Siirry pääsisältöön

"Olkaa siis täydelliset..."

Kuulemma käsintehtyihin persialaismattoihin jätetään aina virhe, sillä mikään ihmiskätten työ ei saa olla täydellinen, täydellisyys kuuluu yksin Jumalalle. Lohdullinen ajatus, sillä minulla ainakin virheet tuntuvat hiipivän juuri niihin tekeleisiin joita muuten on hionut huolella. Niin Japanin MM-kisoja varten tekemiini käyntikortteihin kuin kauneimmat joululaulut -mainoksiin hiipi kirjoitusvirheet, onneksi jälkimmäisen kohdalla asia havaittiin jopa ennen painoa.

Tänään sain käsiini nipun mainoksia, joilla tarkoitus oli tiedottaa palveluitteni lisäksi oppilaitoksissa olevista vastaanottoajoistani. Kuvat ovat samat kuin tässä blogipohjassa, tavoitteena on yhtenäinen visuaalinen linja. Kuvien pikselöitymistä korjasin useamman oikovedoksen verran. Sitten tuli teksti, jonka kirjoitin ja tarkastin aiemmista virheistä oppineena moneen kertaan. Vastaanottoajat tarkistin myös, niin että paikat ja ajat olivat todellakin samat kuin kalenterissani. Tyytyväisenä toimitin mainokset painoon.

Mutta voi! Sormi oli näemmä lipsunut siinä vaiheessa kun puhelinnumeroani tapailin, ja 9 oli muuttunut vieruskaverikseen. Ja koska yritän viherpipertää, en halunnut ottaa koko painosta uudestaan. Jokaisessa julisteessa on nyt sitten käsinkorjattu puhelinnumero. Se olkoon muistutuksena taas vähän aikaa, että ihmisiä tässä vaan ollaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?