Siirry pääsisältöön

Huipulla

Täällä viikolla on monessa yhteydessä tullut vastaan sama teema: tavoitteet ja päämäärät. Koulut lähenevät kesälomaa ja porukkaa valmistuu ammattiin. Yksi etappi on saavutettu, ja edessä on taas jotain uutta. Ja niilläkin, joilla opintoja on vielä jäljellä, on takana taas pian yksi vuosi, suoritetut opinnot ja saavutetut taidot.

Tavoitteet ja päämäärät ovat aina yksilöllisiä. Kaikilla meillä on omat elämämme omine haasteineen, eikä siksi vertailua toisiin ole mielekästä tehdä. Tavoitteet nousevat siitä kuka olen, ja mitä haluaisin olla.

Arne Naess, norjalainen filosofi, on joskus sanonut, että on parempi kiivetä vuorille kuin pienten kekojen päälle. Ajatuksena on, että asettamalla omat tavoitteet tarpeeksi korkealle tulee niitä kohti pyrkiessään saavuttamaan aina jotain, vaikkei koskaan huipulle asti yltäisikään. Toki aina löytyy joku, joka on parempi, mutta vertailu pitääkin tehdä siihen, mitä olin ja mitä olen nyt.

Minulla yksi tavoite on ollut Fuji-vuorelle kiipeäminen. Vielä en ole sitä ennättänyt tekemään. Mutta huipulle olen sentään päässyt.



(Tämä siis Skotlannin reissultani.) Taustalla oleva valkohuippu on Ben Nevis (1344m), jossa en vielä ole sielläkään käynyt. Muuten kaikki muu ympärillä taitaakin olla alapuolellani.


(Valokuva: Nick Metcalfe)

Kommentit

Archipictor sanoi…
Oliko olo Olymposlainen? Tekikö mielesi heitellä kuolevaisia salamilla... salamoilla... nauriksilla?
Ei ollut mukana (vegaanista) salamia tai muutakaan makkaraa. Sen sijaan, brittien kanssa kun kiipesin, teetä oli tarjolla ja teetauoista huolehdittiin.
Archipictor sanoi…
Mutta muistittehan, ettei teetä ennen viittä?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?