Siirry pääsisältöön

muista pyhittää lepo(päivä)

Raamattu lähtee liikkeelle siitä, että Jumala puskee duunia. Sitten seitsemäntenä päivänä kaikki on valmista ja kaikki hyvää, ja niin Jumala lepää. Käyskentelee illan viiletessä puutarhassa.

Ja tuo levon tarpeen painottaminen oli keskeistä juutalaisissa teksteissä muutenkin, sapattina ei saanut tehdä työtä, vapaapäivän piti koskea myös palvelusväkeä ja - huom. - myös kotieläimiä. Ja tasaisin välein, kun tietty määrä vuosia oli kulunut, kuului viljelymaankin antaa levätä.

Kristikunnan 2000-vuotisen historian kuluessa tuo tärkeä viesti pääsi kuitenkin vähitellen unohtumaan. "Ora et Labora, rukoile ja tee työtä" tuli elämän ohjeeksi ja paholaisen kerrottiin viettelevän toimeettomia.

Rohkenen olla eri mieltä!

Jeesus katsoi kiteyttävänsä rakkauden kaksoiskäskyyn kaikki kymmenen käskyn teemat. Niinpä itsensä ja toisten rakastamiseen sisältyy edelleenkin velvoite lepopäivän pyhittämisestä. Ei niin, että kirkkoon kuuluisi joka sunnuntai väkisin kammeta (sapatti on ihmistä varten, ei ihminen sapattia varten). Mutta se lepopäivä on hyvä viettää, nauttia kaikesta ei-työhön-eikä-kouluun-liittyvästä, käyttää aikaa omien läheisten kanssa.

Itse nautin sunnuntaista aamusta lähtien, aloittaen rauhallisesti aamiaisella - arkiaamiainen kun on kaikkea muuta kuin monipuolinen tai kiireetön.

Kahvia, bagel, pop tart tai jotain muuta vähän parempaa syötävää, tuoretta luomuappelsiinimehua. Ja aikaa pysähtyä vain rauhassa syömään. Juttelemaan. Ehkä lukemaan lehteä tai kirjaa.

Sitten voi taas maanantaina palata arkeen, muistaen myös päivittäisen levontarpeen pitkin viikkoa.

Kommentit

man with desire sanoi…
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Seitsemas%20paiva

Mielenkiintoinen kirjoitus sapatista

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?