Siirry pääsisältöön

Joulu

Sinä mekin nyt olemme jouluna, seimen äärellä, taas kerran ihmettelemässä Jumalaa. Kaikkivaltiasta, joka rakastaa meitä jokaista niin paljon, että syntyi maailmaan. Syntyi maailmaan ihmislapsena, joka tarvitsi ihmisvanhempiensa huolenpitoa. Kasvoi perheessä, sai toisia lapsia kasvukumppaneikseen ja oli veli heille. Aikuistui, lähti maailmaan. Iloitsi ja suri. Opetti. Kohtasi ihmisiä, varsinkin niitä, joita muut hyljeksivät, rakkaudella, omina itsenään. Kulki tien ristille, vaikka olisi halutessaan voinut milloin tahansa valita toisin. Kuoli anteeksiantaen ja rakastaen meitä, vaikka me hylkäsimme, pilkkasimme, ruoskimme, ristiinnaulitsimme. Nousi kuolleista osoittaakseen, että kuolema ei ole loppu.

Se kaikki lepää tässä hetkessä seimessä, sillä kaikki se on Jeesuksen syntymän tarkoitus. Siksi enkelit ylistivät ja paimenet ihmettelivät. Siksi Maria jäi pohtimaan enkelien sanoja, sillä hän aavisti tuossa hetkessä enemmän kuin muut paikallaolleet.

Hetkeen ei voi jäädä. Paimenet lähtevät paluumatkalle ylistäen ja kiittäen Jumalaa. Niin myös meidän on aina palattava seimen ääreltä jatkamaan elämää. Mutta samalla tavalla kuin enkelien kohtaaminen muutti jotain paimenissa, samalla tavalla kuin paimenten sanat muuttivat jotain Mariassa ja jättivät tämän pohtimaan, samalla tavalla joulun ihmeen, seimen Lapsen tulisi muuttaa meitä.

Niin että kun me myös vuorollamme lähdemme seimen ääreltä, lähtisimme rauhaan, ei kiireeseen. Lähtisimme luottaen. Lähtisimme ylistäen ja kiittäen, muistaen sen, mitä varten Lapsi seimessä on. Ja sitä kautta myös näkisimme sen, että tämä lahja on kaikkia meitä varten. Paimenten tavoin me kaikki saavumme seimen ääreen ilman lahjoja, meillä ei ole muuta tuotavaa kuin omat puutteemme ja oma ihmettelymme. Ja silti Jumala ottaa minut vastaan, näkee tärkeänä. Ja Jumala kohtaa samalla rakkaudella myös vieressäni ihmettelevän, ja kaikki ne, jotka minulla tulevat vastaan seimelle kulkiessani tai sieltä lähtiessäni. Tämä maailma on Jumalalle rakas. Sen ihmiset ja koko luomakunta ovat Jumalalle rakkaita. Siksi joulu, ja seimi, ja jumalallisen syntymisen ihme tapahtuvat.

Paimenten tapaan myös me lähdemme seimen ääreltä takaisin elämään, kaikkeen arkeen, niiden ihmisten pariin, joita elämään kuluu.

Miten me viemme sinne sanoman joulusta? Miten kohtaamme toiset? Miten elämme uskon todeksi? Miten kirjoitamme joulun ihmisten sydämiin?


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Joulu 26

  Me olemme kaikki seimen äärellä ihmettelemässä nukkuvaa lasta, josta kasvaa Vapahtaja, Jumalan anteeksi antavan rakkauden kantaja. Vapahtaja meille kaikille täällä ja kaikkialla maailmassa ja kaikkina aikoina. Kaikki nämä ihmiset ovat Jumalalle rakkaita, ja jokainen kelpaa seimen viereen. Jumala ei syntynyt rikkaille ja valtaa pitäville, vaan tavallisten ihmisten perheeseen. Ensimmäiset kutsutut eivät tulleet palatseista tai uskonoppineiden piiristä, vaan työn äärestä. Kaikki on kutsuttu jouluun ja Jumalan seimen äärelle. Miten tämä valon juhla, Jumalan juhla voisi muistuttaa meitä itse kutakin siitä, että tämä kaikki on jaettua ja yhteistä ja kuuluu kaikille? Että meidät on kutsuttu jakamaan elämää, jakamaan arkea ja juhlia yhdessä. Meidät on kutsuttu antamaan yösija, meidät on kutsuttu kohtaamaan tutut ja vieraat Jumalan vierellä. Meidät on kutsuttu olemaan kukin hetki yhdessä, aidosti läsnä, ilman tarvetta olla muualla. Meidät on kutsuttu näkemään toivo, joka syntyy maai...

Adventtiaika

 Adventtiaika on minulle paitsi valmistautumista jouluun, myös joulua edeltävää paastoa.  Paastossa ei niinkään ole kysymys luopumisesta, vaan itsensä tarkkailemisesta. Miten olen läsnä kaikessa mitä elämässä ja töissä tulee vastaan? Se on ehkä samalla myös yhteenvedon tekemistä tästä syyskaudesta ja kaikesta mitä siihen on kuulunut. Mitä siinä on sellaista, josta olen oppinut ja mikä kannattaa pitää jatkossakin mukana? Ehkä tämä pohdinta valmistaa jouluunkin. Ainakin niin, että pohdinnan läpikäytyään on valmis laskeutumaan siihen vapaaseen, lepoon ja rauhaan mitä joulu usein tuo arjen vastapainona.