Kaikista parhaiten minulla on aikaa ajatella silloin, kun minulla on aikaa ajatella.
Jos minulla ei ole aikaa ajatella, minun on hyvä järjestää aikaa ajatella. Kaikki luova, kaikki uuden tuottaminen vaativat aikaa. Aikaa pysähtyä työstämään ja aikaa antaa kypsytellä ideoita samalla kun teen jotain minkä parissa rentoudun.
Jos siis haluan olla tehokas, jos siis haluan saada jotain aikaiseksi on kiire ja monen asian samanaikaisesti tekeminen yksi pahimpia vihollisia.
Loppukesä on kauneimmillaan. On lämmintä, vielä vihertää. Mutta alkaa olla jo pimeää, yöllä tähdet kiipeävät esiin. Arkeen on siis palattavat, vähitellen ja itse kunkin. Ja vaikka onkin haikea luopua leppoisasta lomailusta, on paluussa arkeen puolensa: Tavataan taas vanhojen tuttujen kanssa ja vaihdetaan kuulumisia. Toivotetaan uusi väki tervetulleeksi taloon. Aloitetaan uurastus yhdessä kohti seuraavia etappeja.
Kommentit