Siirry pääsisältöön

Timantit ovat ikuisia (?)

"Eräällä vanhalla miehellä oli hyvä hevonen. Eräänä päivänä hevonen karkasi, ja ystävät ja naapurit kilvan surkuttelivat sitä, miten suuri onnettomuus miestä oli kohdannut! Mies vain vastasi:"Ehkä."

Muutaman päivän kuluttua hevonen palasi takaisin ja sitä seurasi kokonainen lauma villihevosia. Naapurit tulivat onnittelemaan, kyseessähän oli onnenpotku! "Ehkä", mies vain sanoi.

Miehen poika päätti kesyttää villihevoset, mutta yksi niistä heitti hänet selästään ja pojan jalka katkesi. Taas naapurit ja ystävät tulivat miehen luo, tämähän oli jo kauheaa! Mies vastasi:"Ehkä."

Pian syttyi sota, johon kaikkien nuorten miesten oli lähdettävä. Vanhan miehen poikaakin tultiin värväämään, mutta katkenneen jalkansa vuoksi tämä sai jäädä kotiin. Kateelliset naapurit olivat sitä mieltä, että mies oli todella onnekas. "Ehkä", hän vain sanoi."


Tuo oivaltava tarina siitä, miten kaikki virtaa, on käsittääkseni alun perin tullut tunnetuksia Lin Jutangin Maallinen Onni -kirjassa, mutta sen toisintoja on kerrottu mm. Villi Pohjola -tv-sarjassa.

Syy sen vapaasanaiseen siteeraamiseen tässä on seuraava:

Tampereella konferenssijärjestelyiden tohinassa onnistuin jättämään sormeni raskaan pöydän ja seinän väliin. Sormi säilyi, mutta vihkisormukseni meni rikki; Satuin ohimennen vain vilkaisemaan, oliko siihen tullut naarmuja, ja huomasin, että timantti oli poissa! Sen istutuksen kanta oli hajonnut! Konttasin lattiaa, ja timantti löytyi! Vein sormuksen heti korjaajalle, ja sain sen uutta ehompana takaisin. Sarja onnia ja onnettomuuksia, ja vielä kykenin tarinan miehen tavoin sanomaan: "Ehkä."

Juuri nyt, kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen se on vaikeaa:
Tänään, kaupungilla ollessani timantti nimittäin putosi ja myös hävisi sen sileän tien.

Noh, toki se oli varsin mitätön ja suhteellisen halpa timantti. Mutta se oli osa vihkisormusta ja siksi kai sen katominen nyppii, symboliarvon vuoksi.

Ja kuitenkin, minä olen terveenä. Minun rakkaani ovat kaikki kunnossa ja voivat hyvin. Miksi minä suren pientä tiivistä hiilikimpaletta?

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Joulu 26

  Me olemme kaikki seimen äärellä ihmettelemässä nukkuvaa lasta, josta kasvaa Vapahtaja, Jumalan anteeksi antavan rakkauden kantaja. Vapahtaja meille kaikille täällä ja kaikkialla maailmassa ja kaikkina aikoina. Kaikki nämä ihmiset ovat Jumalalle rakkaita, ja jokainen kelpaa seimen viereen. Jumala ei syntynyt rikkaille ja valtaa pitäville, vaan tavallisten ihmisten perheeseen. Ensimmäiset kutsutut eivät tulleet palatseista tai uskonoppineiden piiristä, vaan työn äärestä. Kaikki on kutsuttu jouluun ja Jumalan seimen äärelle. Miten tämä valon juhla, Jumalan juhla voisi muistuttaa meitä itse kutakin siitä, että tämä kaikki on jaettua ja yhteistä ja kuuluu kaikille? Että meidät on kutsuttu jakamaan elämää, jakamaan arkea ja juhlia yhdessä. Meidät on kutsuttu antamaan yösija, meidät on kutsuttu kohtaamaan tutut ja vieraat Jumalan vierellä. Meidät on kutsuttu olemaan kukin hetki yhdessä, aidosti läsnä, ilman tarvetta olla muualla. Meidät on kutsuttu näkemään toivo, joka syntyy maai...

Pääsiäinen

 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.     Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet ...