Queen-yhtye levytti vuonna 1984 hitin nimeltä Radio ga ga. Biisin video lainaa mykkäkauden mestarin Fritz Langin tieteiselokuvaa Metropolis, ja onnistuu olemaan - siitäkin syystä - yksi aikakautensa mieleenpainuvimmista. Mutta mieleenpainumista helpottaa itse biisikin, jossa tarttuvalla melodialla lauletaan haikeaa oodia radiolle. Oodia laitteelle itselleen, ja oodia tasokkaille ohjelmille, joiden parissa laulun kertojaminä kasvoi. Haikeus tulee siitä, että ohjelmat ovat huonontuneet ja tv valtaa alaa. Enää ei tarvitse käyttää korvia, enää ei tarvitse käyttää mielikuvistusta.
Minä voin ymmärtää ainakin osan laulun sanomasta. Kasvoin ajalla, jolloin ainoa tv-ohjelma, jossa musiikkivideoita näki, oli Levyraati. Biisejä ei ladattu netistä (kotitietokoneet tekivät vasta tuloaan), vaan niitä äänitettiin talteen kasetille Liisa Lääverin juontamasta Rock-radiosta. Piti olla tarkkana äänityksen aloittamiselle, ja suututti, kun juontaja puhui musiikin päälle.
Köyhänä opiskelijana 90-luvulla elin taas pari vuotta ilman televisiota, ainoana viihteenä Ylen hienot radiokuunnelmat. Knalli ja Sateenvarjo, joka edelleen lauantaisin pyörii, oli ehdoton suosikki. Matti Pellonpää ja Kari Väänänen lukivat Nalle Puhia. Radioteatteri esitti elävästi mm. Rabelaisin Pantagruel ja Gargantua -teosta. Ja kerran, pärttylinyön verilöylyä kuvaavassa kuunnelmassaan jopa ylitti perinteistä kerrontaa liittämällä äänitehosteiden sijasta onomatopoettisia aineksia repliikkeihin:
kertoja:"Sillävälin hovineito kiikkui kattokruunussa."
hovineito:"[kiik kiik]"
Edelleenkin pidän radiosta! Classic FM soi autossa kun haluan musiikkia kuunnella. Ja YLE on ylen onnistunut Markus Kajon soittamissa radioarkistojen aarteissa. Ohjelman formaatti on yksinkertainen: Kajo juontaa sisään jonkin ikivanhan radiopätkän, pätkä (joskus pitkäkin kokonaisuus) soitetaan alkuperäisessä asussaan, ja loppuun Kajo esittää omintakeisen kommenttinsa kuullusta. Viimeksi kuulin (siitä on jo viikko tai pari) aikalaisraportin 1938-vuoden villistä yöelämästä Helsingissä; Ravintoloissa syönnin ohessa juodaan väkijuomia, nuoriso tanssii eläimellisen villisti jazzia opiskelun ja itsensä kehittämisen sijasta, yövahti partioi katuja ja viimein nakkikojun pitäjä lurauttaa myyntilaulunsa. Aimmin on tullut kuvaus pestinsä luvatta jättäneen merimiehen seikkailuista 1800-1900-lukujen taittessa ympäri maailmaa, sekä kotimaan matkailusta ajalla, jolloin tieverkostoa ei vielä ollut.
50 vuotta vanhat haastattelijaäänet haastattelevat ihmisiä, joiden elämänkokemus ulottuu vuosisadan verran taaksepäin. Mennyt aika tulee eläväksi.
Vielä on siis tasokasta ohjelmaa, vielä kertojaääni saa mielikuvituksen liikkeelle. TV saattaa tukehtua omaan tosi-tv-ähkyynsä, kun taas radio elää uutta nousua mm. nettiradioiden muodossa.
Ga ga!
Minä voin ymmärtää ainakin osan laulun sanomasta. Kasvoin ajalla, jolloin ainoa tv-ohjelma, jossa musiikkivideoita näki, oli Levyraati. Biisejä ei ladattu netistä (kotitietokoneet tekivät vasta tuloaan), vaan niitä äänitettiin talteen kasetille Liisa Lääverin juontamasta Rock-radiosta. Piti olla tarkkana äänityksen aloittamiselle, ja suututti, kun juontaja puhui musiikin päälle.
Köyhänä opiskelijana 90-luvulla elin taas pari vuotta ilman televisiota, ainoana viihteenä Ylen hienot radiokuunnelmat. Knalli ja Sateenvarjo, joka edelleen lauantaisin pyörii, oli ehdoton suosikki. Matti Pellonpää ja Kari Väänänen lukivat Nalle Puhia. Radioteatteri esitti elävästi mm. Rabelaisin Pantagruel ja Gargantua -teosta. Ja kerran, pärttylinyön verilöylyä kuvaavassa kuunnelmassaan jopa ylitti perinteistä kerrontaa liittämällä äänitehosteiden sijasta onomatopoettisia aineksia repliikkeihin:
kertoja:"Sillävälin hovineito kiikkui kattokruunussa."
hovineito:"[kiik kiik]"
Edelleenkin pidän radiosta! Classic FM soi autossa kun haluan musiikkia kuunnella. Ja YLE on ylen onnistunut Markus Kajon soittamissa radioarkistojen aarteissa. Ohjelman formaatti on yksinkertainen: Kajo juontaa sisään jonkin ikivanhan radiopätkän, pätkä (joskus pitkäkin kokonaisuus) soitetaan alkuperäisessä asussaan, ja loppuun Kajo esittää omintakeisen kommenttinsa kuullusta. Viimeksi kuulin (siitä on jo viikko tai pari) aikalaisraportin 1938-vuoden villistä yöelämästä Helsingissä; Ravintoloissa syönnin ohessa juodaan väkijuomia, nuoriso tanssii eläimellisen villisti jazzia opiskelun ja itsensä kehittämisen sijasta, yövahti partioi katuja ja viimein nakkikojun pitäjä lurauttaa myyntilaulunsa. Aimmin on tullut kuvaus pestinsä luvatta jättäneen merimiehen seikkailuista 1800-1900-lukujen taittessa ympäri maailmaa, sekä kotimaan matkailusta ajalla, jolloin tieverkostoa ei vielä ollut.
50 vuotta vanhat haastattelijaäänet haastattelevat ihmisiä, joiden elämänkokemus ulottuu vuosisadan verran taaksepäin. Mennyt aika tulee eläväksi.
Vielä on siis tasokasta ohjelmaa, vielä kertojaääni saa mielikuvituksen liikkeelle. TV saattaa tukehtua omaan tosi-tv-ähkyynsä, kun taas radio elää uutta nousua mm. nettiradioiden muodossa.
Ga ga!