Siirry pääsisältöön

Huipulla

Täällä viikolla on monessa yhteydessä tullut vastaan sama teema: tavoitteet ja päämäärät. Koulut lähenevät kesälomaa ja porukkaa valmistuu ammattiin. Yksi etappi on saavutettu, ja edessä on taas jotain uutta. Ja niilläkin, joilla opintoja on vielä jäljellä, on takana taas pian yksi vuosi, suoritetut opinnot ja saavutetut taidot.

Tavoitteet ja päämäärät ovat aina yksilöllisiä. Kaikilla meillä on omat elämämme omine haasteineen, eikä siksi vertailua toisiin ole mielekästä tehdä. Tavoitteet nousevat siitä kuka olen, ja mitä haluaisin olla.

Arne Naess, norjalainen filosofi, on joskus sanonut, että on parempi kiivetä vuorille kuin pienten kekojen päälle. Ajatuksena on, että asettamalla omat tavoitteet tarpeeksi korkealle tulee niitä kohti pyrkiessään saavuttamaan aina jotain, vaikkei koskaan huipulle asti yltäisikään. Toki aina löytyy joku, joka on parempi, mutta vertailu pitääkin tehdä siihen, mitä olin ja mitä olen nyt.

Minulla yksi tavoite on ollut Fuji-vuorelle kiipeäminen. Vielä en ole sitä ennättänyt tekemään. Mutta huipulle olen sentään päässyt.



(Tämä siis Skotlannin reissultani.) Taustalla oleva valkohuippu on Ben Nevis (1344m), jossa en vielä ole sielläkään käynyt. Muuten kaikki muu ympärillä taitaakin olla alapuolellani.


(Valokuva: Nick Metcalfe)

Kommentit

Archipictor sanoi…
Oliko olo Olymposlainen? Tekikö mielesi heitellä kuolevaisia salamilla... salamoilla... nauriksilla?
Ei ollut mukana (vegaanista) salamia tai muutakaan makkaraa. Sen sijaan, brittien kanssa kun kiipesin, teetä oli tarjolla ja teetauoista huolehdittiin.
Archipictor sanoi…
Mutta muistittehan, ettei teetä ennen viittä?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhteen

Loppukesä on kauneimmillaan. On lämmintä, vielä vihertää. Mutta alkaa olla jo pimeää, yöllä tähdet kiipeävät esiin. Arkeen on siis palattavat, vähitellen ja itse kunkin. Ja vaikka onkin haikea luopua leppoisasta lomailusta, on paluussa arkeen puolensa: Tavataan taas vanhojen tuttujen kanssa ja vaihdetaan kuulumisia. Toivotetaan uusi väki tervetulleeksi taloon. Aloitetaan uurastus yhdessä kohti seuraavia etappeja.

Paaston aikaan

 Elämme kristinuskon eri kirkkokunnissa par'aikaa pääsiäistä edeltävää paastoaikaa. Luterilaisilla sen mahdollinen noudattaminen on jätetty yksilön omaksi valinnaksi, samoin ne tavat, jolla itse kukin paastoa noudattaa. Olennaista ei kuitenkaan ole se, mitä paaston aikana jätetään pois, vaan mitä tulee tilalle. Luopuminen jostakin paaston ajaksi on vain mekaanista, mutta se antaa tilaa jollekin. Ruokavalion karsiminen tai makeasta luopuminen auttavat keskittymään makuihin niiden syötävien asioiden kohdalla, joita paaston aikana vielä syödään. Somen käytön rajoittaminen antaa aikaa jollekin harrastukselle tai ihmisille. Oman käytöksen ja oman puheen tarkkailu auttaa löytämään rakentavempia tapoja olla läsnä. Eikä vielä tämäkään ole paaston ytimessä.  Paaston sisältö kun ei ole minussa, vaan Jumalassa ja uskossa, ja siinä, miten minä paremmin pystyn kohtaamaan Jumalan taas kaikessa arkeen kuuluvassa. Siinä mitä syön, mitä teen, miten puhun, miten kohtelen toista. Siinä miten hil...

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?