Siirry pääsisältöön

Kaikkinäkevät silmät

Tiedän ihmisiä, jotka eivät pidä kaikkinäkevän silmän symbolista, kolmiosta jonka keskellä on silmä. Symboli on yksi kuva Jumalalle, se muistuttaa siitä, että Jumala näkee meidät. Myös sen puolen, mitä toiset eivät näe.

Sen puolen, jota häpeän, joka tekee väärin ja tekee pahaa. Siksi tuo symboli tuntuu ahdistavalta. Silmät tuomitsevat.

Minä ymmärrän tuo tulkinnan, mutta minua tuo symboli kirkon seinällä taas lämmittää. Siihen salattuun katseeseen kuuluu myös sen näkeminen, missä olen herkimmilläni, aidoimillani. Sen, kuka olen lähimmille ihmisilleni, ilman rooleja. Jumala näkee sellaisenakin. Sellaisena tuon silmän katse on lempeä.

Meillä suomalaisilla on tapana katsoa silmiin. Emme puhu paljon, mutta kohdatessamme silmämme kohtaavat myös. On tärkeää nähdä, mutta yhtälailla tärkeää on tulla nähdyksi. Paitsi kaikkinäkevälle Jumalalle, myös toisillemme.

Katse viestii yhtä paljon kuin sanatkin. Kylmän, terävän, arvostelevan katseen sijaan, toisen ihmisen vilkaisulla ohittavan katseen sijaan toivoisin katsovani toista niin kuin Jumala katsoo.

Lempeydellä. Pysähtyen. Nähden.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Eikö nukuta? Vinkkejä nukahtamiseen

Kesä on takana, työt ja koulut alkavat. Loman aikana tuli ehkä opeteltua toisenlainen päivärytmi. Ehkä myös kaikki syksyn aloittamiseen liittyvät stressaa, ja vaikuttaa nukkumiseenkin? Tässä videossa muutama vinkkini siihen, miten ainakin itse saan paremmin itseni nukahtamaan.