Siirry pääsisältöön

Kiireellä / kiireettä

Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kun minulta kysytään mitä minulle kuuluu, on vastaukseni kovin usein jokseenkin sama:"No, on kiireistä!" Nytkin, kun taas käytävällä ihmisen kohtasin. En ennätä pysähtyä pitkäksi aikaa, kun pitäisi jo olla toisaalla.

Onneksi pysähdyin pohtimaan sitä.

Pohtimaan sitä, mitä vastauksella viestin.

Kiire tuntuu olevan, mutta tiedän, että oikeasti kiire ja kiireen tuntu ovat eri asioita. Onko kiire(en tuntu) siis sitä, että yritän tehdä enemmän mitä ennätän? Silloin kyse on puhtaasti aikataulutusongelmasta.

Viestinkö kiireellä sitä, että kyllähän tässä töitä koko ajan paiskitaan? Että "otsisi hiessä pitää sinun syömän leipäsi"?

Vai viestinkö - ihan huomaamattani - sitä, että juuri nyt minulla ei ole aikaa sinulle, kun on asiaa ja tekemistä jo päivä täynnä? Annan aikani jollekin muulle.

Tätä viimeksimainittua en haluaisi koskaan viestiä. Mutta pelkään, että nimenomaan sen viestin olen tullut välillä antaneeksi. Olen nyt taas hetken vakuuttuneempi siitä, että vähempi voi olla enemmän ja parempaa. Ja olen vakuuttuneempi siitä, että päivissä on oltava liukuma-aikaa, sillä aina arjessa tapahtuu yllättäviä kohtaamisia ja niihin on tärkeä pysähtyä.

Pysähtyminen on tärkeää, ei juokseminen paikasta toiseen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Joulu 26

  Me olemme kaikki seimen äärellä ihmettelemässä nukkuvaa lasta, josta kasvaa Vapahtaja, Jumalan anteeksi antavan rakkauden kantaja. Vapahtaja meille kaikille täällä ja kaikkialla maailmassa ja kaikkina aikoina. Kaikki nämä ihmiset ovat Jumalalle rakkaita, ja jokainen kelpaa seimen viereen. Jumala ei syntynyt rikkaille ja valtaa pitäville, vaan tavallisten ihmisten perheeseen. Ensimmäiset kutsutut eivät tulleet palatseista tai uskonoppineiden piiristä, vaan työn äärestä. Kaikki on kutsuttu jouluun ja Jumalan seimen äärelle. Miten tämä valon juhla, Jumalan juhla voisi muistuttaa meitä itse kutakin siitä, että tämä kaikki on jaettua ja yhteistä ja kuuluu kaikille? Että meidät on kutsuttu jakamaan elämää, jakamaan arkea ja juhlia yhdessä. Meidät on kutsuttu antamaan yösija, meidät on kutsuttu kohtaamaan tutut ja vieraat Jumalan vierellä. Meidät on kutsuttu olemaan kukin hetki yhdessä, aidosti läsnä, ilman tarvetta olla muualla. Meidät on kutsuttu näkemään toivo, joka syntyy maai...

Adventtiaika

 Adventtiaika on minulle paitsi valmistautumista jouluun, myös joulua edeltävää paastoa.  Paastossa ei niinkään ole kysymys luopumisesta, vaan itsensä tarkkailemisesta. Miten olen läsnä kaikessa mitä elämässä ja töissä tulee vastaan? Se on ehkä samalla myös yhteenvedon tekemistä tästä syyskaudesta ja kaikesta mitä siihen on kuulunut. Mitä siinä on sellaista, josta olen oppinut ja mikä kannattaa pitää jatkossakin mukana? Ehkä tämä pohdinta valmistaa jouluunkin. Ainakin niin, että pohdinnan läpikäytyään on valmis laskeutumaan siihen vapaaseen, lepoon ja rauhaan mitä joulu usein tuo arjen vastapainona.