Siirry pääsisältöön

Sweet dreams (are made of these)

Vajaa viikko sitten menin keskellä työpäivää syömään lounasta ravintolaan. Tarjoilija kiinnitti huomionsa ylläni olevaan papin paitaan. "Oletko pappi", hän kysyi. " "Joo, paitakin sen taitaa paljastaa", vastasin. Tilasin kasvisruuan ja juttelimme vielä pari repliikkiä kasvissyönnistä.

Hän poistui viemään tilaukseni ja palasi pöytäni ääreen alkukeittoni kanssa. "Anteeksi, että vielä häiritsen, mutta...kokki toivoisi, että jos suinkin mahdollista, tekisit hänelle yhden lottorivin." Minä naurahdin. "Voinhan minä vaikka tehdä. Mutta lottoan aina välillä itsekin, eikä tästä pappeudesta tähän mennessä ole mitään erityistä apua ollut." (Pikemminkin Kristus taisi puhua jotain mammonaa vastaan...)

Minun päivääni tuo yllättävä keskustelu ja kummallinen reaktio piristi. Ihmisillä on välillä hivenen hassuja ajatuksia ammattikuntani edustajista.

Ja toisaalta, viime viikon iso lottovoitto varmasti villitsi monen mieltä ja siinä papin yllättävä ilmaantuminen ruokailemaankin saattoi jollekin olla selkeä merkki johdatuksesta kohti unelmien täyttymistä.

Lottosin itsekin, enkä (tietenkään) voittanut mitään. Mutten usko, että sillä on merkitystä. Pikemminkin ajattelen vähän samoilla linjoilla kuin eräs Helsingin Sanomien kirjoittaja viime viikolla: Lotossa ei niinkään ole kyse siitä, että voittaisi - mahdollisuus siihen on häviävän pieni. Pikemminkin niin minulle kuin monelle muullekin arjen realiteetteihin kangistuneelle aikuiselle lottoaminen antaa hetkeksi oikeuden todelliseen fantasiaan, haaveiluun kaikesta sellaisesti mihin oikeat realistiset haaveet eivät yllä ja missä ei ole hirveästi järkeä mukana.

Ne lotto-haaveet eivät olekaan tarkoitettu toteutuviksi - tutkimuksen mukaan pääosa suomalaisista lottovoittajista jatkaa ihan normaalia elämää työssä käymisineen.

Haaveiden tarkoitus on antaa lyhyt tilaisuus unelmoida siihen tapaan kun vielä lapsena kykeni. On vain hiukan sääli, että siihen tarvitaan 0,80€ ja seitsemän ruksattua numeroa paperissa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Joulu 26

  Me olemme kaikki seimen äärellä ihmettelemässä nukkuvaa lasta, josta kasvaa Vapahtaja, Jumalan anteeksi antavan rakkauden kantaja. Vapahtaja meille kaikille täällä ja kaikkialla maailmassa ja kaikkina aikoina. Kaikki nämä ihmiset ovat Jumalalle rakkaita, ja jokainen kelpaa seimen viereen. Jumala ei syntynyt rikkaille ja valtaa pitäville, vaan tavallisten ihmisten perheeseen. Ensimmäiset kutsutut eivät tulleet palatseista tai uskonoppineiden piiristä, vaan työn äärestä. Kaikki on kutsuttu jouluun ja Jumalan seimen äärelle. Miten tämä valon juhla, Jumalan juhla voisi muistuttaa meitä itse kutakin siitä, että tämä kaikki on jaettua ja yhteistä ja kuuluu kaikille? Että meidät on kutsuttu jakamaan elämää, jakamaan arkea ja juhlia yhdessä. Meidät on kutsuttu antamaan yösija, meidät on kutsuttu kohtaamaan tutut ja vieraat Jumalan vierellä. Meidät on kutsuttu olemaan kukin hetki yhdessä, aidosti läsnä, ilman tarvetta olla muualla. Meidät on kutsuttu näkemään toivo, joka syntyy maai...

Adventtiaika

 Adventtiaika on minulle paitsi valmistautumista jouluun, myös joulua edeltävää paastoa.  Paastossa ei niinkään ole kysymys luopumisesta, vaan itsensä tarkkailemisesta. Miten olen läsnä kaikessa mitä elämässä ja töissä tulee vastaan? Se on ehkä samalla myös yhteenvedon tekemistä tästä syyskaudesta ja kaikesta mitä siihen on kuulunut. Mitä siinä on sellaista, josta olen oppinut ja mikä kannattaa pitää jatkossakin mukana? Ehkä tämä pohdinta valmistaa jouluunkin. Ainakin niin, että pohdinnan läpikäytyään on valmis laskeutumaan siihen vapaaseen, lepoon ja rauhaan mitä joulu usein tuo arjen vastapainona.