutta, siksi voin olla rauhaullisin mielin. Ja asiasta toiseen siirtyessä minun on välillä viisasta pitää tauko, hengähtää. Niin jaksan paremmin. Ja niin saan ajatukseni mukaan aina siihen asiaan, mihin seuraavaksi tartun. "Kun syöt, syö. Kun olet syönyt, pese kuppisi", kuuluu vanha viisaus. Taidan keittääkin itselleni nyt kupin teetä.

Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kun minulta kysytään mitä minulle kuuluu, on vastaukseni kovin usein jokseenkin sama:"No, on kiireistä!" Nytkin, kun taas käytävällä ihmisen kohtasin. En ennätä pysähtyä pitkäksi aikaa, kun pitäisi jo olla toisaalla. Onneksi pysähdyin pohtimaan sitä. Pohtimaan sitä, mitä vastauksella viestin. Kiire tuntuu olevan, mutta tiedän, että oikeasti kiire ja kiireen tuntu ovat eri asioita. Onko kiire(en tuntu) siis sitä, että yritän tehdä enemmän mitä ennätän? Silloin kyse on puhtaasti aikataulutusongelmasta. Viestinkö kiireellä sitä, että kyllähän tässä töitä koko ajan paiskitaan? Että "otsisi hiessä pitää sinun syömän leipäsi"? Vai viestinkö - ihan huomaamattani - sitä, että juuri nyt minulla ei ole aikaa sinulle, kun on asiaa ja tekemistä jo päivä täynnä? Annan aikani jollekin muulle. Tätä viimeksimainittua en haluaisi koskaan viestiä. Mutta pelkään, että nimenomaan sen viestin olen tullut välillä antaneeksi. Olen nyt taas hetken va...

Todellisuus on ihan mahtavaa! 3d-grafiikkaa, teräväpiirtoon yltävä resoluutio, nopea ruudunpäivitys, syvät värit, surround ääni! Ja käyttöliittymä enimmäkseen toimii, jopa vaikeustasokin on inhimillinen.   Miksi siis vietän niin paljon aikaa ruudun äärellä kun kevät vähitellen herää?

 "Olet tässä", sanoo kauppakeskuksen kartta ja korostaa sitä punaisella pallolla. On tärkeää olla tässä. Sillä kun tietää missä on, on helpompi suunnata sinne minne on matkalla. Ja se tässä oleminen on viisautta kaikessa, sillä jos siirryn ajatuksissani jo seuraavaan asiaan, tai yritän samanaikaisesti montaa asiaa, en keskity siihen mihin minun pitäisi keskittyä. Jos en ole tässä, en ole niiden ihmisten seurassa jotka ovat samassa tilassa, enkä siksi myöskään pysty kuulemana tai ymmärtämään heitä niin kuin syytä olisi. Jos en ole tässä, en ole läsnä siinä missä olen ja kuka olen, en tunne itseäni enkä tilannettani. Siksi on hyvä olla tässä. Tästä lähden taas sinne, mitä kohti kuljen.

Alku on usein hankalaa, ei tiedä miten tarttua asiaan. Kuitenkin kannattaa aloittaa vain jostain. Yleensä tekemistä nimittäin saa kuitenkin muokattua pitkin matkaa jos alku ei tyydytä. Mutta kun on aloittanut, prosessi on jo käynnissä ja minulla on jotain, mitä viedä eteenpäin. Tästä tämä lyhyt animaatiokin koettaa muistuttaa.

Kun päivän askareiden keskellä tulee tauko, sen voi täyttää jollain asialla, jota ei kuvitellut ennättävänsä. Tai sen voi täyttää sillä, että pitää tauon. Hengähtää ennen seuraavaan vuorossa olevaan asiaan suuntaamista. Väitän, että näistä jälkimmäinen tapa on pidemmällä aikavälillä ja monessakin mielessä parempi. Miksi siis helpommin kuitenkin valitsee tavoista ensimmäisen?

Ihmisen pää on ihmeellinen kapistus; Koko viime viikon yritin työstää paria työasiaa, mutta tietokoneen ääressä puurtamalla en tuntunut pääsevän asiassa eteenpäin. Sitten viikonloppuna pelailin niin pleikkaa yksin kuin pöytäroolipelejä kavereiden kanssa, sekä urheilin. Olin vapaalla, aidosti. Eilisellä juoksumatkalla palaset alkoivat osua paikoilleen, ja saunan lauteilla ne viikolla pohtimani työstämäni asiat olivat kaikki uudessa järjestyksessä.   On siis helppo aloittaa tätä viikkoa.   Ja siksi se vapaa-aika on niin tärkeää. Palautumiselle töistä, kyllä. Mutta myös on luovuuden ylläpitämiselle.  

"Heti kun astuu portista ulos on keskellä rehevää ruohikkoa." (Ryōkan)   "Nurmikkokin pitäisi leikata." (Atte) Asian voi nähdä niin monin tavoin.  

Varsinkin etätöissä ja -opinnoissa helposti liukuu vain istunnosta toiseen. Siksi otan hetkeksi mallia saalistavasta sudenkorennosta, joka lämmittelee lihaksiaan auringossa ennen seuraavia lentoja.  

ns. "normaaliarjessa" on helppoa pitää lounaita: menee lounaalle. Etäarjessa on aina valittavana lounas ja "teen vielä tän yhden jutun". Kovin usein lopputulos on aina viidessä minuutissa vedetyt pikanuudelit. Tänään valitsen toisin. Syön seuraavaksi lounaan. Ja sitten - jos ennätän - teen sen "yhden jutun" ennen kokousta. Jos en ennätä, teen sen huomenna.  

Eräs kaverini kysyi ihmisiltä, mikä auttaa itse kutakin jaksamaan arkea tämän koronan keskellä?   Minä jaksan sillä, että opettelin taas työn- ja ajanhallintaa. Katkaisen etäpäivän neljän-viiden maita, enkä jää koneelle roikkumaan yhtään töiden jälkeen. Käyn lenkillä, teen ruokaa, luen kirjoja, milloin mitäkin ei-töitä.   Kohta alkaa oma piha ja kevätaskareet kutsua. Autokin pitää laittaa kesäkuntoon.   Jos tämä hetki on hyvä hetki, ei ole ongelma olla siinä kunnes ajat ovat toisin.  

Kysymys itselle:"Mitä teet?" Vastaus:"Istun työkonella." Kysymys itselle:"Mutta teetkö vielä töitä?" Vastaus:"En oikeastaan, tämä (luennon valmistelu) ei juuri nyt etene." Kysymys itselle:"Oletko siis vapaalla?" Vastaus:"En, vaan tyhjäkäyn jossain facebookissa." Ehdotus itselle:"Entä jos harjoittaisit sitä mistä puhut, sulkisit koneen tältä päivältä ja siirtyisi oikeasti vapaalle, sellaisten asioiden pariin missä viihdyt." Vastaus:"Hyvä ehdotus, kiitos Atte!" Kannustava hymy:"Kiva että pystyin olemaan avuksi!"  

 Kaikista parhaiten minulla on aikaa ajatella silloin, kun minulla on aikaa ajatella. Jos minulla ei ole aikaa ajatella, minun on hyvä järjestää aikaa ajatella. Kaikki luova, kaikki uuden tuottaminen vaativat aikaa. Aikaa pysähtyä työstämään ja aikaa antaa kypsytellä ideoita samalla kun teen jotain minkä parissa rentoudun. Jos siis haluan olla tehokas, jos siis haluan saada jotain aikaiseksi on kiire ja monen asian samanaikaisesti tekeminen yksi pahimpia vihollisia.

 Minulla on paljon tekemistä. En voi tehdä niitä kaikkia kerralla pois. Mutta jos tartun yhteen asiaan ja hoidan sen, on kasa pienempi. Sitten voin tehdä seuraavan asian. Ja seuraavan. Ja seuraavan.