En ole tehnyt uuden vuoden lupauksia sitten sen kerran, kun päätin aloittaa kestävyysjuoksun.
En siksi, että se olisi ollut huono päätös. (Juoksen yhä edelleen.) Vaan siksi, etten oikein miellä ajan kulumista niin. Jos jotain itsetutkistelua teenkin, tai parannusta tavoistani, se ajoittuu nykyään enemmän paastoaikoihin ennen kirkon suuria juhlapyhiä.
Vältän lupauksia myös siksi, että voin kussakin hetkessä vain olettaa jotain vuodesta, mutta en koskaan tiedä sitä, mille tuo vuosi oikeasti näyttää. Asiat joita toivon tai joita pelkään asuvat kaikki vain mielessäni, mutta vasta aika näyttää sen, minne vuosi kulkee.
Koko ajatus vuoden alkamisesta liittyy vain siihen tapaan, miten ajan
hahmotamme. Se on vain nollapiste, josta alamme laskemaan seuraavaa
vuotta. Ero edellisvuoden viimeisen päivän ja uuden vuoden ensimmäisen
välillä on sama kuin maanantain ja tiistain.
Siksi olettamisen ja lupauksen sijaan olen lähtenyt tähänkin vuoteen niin kuin muihinkin vuosiin:
Vähän vanhempana.
Vähän viisaampana.
Avoimin mielen näkemään sen, mitä tämä vuosi tuo.
Kesä on alkanut. Takana on jo pätkä kesäistä maantietä, maisemia, kiireetöntä matkan tekoa. Mökkikauden käynnistyminen, oman pihan laittaminen. Ensimmäiset kesän jäätelöt. Ja sadepäivät, koska luonto tarvitsee niitäkin. Olennaista kesässä on se, etten halua suorittaa sitä. En tee suunnitelmia, joten en myöskään stressaa siitä, meneekö asia niin kuin ajattelin. Ja siksi loma tuntuu lomalta. Kello ja kännykkä ja kiire saa jäädä hetkeksi.
Kommentit