Siirry pääsisältöön

Hän lepäsi kaikesta työstään

"Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on. Jumala oli saanut työnsä päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään. Tämä on kertomus siitä, kuinka taivas ja maa saivat alkunsa silloin kun ne luotiin."

Tein pihahommia. Purin pois vanhaa aitaa ja pergolaa ja rakensin uutta yhdessä naapurien kanssa. Monta päivää putkeen. Jossain vaiheessa koitti se hetki, kun kaikki vanha ja ränsistynyt oli poissa ja uusi ja ehyt tilalla, ja katsoin kaikkea mitä oltiin saatu aikaseksi, tyytyväisenä.

Ja mieleen hiipi kertomus Raamatun alkulehdiltä, jossa Jumala luo päivä kerrallaan, ja katsoo luotua ja on luomaansa tyytyväinen. Monta päivää putkeen hän jatkaa hommia, kunnes viimein koittaa aika myös levolle. Työt on tehty, tekeminen saatettu päätökseen. Sitä voi nyt ihailla, sanoa:"Tämä on hyvä." Ja levätä, sillä lepo on ansaittua.

Siitä oppilaitosväen kesään siirtymisessä myös on kyse. Työt on tehty, työt on arvioitu, nyt on levon aika!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Eteenpäin

Katselin Walking Dead: Dary Dixon -sarjaa. Eihän se alkuperäisen sarjan veroinen ole, jännitys hahmon tulevaisuudesta on poissa koska sarja kantaa päähenkilön nimeä. Mutta jotain siinä kuitenkin minusta oli hienoa. Ja se oli se, miten tämäkin sarja puhui samasta mistä alkuperäinenkin. Siitä, miten kauhean katastrofin keskellä ihmiset kuitenkin tukevat toisiaan ja rakentavat yhdessä tulevaisuutta. Ja noiden ajatusten siivittämänä aion lähteä itsekin taas tähän päivään. Haluan uskoa parempaan tulevaisuuteen j a rakentaa sitä omilla valinnoillani. Tänäänkin.  Ja huomenna. Kunnes askele askeleelta olemme perillä

Syksy

 Kun palasin töihin elokuussa, aloin toivottaa ihmisille hyvää syksyä. Siksi, koska minulla syyskausi alkanut ja kesä loppunut sitä mukaa kun loma oli takana. Ja siksi, että syksy ei ole minulle negatiivinen asia. Syksy on minulle pimeneviä iltoja, jolloin tähdet palaavat taas kunnolla näkyviin. Syksy on minulle suurikokoisten hämähäkkien parasta bongailuaikaa. Varsinkin ristekkejä on paljon liikkeellä. Syksy on puiden väriloistoa. Syksyn värit puiden lehdissä on syksyä. Tyhjät oksat kuuluvat talveen. Syksy on viljapuimurit pelloilla. Kurkiauran lähtö. Herkulliset ruokasienet. Syksy on uusia ihmisiä, sillä henkilössä on tapahtunut vaihtuvuutta ja uudet opiskelijat ovat oppilaitoksissa. Syksy on paluuta tuttuun arkeen. Hyvään arkeen, joka kannattelee muutostenkin keskellä.