Tänään huomaan pysähtyväni Raamatun ensimmäisen luvun luomiskertomuksiin ja siihen tapaan, jolla ne kuvaavat Jumalan suhdetta maailmaan. Minulle nimittäin nuo tekstit elävät rinnakkain tieteellisen maailmankuvan kanssa, ja noiden tekstien myyttinen kieli puhuu siitä, miten Jumala katsoo meitä. Ja siitä, mikä meidän roolimme on luomakunnassa.
Se, mikä tekstistä minulle tänään nousee esiin, on se, että Jumala luo, koska haluaa luoda.
Jumala luo, ja jokaisen päivän lopussa pysähtyy katsomaan luomaansa - oli kyse mantereista, kasveista, eläimistä, ihmisistä tai kokonaisuudesta - ja näkee hyvää luomassaan.
Se laittaa minut pohtimaan sitä, miten minä osaisin nähdä hyvää ympärilläni olevassa maailmassa, toisissa ihmisissä ja luomakunnassa? Sillä jos näkisin hyvää, haluaisin paremmin varmaan myös suojella sitä minkä näen hyvänä.
Se laittaa minut pohtimaan sitä, miten osaisin nähdän hyvää jokaisessa päivässä ja siinä, mitä saan päivän loppuun mennessä aikaiseksi? Se riittää, se on hyvää - siltikin, vaikka päivään mahtuisi kaikenlaista. Kullekin päivälle riittää tehtävänsä, eikä maailma ihmiskäsin tule valmiiksi. Ei haittaa, vaikka luominen jatkuu seuraavanakin päivänä.
Se laittaa pohtimaan sitä, että jo tuossa hyvin vanhassa tekstissä pohjustetaan se tärkeä käsky, joka löytyy Raamatun kymmenestä käskystäkin: Muista pyhittää lepopäivä. Jumalakin lepää, kunkin päivän jälkeen katsoessaan tekemäänsä hyvää. Ja luomisviikon saavuttua loppuun.
"Tämä on kertomus siitä, kuinka taivas ja maa saivat alkunsa silloin kun ne luotiin."
Kesä on alkanut. Takana on jo pätkä kesäistä maantietä, maisemia, kiireetöntä matkan tekoa. Mökkikauden käynnistyminen, oman pihan laittaminen. Ensimmäiset kesän jäätelöt. Ja sadepäivät, koska luonto tarvitsee niitäkin. Olennaista kesässä on se, etten halua suorittaa sitä. En tee suunnitelmia, joten en myöskään stressaa siitä, meneekö asia niin kuin ajattelin. Ja siksi loma tuntuu lomalta. Kello ja kännykkä ja kiire saa jäädä hetkeksi.
Kommentit