Istuin viime viikonloppuna iltaa muutaman tuttavani kanssa. Jossain vaiheessa iltaa toinen kertoi hankkineensa Jenkeistä MacBook Air -koneen. Kevyt kuin höyhen ja kaunis kuin mikä. Ja NIIN hiljainen! Mitä siitä, että cd-asema puuttuu ja kone tarvitsee lisälaitteen. Olisi iPhonekin mukaan lähtenyt, jos olisivat suostuneet myymään, mokomat menivät vain tivaamaan osoitetietoja Yhdysvalloissa ja ilman niitä ei puhelinta saanut ostaa.
Minä liityin virteen ylistämällä omaa rakasta MacBookia, ja suosittelin seurueen kolmannelle jäsenelle MacBook Prota, hän kun tarvitsee ammattikäyttöön järeämpää konetta. Ei, hän sanoi, hänellä on jo kylliksi kannettavia. Mielummin hän pöytäkoneen ostaa, mutta Mac on hänelläkin mielessä - siitä huolimatta, että kaikki ohjelmisto pitää hankkia uudelleen.
Samaan ilmiöön tuntuu törmäävän tuon tuosta. Kyse voi olla mistä tahansa ihmisjoukosta. Keskustelu liikkuu ihan muissa maisemissa, kunnes joku yht'äkkiä sanoo taikasanan Mac ja kaikki porukan MacInnostuneet (tm) loikkaavat kilvan ylistämään koneitaan. Ne ovat niin hiljaisia (esim. työkoneenani olevaan PC-läppäriin verrattuna), vaivattomia, nopeita ja kauniita. Ne on lähes inhimillistetty: ne tekevät tuttavuutta ensimmäistä kertaa avattaessa, kysyvät nimen ja ottavat valokuvan, ne eivät mene virransäästötilaan vaan "nukkumaan", ja "nukkuessaan" hengittävät tasaisesti kyljessä olevan merkkivalon sykkeellä.
Itse en moista vouhotusta ymmärtänyt ennen PC:n hajoamista. Vistaan en halunnut väkipakolla siirtyä, joten tein uskonhypyn ja vaihdoin käyttöjärjestelmää. Ja nyt olen osa tuota pahaa kulttia. Kyse saattaa olla vain käyttäjätyytyväisyydestä yhdistettynä haluun levittää ilosanomaa toisillekin. Tai sitten meidät kaikki on aivopesty sympaattisilla mutta kalliilla muka-lemmikeillä, ja pahaa aavistamatta levitämme tautia eteenpäin. Ulkopuoliselle tilanne näyttäytyy kuitenkin aina erilaiselle kuin jutussa sisällä olevalle. (Tämä pätee niin monella elämän osa-alueella.)
Ei siis ihme, että Helsingin Sanomien taloussivuillakin julkaistussa (HS 30.3.2008) tutkimustuloksessa Mac-käyttäjät leimaantuvat omasta ylivoimaisuudestaan vakuuttuneiksi, ympäristötietoisiksi, hampaitaan valkaiseviksi snobeiksi.
Siitä en tiedä, mutta joudun myöntämään pitäväni ekologisesta ruuasta ja Conversen tossuista.
Kunpa vaan muistaisin, että aina on tärkeää myös kuunnella, ei pelkästään saarnata. Asioissa on puolensa ja puolensa.
Minä liityin virteen ylistämällä omaa rakasta MacBookia, ja suosittelin seurueen kolmannelle jäsenelle MacBook Prota, hän kun tarvitsee ammattikäyttöön järeämpää konetta. Ei, hän sanoi, hänellä on jo kylliksi kannettavia. Mielummin hän pöytäkoneen ostaa, mutta Mac on hänelläkin mielessä - siitä huolimatta, että kaikki ohjelmisto pitää hankkia uudelleen.
Samaan ilmiöön tuntuu törmäävän tuon tuosta. Kyse voi olla mistä tahansa ihmisjoukosta. Keskustelu liikkuu ihan muissa maisemissa, kunnes joku yht'äkkiä sanoo taikasanan Mac ja kaikki porukan MacInnostuneet (tm) loikkaavat kilvan ylistämään koneitaan. Ne ovat niin hiljaisia (esim. työkoneenani olevaan PC-läppäriin verrattuna), vaivattomia, nopeita ja kauniita. Ne on lähes inhimillistetty: ne tekevät tuttavuutta ensimmäistä kertaa avattaessa, kysyvät nimen ja ottavat valokuvan, ne eivät mene virransäästötilaan vaan "nukkumaan", ja "nukkuessaan" hengittävät tasaisesti kyljessä olevan merkkivalon sykkeellä.
Itse en moista vouhotusta ymmärtänyt ennen PC:n hajoamista. Vistaan en halunnut väkipakolla siirtyä, joten tein uskonhypyn ja vaihdoin käyttöjärjestelmää. Ja nyt olen osa tuota pahaa kulttia. Kyse saattaa olla vain käyttäjätyytyväisyydestä yhdistettynä haluun levittää ilosanomaa toisillekin. Tai sitten meidät kaikki on aivopesty sympaattisilla mutta kalliilla muka-lemmikeillä, ja pahaa aavistamatta levitämme tautia eteenpäin. Ulkopuoliselle tilanne näyttäytyy kuitenkin aina erilaiselle kuin jutussa sisällä olevalle. (Tämä pätee niin monella elämän osa-alueella.)
Ei siis ihme, että Helsingin Sanomien taloussivuillakin julkaistussa (HS 30.3.2008) tutkimustuloksessa Mac-käyttäjät leimaantuvat omasta ylivoimaisuudestaan vakuuttuneiksi, ympäristötietoisiksi, hampaitaan valkaiseviksi snobeiksi.
Siitä en tiedä, mutta joudun myöntämään pitäväni ekologisesta ruuasta ja Conversen tossuista.
Kunpa vaan muistaisin, että aina on tärkeää myös kuunnella, ei pelkästään saarnata. Asioissa on puolensa ja puolensa.
Kommentit