"Eräällä vanhalla miehellä oli hyvä hevonen. Eräänä päivänä hevonen karkasi, ja ystävät ja naapurit kilvan surkuttelivat sitä, miten suuri onnettomuus miestä oli kohdannut! Mies vain vastasi:"Ehkä."
Muutaman päivän kuluttua hevonen palasi takaisin ja sitä seurasi kokonainen lauma villihevosia. Naapurit tulivat onnittelemaan, kyseessähän oli onnenpotku! "Ehkä", mies vain sanoi.
Miehen poika päätti kesyttää villihevoset, mutta yksi niistä heitti hänet selästään ja pojan jalka katkesi. Taas naapurit ja ystävät tulivat miehen luo, tämähän oli jo kauheaa! Mies vastasi:"Ehkä."
Pian syttyi sota, johon kaikkien nuorten miesten oli lähdettävä. Vanhan miehen poikaakin tultiin värväämään, mutta katkenneen jalkansa vuoksi tämä sai jäädä kotiin. Kateelliset naapurit olivat sitä mieltä, että mies oli todella onnekas. "Ehkä", hän vain sanoi."
Tuo oivaltava tarina siitä, miten kaikki virtaa, on käsittääkseni alun perin tullut tunnetuksia Lin Jutangin Maallinen Onni -kirjassa, mutta sen toisintoja on kerrottu mm. Villi Pohjola -tv-sarjassa.
Syy sen vapaasanaiseen siteeraamiseen tässä on seuraava:
Tampereella konferenssijärjestelyiden tohinassa onnistuin jättämään sormeni raskaan pöydän ja seinän väliin. Sormi säilyi, mutta vihkisormukseni meni rikki; Satuin ohimennen vain vilkaisemaan, oliko siihen tullut naarmuja, ja huomasin, että timantti oli poissa! Sen istutuksen kanta oli hajonnut! Konttasin lattiaa, ja timantti löytyi! Vein sormuksen heti korjaajalle, ja sain sen uutta ehompana takaisin. Sarja onnia ja onnettomuuksia, ja vielä kykenin tarinan miehen tavoin sanomaan: "Ehkä."
Juuri nyt, kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen se on vaikeaa:Tänään, kaupungilla ollessani timantti nimittäin putosi ja myös hävisi sen sileän tien.
Noh, toki se oli varsin mitätön ja suhteellisen halpa timantti. Mutta se oli osa vihkisormusta ja siksi kai sen katominen nyppii, symboliarvon vuoksi.
Ja kuitenkin, minä olen terveenä. Minun rakkaani ovat kaikki kunnossa ja voivat hyvin. Miksi minä suren pientä tiivistä hiilikimpaletta?