Siirry pääsisältöön

Urbi et Orbi

Viime yönä puoliltaöin juhlimme Pyhän Katariinan kirkossa pääsiäisyön messua. Aloitimme pimennetyssä siunauskappelissa hautausmaalla, jossa lukemani raamatuntekstien ja kuulemamme rukouksen jälkeen pitkänä perjantaina sammutettu kristuskynttilä sytytettiin uuteen liekkiin. Kynttilän johdolla kuljimme kulkueessa kirkkoon laulaen pääsiäishymniä:"Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti, ja haudoissa oleville elämän antoi."

Kirkossa kynttilä kannettiin keskeiselle paikalle alttarin eteen, ihmiset istuutuivat penkkeihin, ja liturgi Outi ja saarnaaja Kalle riisuivat alttarin pitkäperjantain mustasta suruteemasta ja pukivat sen valkeaan pääsiäisloistoon. Sitten he ottivat tuohuksiin tulen kristuskynttilästä, ja jakoivat liekin eteenpäin meille penkeissä istuville. Hämärä kirkko täyttyi lämpimästä kynttilänvalosta ja mehiläisvahan tuoksusta. Esilaulaja Peter aloitti laulun, ja valot syttyivät vähitellen kirkkoon.

Perinteinen pääsiäisyön messumme on juuri sitä, mitä jumalanpalvelus parhaimmillaan voi olla: kaikkeja aisteja aktivoivaa tunnelmoivaa juhlaa yhdistettynä kirkon 2000-vuotiseen historiaan hyvässä mielessä - mm. saarnan tilalla kuulimme Johannes Khrysostomoksen postillatekstin. Pääsiäisyön messussa emme pelkästään kuule kertomusta ylösnousseesta Herrasta, vaan saamme olla itse osa ylösnousemuksen todistajien ketjua.

Sitä aivan erityislaatuista tunnelmaa, mikä kirkossa yöllä vallitsee, on vaikea pukea sanoiksi. Mutta pääsiäinen, kristillisen toivon keskeisin juhla, olisi minulle paljon köyhempi ilman sitä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?