Minä en ole koskaan lämmennyt hirveästi menestyksen teologialle, ajatukselle siitä, että uskoontulo tekee elämästä auvoisaa. Korjaa virheet, parantaa haavat ja sairaudet, tekee kaikesta kiiltokuvaa.
Enemmän minua puhuttelee kuva esim. surevasta Neitsyt Mariasta, jonka muistopäivää katolinen kirkko tänään syyskuun 15. viettää.
Kun enkeli kutsui Marian Jumalan palvelijaksi, hän ei luvannut pelkkää onnea. Päin vastoin, Maria sai varoituksen siitä että edessä olisi myös surua. Silti kuului kutsu seurata.
Päivän viesti on se, että uskollisinkin Jumalan seuraaja joutuu elämässään läpikäymään myös menetystä, epäonnistumisia ja epätoivoa. Rikkonaisuutta. Epäuskoakin. Sitä kun se on, elämä.
Olisi kummallista ajatella, että Jumalan säästäisi tältä, elämältä.
Se mitä usko tuo lisää tähän pakettiin on yksi tapa jaksaa varjopaikkojen halki. Luottamusta siihen, että rinnalla on Toinen. Varjopaikoissakin.
Ja etenkin niissä.

Kommentit