Siirry pääsisältöön

Käärmeissäni

Mikään ei liene turhauttavampaa kuin se, että pitäisi tehdä töitä koneella ja kone ei suostu yhteistyöhön. Eilen tökki netti, tänään jostain metafyysisestä syystä kone päätti työskentelyn aikana saman aikaisesti päivittää virusturvaa ja muuta ohjelmistoa, ja onnistui lopulta tukehtumaan perusohjelmiston perustoimintoihin.

Mitä siinä sitten voi pastori muuta kuin rukoilla hartaasti, että kone pian tokenisi? Ainakin voi ottaa kynän kauniiseen käteen, ja purkaa patoutumaa piirrokseen. Tämän liskon synnytti siis koneessa asuva riivaaja:





(p.s. Blogientry viittaa työkoneeseeni, ei siis rakkaaseen Omppuuni.)

Kommentit

Archipictor sanoi…
Vaikuttaa mäkki toimivan minullakin. Kiitos kuljetuspalvelusta, vielä kerran.

Voisit muuten lisätä RSS-feedin blogiisi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?