Viikonloppuna oli kirjamessut, ja edellisvuosien tapaan minunkin oli päästävä siellä käymään. Sinänsä minä olen huono tapahtumakävijä - en seurannut paneelikeskusteluita enkä ollut juuri kiinnostunut uusista julkaisuista. Minun kohteeni oli vanhaan tuttuun tapaan divariosasto, jossa antikvaareja on runsaasti paikalla ja siksi niiden tarjonnan läpikäyminen yhdelläkertaa helppoa.
Minulla on omat metsästyksen kohteeni - Umberto Ecolta puuttuu vielä Foucaultin heiluri, samoin Hugo Prattilta tietyt Corto Maltese -albumit. Ikkuyn Riehaantuneen Pilven aion tavoittaa - mutta jo kirjahyllyjen läpikäyminen itsessään on hauskaa. Vastaan tulee monia opuksia, joiden painokset on aikoja sitten myyty loppuun, ja joiden uusintapainoksia ei ole luvassa.
Hyvä kirja on aina aikaa itselle, usein paljon paremmin kuin joku tv-sarja tai leffa. Kirjan etu on siinä, että vaikka kirjassa on oma sisäänkirjoitettu rytminsä - joka ikisessä tekstissä, tässäkin, on sellainen - ei lukijana koskaan ole passivisessa asemassa. Aina voi pysähtyä ajatukseen, selata taaksepäin sivuja varmistaakseen, mitä siellä sanottiin, ja vaivatta palata takaisin.
Samat lainalaisuudet pätevät myös (hyvään) sarjakuvaan, jossa tekstitasoon yhdistyy vielä oma kuvallinen kerronta omine hienouksineen. Teksti toimii kerronnan rytmittäjänä, mutta vieläkin enemmän kerrontaa kuljettaa kuva. Kuvakulmat, siirtymät ruudusta toiseen ja sivulta toiselle nostavat esiin asioita, samalla kun hyvän kirjan tapaan pystyt myös itse vaikuttamaan lukemisen tahtiin. (Tästä syystä mm. nerokas Alan Moore vastustaa omien teostensa filmatisointeja - jotain menetetään siirrettäessä teos elokuvan kielelle.)
Minun löytöni kirjamessuilta oli taas yksi Corto Maltese -albumi, jonka ääressä sitten istahdin sunnuntai-iltana. Kun haluaa pysähtyä, on Corto parasta seuraa. Corto on kiireetön pohdiskelija, joka tutustuu ihmisiin elämän eri alueilta. Kohtaa heidät tuomitsematta tai arvostelematta. Corto seikkailee - joskus suuren rahan perässä, joskus ystäviensä apuna, joskus vain jonkin mysteerin selvittääkseen - ja usein, seikkailujen mennessä vähemmän onnistuneesti hyväksyy lopputilanteen sellaisena kuin se on.
Minulle se kaikki on rokotetta suorittamisen kulttuuria vastaan.
.
Minulla on omat metsästyksen kohteeni - Umberto Ecolta puuttuu vielä Foucaultin heiluri, samoin Hugo Prattilta tietyt Corto Maltese -albumit. Ikkuyn Riehaantuneen Pilven aion tavoittaa - mutta jo kirjahyllyjen läpikäyminen itsessään on hauskaa. Vastaan tulee monia opuksia, joiden painokset on aikoja sitten myyty loppuun, ja joiden uusintapainoksia ei ole luvassa.
Hyvä kirja on aina aikaa itselle, usein paljon paremmin kuin joku tv-sarja tai leffa. Kirjan etu on siinä, että vaikka kirjassa on oma sisäänkirjoitettu rytminsä - joka ikisessä tekstissä, tässäkin, on sellainen - ei lukijana koskaan ole passivisessa asemassa. Aina voi pysähtyä ajatukseen, selata taaksepäin sivuja varmistaakseen, mitä siellä sanottiin, ja vaivatta palata takaisin.
Samat lainalaisuudet pätevät myös (hyvään) sarjakuvaan, jossa tekstitasoon yhdistyy vielä oma kuvallinen kerronta omine hienouksineen. Teksti toimii kerronnan rytmittäjänä, mutta vieläkin enemmän kerrontaa kuljettaa kuva. Kuvakulmat, siirtymät ruudusta toiseen ja sivulta toiselle nostavat esiin asioita, samalla kun hyvän kirjan tapaan pystyt myös itse vaikuttamaan lukemisen tahtiin. (Tästä syystä mm. nerokas Alan Moore vastustaa omien teostensa filmatisointeja - jotain menetetään siirrettäessä teos elokuvan kielelle.)
Minun löytöni kirjamessuilta oli taas yksi Corto Maltese -albumi, jonka ääressä sitten istahdin sunnuntai-iltana. Kun haluaa pysähtyä, on Corto parasta seuraa. Corto on kiireetön pohdiskelija, joka tutustuu ihmisiin elämän eri alueilta. Kohtaa heidät tuomitsematta tai arvostelematta. Corto seikkailee - joskus suuren rahan perässä, joskus ystäviensä apuna, joskus vain jonkin mysteerin selvittääkseen - ja usein, seikkailujen mennessä vähemmän onnistuneesti hyväksyy lopputilanteen sellaisena kuin se on.
Minulle se kaikki on rokotetta suorittamisen kulttuuria vastaan.
.