Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2023.

Jouluna 23

  Jumala syntyy perheeseen avuttomaksi ihmislapseksi, antautuu täysin Joosefin ja Marian huolenpitoon ja hoivaan ja rakkauteen. Makuualustana on heinät ja syöttökaukalo. Ensimmäisiksi ihmeen todistajiksi kelpaavat ympärillä olevat eläimet, sitten paikalle töiden keskeltä kutsutut paimenet ja vähitellen Jeesuksen aikuistuttua kalastajat, veronkantajat, tavalliset ihmiset, erottelematta. Jumala syntyy hämmennyksen ja epävarmuuden keskelle, sillä sitä kaikki yhteiskunnallinen myllerrys veroluetteloineen ja matkoineen raskauden viime hetkillä jouluevankeliumissa on. Sitä epävarmuutta on majapaikan puuttuminen, synnytys karjasuojassa. Jumala syntyy sanomaan sen, että toivoa on. Tulevaisuus on, ja se on kaikkia varten, ja se on parempaa mitä voimme tässä hetkessä kuvitella. Tulevaisuus on siksi, ettei mikään ole pelkästään meidän käsissämme ja meidän varassamme. Jumala syntyy meitä varten, jokaista ainutlaatuista ihmistä varten. Kristus on yhteinen, jaettu lahja. Lahja, joka kuuluu kaiki