Siirry pääsisältöön

1624-

Kävin juurillani, Kuopiossa. Siellä Kuopion kupeella on myös paikka mistä sukuni on alunperin lähtöisin.

Tällä kertaa sain mukaani sukukirjan. Siihen on listattuna kaikki esi-isäni aina ensimmäiseen tunnettuun esi-isään saakka. Ensimmäinen merkintä kirkonkirjoissa hänestä on vuodelta 1624 - se on 16 vuotta ennen kuin Suomen ensimmäinen yliopisto sai alkunsa Turussa!

Hänen jälkipolvensa on kaikki listattuna kirjaan. Monesta on nimen lisäksi säilynyt jotain mainintaa kirkonkirjoista: elämänvaiheita, töppäyksiä, valintoja. Niiden kautta avautuu siivuja elämiin. Jokainen nimi, jokainen elämä on tarina. Elämänmittainen. Myös minun nimeni löytyy sukukirjasta. Ketjuun on pysähdyttävää kuulua.

Vieläkin pidempään ketjuun kuulun myös. Olen kristitty, osa yli 2000 vuotta jatkunutta jatkumoa. Osa elämän pohdintaa, jossa voin peilata omaa ajattelua niihin jotka ovat tulleet aikaisemmin, aina apostoleihin asti. Ja toki myös niiden kanssa, jotka kanssani tässä ajassa vaeltavat.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?