Siirry pääsisältöön

William Blaken ystävä

"Runoilija William Blaken ystävät kokoontuvat Helsinkiin", otsikoi tämän päivän Hesari kulttuurisivuillaan. Ja liioittelee pahasti. Pidän itseäni aika suurena Blake -diggarina, enkä Hkiin mennyt. Enkä usko kovin monen muunkaan lähteneen. Luvassa on nimittäin lähinnä Jim Jarmuschin Dead Man -elokuvan näytös (ihan hyvä leffa sinänsä, jossa päähenkilön nimi sattuu olemaan William Blake vaikkei muuten kaimaa muistutakaan), esitelmä Blakesta, sekä Sylvi Kekkosen lukemien Blake-suomennosten kuulemista nauhalta. Ja siksi Helsinkiin pitäisi kokoontua?

Toista se oli silloin 90-luvulla, kun Tennispalatsissa oli Blaken grafiikkaa näyttelyssä. Silloin Blaken ystävät kokoontuivat kyllä Hkiin, näkemään omin silmin uraa uurtavaa (pun intended) grafiikkaa ja toteamaan sen, kuinka kuvat ja runotekstit kuuluivat yhteen.

*rant rant*

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?