Siirry pääsisältöön

Sweet dreams (are made of these)

Vajaa viikko sitten menin keskellä työpäivää syömään lounasta ravintolaan. Tarjoilija kiinnitti huomionsa ylläni olevaan papin paitaan. "Oletko pappi", hän kysyi. " "Joo, paitakin sen taitaa paljastaa", vastasin. Tilasin kasvisruuan ja juttelimme vielä pari repliikkiä kasvissyönnistä.

Hän poistui viemään tilaukseni ja palasi pöytäni ääreen alkukeittoni kanssa. "Anteeksi, että vielä häiritsen, mutta...kokki toivoisi, että jos suinkin mahdollista, tekisit hänelle yhden lottorivin." Minä naurahdin. "Voinhan minä vaikka tehdä. Mutta lottoan aina välillä itsekin, eikä tästä pappeudesta tähän mennessä ole mitään erityistä apua ollut." (Pikemminkin Kristus taisi puhua jotain mammonaa vastaan...)

Minun päivääni tuo yllättävä keskustelu ja kummallinen reaktio piristi. Ihmisillä on välillä hivenen hassuja ajatuksia ammattikuntani edustajista.

Ja toisaalta, viime viikon iso lottovoitto varmasti villitsi monen mieltä ja siinä papin yllättävä ilmaantuminen ruokailemaankin saattoi jollekin olla selkeä merkki johdatuksesta kohti unelmien täyttymistä.

Lottosin itsekin, enkä (tietenkään) voittanut mitään. Mutten usko, että sillä on merkitystä. Pikemminkin ajattelen vähän samoilla linjoilla kuin eräs Helsingin Sanomien kirjoittaja viime viikolla: Lotossa ei niinkään ole kyse siitä, että voittaisi - mahdollisuus siihen on häviävän pieni. Pikemminkin niin minulle kuin monelle muullekin arjen realiteetteihin kangistuneelle aikuiselle lottoaminen antaa hetkeksi oikeuden todelliseen fantasiaan, haaveiluun kaikesta sellaisesti mihin oikeat realistiset haaveet eivät yllä ja missä ei ole hirveästi järkeä mukana.

Ne lotto-haaveet eivät olekaan tarkoitettu toteutuviksi - tutkimuksen mukaan pääosa suomalaisista lottovoittajista jatkaa ihan normaalia elämää työssä käymisineen.

Haaveiden tarkoitus on antaa lyhyt tilaisuus unelmoida siihen tapaan kun vielä lapsena kykeni. On vain hiukan sääli, että siihen tarvitaan 0,80€ ja seitsemän ruksattua numeroa paperissa.

Kommentit

Archipictor sanoi…
Minä en ole yhtä luottavainen kuin sinä, olenhan ateisti, sillä laitan aina KAKSI riviä. Aina pitää olla varasuunnitelma.

Vai kutsuttaisiinko sellaista agnostikoksi?
No KAHDELLA rivillähän sinulla on tietenkin kaksinkertaisesti suurempi mahdollisuus päävoittoon kuin minulla.

Sen sijaan sillä, onko ateisti vai agnostikko on luullakseni enemmän tekemistä sen kanssa, onko sitä Jumalaa ja voiko sitä tietää. Lottorivien määrä ei siihen vaikuttane.
Archipictor sanoi…
Jaah... Minä kun ajattelin, että kahdella rivillä olisin jotenkin epäileväisempi. Ihan kuin en olisi varma siitä, että se yksi rivi riittää. Jos sitä varmuudeksi laittaisi toisenkin... Ateisti olisi siis varma omasta "uskostaan" kuten uskovainenkin. Agnostikko on siinä hieman epäilevämpi ja siis taipuvaisempi varmistelemaan. Siis kaksi riviä!

Hmm... tällä ei taitaisi vakuuttaa filosofisessa paneelissa?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Hirvi

 Melkein kohtasimme liian läheltä, hirvi ja minä. Minä autoilin ja hirvi juoksi. Ja juoksi eteeni, mikä aiheutti hetkellistä jarruttelua ja väistelyä. Sitten se jatkoi matkaansa metsään, ja minä töihin ja arkeen, kaikkeen siihen, mitä päivään kuuluu. Kohtaaminen pysäytti miettimään. Sitä, miten kukin meistä lähtee aina päivään pää täynnä ajatuksia siitä, mitä päivä sisältää. Ja kuitenkin päivä voi mennä - ja yleensä menee - toisin kuin ajattelen. Eikä se ole aina paljosta kiinni, mikä lopputulos on. Luulen, että tuon kohtaamisen jälkeen katson taas hetken arkea toisin silmin. (Ja tunnustan se, että tällä kertaa taisi olla enkeleitä matkassa.) Kohtaaminen pysähdytti myös miettimään sitä, miten vieraantunut luonnosta olen, vaikka ison kaupungin laitamilla sentään asun ja välillä mökillä aikaa vietän. Ympärillä on paljon elämää, jota en juurikaan ajattele, elämässä omaa arkeaan ja päiväänsä. Elämää ja arkea, jossa pitää välilllä ylittää ihmisten keskellä metsää rakentamia kiviteitä, j...