Siirry pääsisältöön

Jouluna 23

 Jumala syntyy perheeseen avuttomaksi ihmislapseksi, antautuu täysin Joosefin ja Marian huolenpitoon ja hoivaan ja rakkauteen. Makuualustana on heinät ja syöttökaukalo. Ensimmäisiksi ihmeen todistajiksi kelpaavat ympärillä olevat eläimet, sitten paikalle töiden keskeltä kutsutut paimenet ja vähitellen Jeesuksen aikuistuttua kalastajat, veronkantajat, tavalliset ihmiset, erottelematta.

Jumala syntyy hämmennyksen ja epävarmuuden keskelle, sillä sitä kaikki yhteiskunnallinen myllerrys veroluetteloineen ja matkoineen raskauden viime hetkillä jouluevankeliumissa on. Sitä epävarmuutta on majapaikan puuttuminen, synnytys karjasuojassa. Jumala syntyy sanomaan sen, että toivoa on. Tulevaisuus on, ja se on kaikkia varten, ja se on parempaa mitä voimme tässä hetkessä kuvitella.

Tulevaisuus on siksi, ettei mikään ole pelkästään meidän käsissämme ja meidän varassamme. Jumala syntyy meitä varten, jokaista ainutlaatuista ihmistä varten. Kristus on yhteinen, jaettu lahja. Lahja, joka kuuluu kaikille seimen äärellä oleville ja meille heidän kanssaan.

Jumala syntyy maailmaan, koska haluaa osoittaa meille sen, että kaiken pimeyden ja epävarmuuden keskelläkin hän muistaa meidät ja pitää meistä huolta.

Ja samalla joulun evankeliumi auttaa meitä näkemään toisemmekin. Me olemme jouluna ja lomalla oman elämämme ihmisten kanssa. Me olemme seimen äärellä, yhdessä kaikkien edesmenneiden ja nykyisten ihmisten kanssa siksi, että joka ikinen näistä kanssaihmisistä on yhtälailla saman Jumalan lahjan vastaanottaja, Jumalalle rakas.

Ja jos pystyn näkemään tämän, katsomaan toista ihmistä tällaisin silmin, kaikki muuttuu. Hän ei ole vain joku satunnainen yksilö puuhaamassa jotain, vaan hän on joku Jumalalle rakas, joka myös on oikeutettu samaan lahjaan, Joulun lapseen ja anteeksiantoon. Jumala haluaa, että näemme toisemme. Avaamme sydämemme, autamme kun joku apua tarvitsee. Emme suorita, vaan jaamme elämää yhdessä. Jaamme ilot yhdessä, sillä yhdessä ilo kasvaa suuremmaksi kun näemme miten onni heijastuu toistenkin silmistä. Meitä kutsutaan kaikessa Jumalan työtovereiksi tätä maailmaa ja toisia ihmisiä varten.

Tähän jaettuun hetkeen, iloon ja rauhaan joulu kutsuu meitä. Niitä varten sanoma joulusta ja Vapahtajasta taas saapuu luoksemme.

”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhteen

Loppukesä on kauneimmillaan. On lämmintä, vielä vihertää. Mutta alkaa olla jo pimeää, yöllä tähdet kiipeävät esiin. Arkeen on siis palattavat, vähitellen ja itse kunkin. Ja vaikka onkin haikea luopua leppoisasta lomailusta, on paluussa arkeen puolensa: Tavataan taas vanhojen tuttujen kanssa ja vaihdetaan kuulumisia. Toivotetaan uusi väki tervetulleeksi taloon. Aloitetaan uurastus yhdessä kohti seuraavia etappeja.

Paaston aikaan

 Elämme kristinuskon eri kirkkokunnissa par'aikaa pääsiäistä edeltävää paastoaikaa. Luterilaisilla sen mahdollinen noudattaminen on jätetty yksilön omaksi valinnaksi, samoin ne tavat, jolla itse kukin paastoa noudattaa. Olennaista ei kuitenkaan ole se, mitä paaston aikana jätetään pois, vaan mitä tulee tilalle. Luopuminen jostakin paaston ajaksi on vain mekaanista, mutta se antaa tilaa jollekin. Ruokavalion karsiminen tai makeasta luopuminen auttavat keskittymään makuihin niiden syötävien asioiden kohdalla, joita paaston aikana vielä syödään. Somen käytön rajoittaminen antaa aikaa jollekin harrastukselle tai ihmisille. Oman käytöksen ja oman puheen tarkkailu auttaa löytämään rakentavempia tapoja olla läsnä. Eikä vielä tämäkään ole paaston ytimessä.  Paaston sisältö kun ei ole minussa, vaan Jumalassa ja uskossa, ja siinä, miten minä paremmin pystyn kohtaamaan Jumalan taas kaikessa arkeen kuuluvassa. Siinä mitä syön, mitä teen, miten puhun, miten kohtelen toista. Siinä miten hil...

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?