Vajaa viikko sitten menin keskellä työpäivää syömään lounasta ravintolaan. Tarjoilija kiinnitti huomionsa ylläni olevaan papin paitaan. "Oletko pappi", hän kysyi. " "Joo, paitakin sen taitaa paljastaa", vastasin. Tilasin kasvisruuan ja juttelimme vielä pari repliikkiä kasvissyönnistä.
Hän poistui viemään tilaukseni ja palasi pöytäni ääreen alkukeittoni kanssa. "Anteeksi, että vielä häiritsen, mutta...kokki toivoisi, että jos suinkin mahdollista, tekisit hänelle yhden lottorivin." Minä naurahdin. "Voinhan minä vaikka tehdä. Mutta lottoan aina välillä itsekin, eikä tästä pappeudesta tähän mennessä ole mitään erityistä apua ollut." (Pikemminkin Kristus taisi puhua jotain mammonaa vastaan...)
Minun päivääni tuo yllättävä keskustelu ja kummallinen reaktio piristi. Ihmisillä on välillä hivenen hassuja ajatuksia ammattikuntani edustajista.
Ja toisaalta, viime viikon iso lottovoitto varmasti villitsi monen mieltä ja siinä papin yllättävä ilmaantuminen ruokailemaankin saattoi jollekin olla selkeä merkki johdatuksesta kohti unelmien täyttymistä.
Lottosin itsekin, enkä (tietenkään) voittanut mitään. Mutten usko, että sillä on merkitystä. Pikemminkin ajattelen vähän samoilla linjoilla kuin eräs Helsingin Sanomien kirjoittaja viime viikolla: Lotossa ei niinkään ole kyse siitä, että voittaisi - mahdollisuus siihen on häviävän pieni. Pikemminkin niin minulle kuin monelle muullekin arjen realiteetteihin kangistuneelle aikuiselle lottoaminen antaa hetkeksi oikeuden todelliseen fantasiaan, haaveiluun kaikesta sellaisesti mihin oikeat realistiset haaveet eivät yllä ja missä ei ole hirveästi järkeä mukana.
Ne lotto-haaveet eivät olekaan tarkoitettu toteutuviksi - tutkimuksen mukaan pääosa suomalaisista lottovoittajista jatkaa ihan normaalia elämää työssä käymisineen.
Haaveiden tarkoitus on antaa lyhyt tilaisuus unelmoida siihen tapaan kun vielä lapsena kykeni. On vain hiukan sääli, että siihen tarvitaan 0,80€ ja seitsemän ruksattua numeroa paperissa.
Hän poistui viemään tilaukseni ja palasi pöytäni ääreen alkukeittoni kanssa. "Anteeksi, että vielä häiritsen, mutta...kokki toivoisi, että jos suinkin mahdollista, tekisit hänelle yhden lottorivin." Minä naurahdin. "Voinhan minä vaikka tehdä. Mutta lottoan aina välillä itsekin, eikä tästä pappeudesta tähän mennessä ole mitään erityistä apua ollut." (Pikemminkin Kristus taisi puhua jotain mammonaa vastaan...)
Minun päivääni tuo yllättävä keskustelu ja kummallinen reaktio piristi. Ihmisillä on välillä hivenen hassuja ajatuksia ammattikuntani edustajista.
Ja toisaalta, viime viikon iso lottovoitto varmasti villitsi monen mieltä ja siinä papin yllättävä ilmaantuminen ruokailemaankin saattoi jollekin olla selkeä merkki johdatuksesta kohti unelmien täyttymistä.
Lottosin itsekin, enkä (tietenkään) voittanut mitään. Mutten usko, että sillä on merkitystä. Pikemminkin ajattelen vähän samoilla linjoilla kuin eräs Helsingin Sanomien kirjoittaja viime viikolla: Lotossa ei niinkään ole kyse siitä, että voittaisi - mahdollisuus siihen on häviävän pieni. Pikemminkin niin minulle kuin monelle muullekin arjen realiteetteihin kangistuneelle aikuiselle lottoaminen antaa hetkeksi oikeuden todelliseen fantasiaan, haaveiluun kaikesta sellaisesti mihin oikeat realistiset haaveet eivät yllä ja missä ei ole hirveästi järkeä mukana.
Ne lotto-haaveet eivät olekaan tarkoitettu toteutuviksi - tutkimuksen mukaan pääosa suomalaisista lottovoittajista jatkaa ihan normaalia elämää työssä käymisineen.
Haaveiden tarkoitus on antaa lyhyt tilaisuus unelmoida siihen tapaan kun vielä lapsena kykeni. On vain hiukan sääli, että siihen tarvitaan 0,80€ ja seitsemän ruksattua numeroa paperissa.