Siirry pääsisältöön

Natural mystic

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on julkistanut ensimmäisen ilmasto-ohjelmansa, jolla se pyrkii vaikuttamaan niin seurakuntien kuin seurakuntalaistenkin tapaan käyttää energiaa. Osana ohjelmanjulistusta "Kirkon ilmastotyöryhmä esittää, että kirkon jäsenet vähentäisivät lihansyöntiä (....) Ruokavaliosuosituksia kirkko antaa, koska esimerkiksi lihantuotanto aiheuttaa neljä viidesosaa kasvihuonekaasupäästöistä." (Kotimaa 5.6.2008)

Suosituksessa korostetaan lähialueilla tuotettua ruokaa ja luomutuotantoa. Ihan fruitariaaneiksi porukkaa ei olla ajamassa, vaan lähinnä tavoitellaan kasvispainotteista ruokavaliota jossa liha ei näyttelisi niin keskeistä sijaa.

Joka tapauksessa tällaista pitkän linjan vegaania kasvisruuan suosittelu lämmittää.


Kirkon uutta ilmasto-ohjelmaa juhlistamaan tässä helppo resepti.


Apupapin papupata burritoilla:

tarvikkeet:
(määrät ohjeellisia, kokataan tunteella)

2 sipulia
3 kynttä valkosipulia
chiliä maun mukaan
1 paprika
tölkki valkeita papuja tomaattikastikkeessa
tölkki kidney-papuja suolaliemessä
tölkki/purnukka tomaattimurkskaa
kasvisöljyä paistamiseen

tarjoiluun:
burritokuoria tai wrappeja
quacamolea (laiska ostaa valmiina, ahkera ostaa avokaadoja ja tekee itse)
suolapähkinöitä tai chilipähkinöitä (maun mukaan)
(soija)juustoa

valmistus:
pilko sipuli hienoksi ja kuullota hetken. Lisää hienonnettu valkosipuli ja chili. Valuta suolaliemi pois kidney-pavuista ja lisää ne sitten pannulle. Lisää myös valkeat pavut tomaattikastikkeessa, sekä tomaattimurska. Hauduta hetki, ja pilko sekaan vielä paprikat.

Valmistuksen aikana voit pohtia jokaisen ruoka-aineen kasvua, ja kaikkia niitä vaiheita ja ihmisiä joiden kautta ruoka on kulkenut pöytään. Ruokaa kannattaa arvostaa!

tarjoilu:
laita papumössö mikrossa lämmitetylle burritokuorelle. Päälle (soija)juustoraastetta ja quacamolea ja sekaan vielä chili/suolapähkinöitä tuomaan rousketta makukokemukseen.

Halutessasi voit laittaa väliin lisäksi vaikka salsaa tai salaatinlehtiä. Tai ihan jotain muuta täytettä. Nam, ei pitäisi kirjoittaa reseptejä nälissään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Hirvi

 Melkein kohtasimme liian läheltä, hirvi ja minä. Minä autoilin ja hirvi juoksi. Ja juoksi eteeni, mikä aiheutti hetkellistä jarruttelua ja väistelyä. Sitten se jatkoi matkaansa metsään, ja minä töihin ja arkeen, kaikkeen siihen, mitä päivään kuuluu. Kohtaaminen pysäytti miettimään. Sitä, miten kukin meistä lähtee aina päivään pää täynnä ajatuksia siitä, mitä päivä sisältää. Ja kuitenkin päivä voi mennä - ja yleensä menee - toisin kuin ajattelen. Eikä se ole aina paljosta kiinni, mikä lopputulos on. Luulen, että tuon kohtaamisen jälkeen katson taas hetken arkea toisin silmin. (Ja tunnustan se, että tällä kertaa taisi olla enkeleitä matkassa.) Kohtaaminen pysähdytti myös miettimään sitä, miten vieraantunut luonnosta olen, vaikka ison kaupungin laitamilla sentään asun ja välillä mökillä aikaa vietän. Ympärillä on paljon elämää, jota en juurikaan ajattele, elämässä omaa arkeaan ja päiväänsä. Elämää ja arkea, jossa pitää välilllä ylittää ihmisten keskellä metsää rakentamia kiviteitä, j...