Siirry pääsisältöön

Adventtiaika

Adventtiaika on alkanut. Monille se on valmistautumista jouluun, tai joulun valmistelua. Kirkkovuodessa puolestaan se on ennen suurta juhlaa - joulua - oleva paastoaika.

Ja kaikki tuo kulkee käsi kädessä. Paastoajan tehtävä ei ole mekaanisesti luopua jostain. Sen tehtävä on keskittää huomiota siihen, mikä elämässä on tärkeää. Ja sen löytäminen on myös osa jouluun valmistautumista. Tai joulun valmistelua.

Joulu ei synny juoksemisesta ja ostamisesta ja siivoamisesta ja stressistä. Joulu syntyy siitä, että pysähdytään toisten ihmisten kanssa ja toisten ihmisten kohdalle.

Adventtiaika kutsuu pysähtymään jo ennen joulua. Kiinnittämään juhlan valmisteluissakin enemmän huomiota toisiin, enemmän huomiota siihen, mikä löytyy silloin, kun maltan pysähtyä ja asettua hetkeksi.

Se voi olla rauhaa ja lepoa, se voi olla uskoa, se voi olla sen huomaamista, että vähempikin riittää. Se voi olla kaikkea sitä, ja paljon muuta. Mutta sen etsimiseen, ei kiireeseen, adventtiaika kutsuu meitä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Ilman käsikirjoitusta

Olen jäämässä lomalle. "Mitä ajattelit tehdä", minulta kysytään. En tiedä. Tiedän, että jossain vaiheessa olen mökillä. Teen askareita ja remppaan, uin ja saunon. Luen kirjaa terassilla kahvia juoden (enkä välitä hyttysistä). Tiedän, että jossain vaihessa puuhastelen omalla pihalla, leikkaan nurmikkoa. Ehkä laitan polkupyörän ajokuntoon ja käyn jossain lenkillä. Ainakin juoksen. Tiedän, että haluan nähdä läheisiä ihmisiä ja viettää aikaa heidän kanssaan. Tiedän, että kokkaan kiireettä. Tiedän, että käyn joskus ulkona syömässä. Tiedän, että valvon siihen asti kun jaksan ja haluan. Tiedän, että nukun niin pitkään kuin unta riittää. Tiedän, että pysyttelen poissa netistä ja sosiaalisesta mediasta ja hyvin pitkälti myös puhelimen ääreltä. (Jos siis koetat tavoittaa minua, varaudu viiveeseen.) Tiedän, että elän ilman kelloon katsomista, ja toivon, että mahdollisimman pian jo olen unohtanut mikä päivä milloinkin on. Tämän tiedän, mutta käsikirjoitusta lomalleni ei ole. En siis voi