En ole tehnyt uuden vuoden lupauksia sitten sen kerran, kun päätin aloittaa kestävyysjuoksun.
En siksi, että se olisi ollut huono päätös. (Juoksen yhä edelleen.) Vaan siksi, etten oikein miellä ajan kulumista niin. Jos jotain itsetutkistelua teenkin, tai parannusta tavoistani, se ajoittuu nykyään enemmän paastoaikoihin ennen kirkon suuria juhlapyhiä.
Vältän lupauksia myös siksi, että voin kussakin hetkessä vain olettaa jotain vuodesta, mutta en koskaan tiedä sitä, mille tuo vuosi oikeasti näyttää. Asiat joita toivon tai joita pelkään asuvat kaikki vain mielessäni, mutta vasta aika näyttää sen, minne vuosi kulkee.
Koko ajatus vuoden alkamisesta liittyy vain siihen tapaan, miten ajan
hahmotamme. Se on vain nollapiste, josta alamme laskemaan seuraavaa
vuotta. Ero edellisvuoden viimeisen päivän ja uuden vuoden ensimmäisen
välillä on sama kuin maanantain ja tiistain.
Siksi olettamisen ja lupauksen sijaan olen lähtenyt tähänkin vuoteen niin kuin muihinkin vuosiin:
Vähän vanhempana.
Vähän viisaampana.
Avoimin mielen näkemään sen, mitä tämä vuosi tuo.
On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.
Kommentit